Kuningatar on ”kuollut”, kauan eläköön kuni….tasavalta.

Näin kun tätä kuluvaa vuotta on enään rohee viikko jäljellä, niin voi jo hetkeksi vilkaista peruutuspeiliin ja katsoa, että mikä oli itselle se poliitiikan sykähdyttävin hetki kotimassa vuonna 2023, niin eittämättä se oli puolueeni menestys kevään eduskuntavaaleissa.  Siinä oma kyynelkanavanikin muistutti olemassaoloaan sillä, että oikea silmänurkkani lievästi kostui.

En edes uskalla ajatellakaan, että jos kuningatarkultti hovinarreineen olisi saanut jatkumon, niin se olisi lopullisesti tuonut valvontakomission hotelli Torniin, silloin ei olisi enään kyselty että teettekö, vai itkettekö ja teette.

Ja vaikka nyt kuningatarkultin jälkiä siivotessa kovaa parkua kuuluukin siltä suunnalta, jotka katsovat olevansa oikeutettuja olla työtön, niin ainahan näitä ruikuttajia on ollut ja tulee olemaan, jotka kuvittelevat yhteiskunnan suojaverkkojen olevan heidän mukavuuttaan varten pystytetty.

Olen varma, että vaikka nyt ensimmäisinä vuosina vielä joudumme kiristämään entisestään vyötä, niin hallituksen lopulla jo alkaa näkymään valtiontaloudessa pilkahduksia siihen suuntaan, että hyvinvointivaltion tunnustuksellisuus saa jatkumonsa.

On ollut ilahduttavaa huomata sekin, että nykyinen hallitus ei enään ministereineen lähde vanhaan malliin Brysseliin hattu kourassa anteeksi pyydellen, vaan nyt sinne mennään puolustamaan Suomea ja Suomalaisia ilman mallioppilaan statusta.

Yksi pieni kauneusvirhe tuli vähän kuin pakon sanelemana tämän hallituksen osalle, kun tärkeä ellei tulevaisuutta ajatellen jopa tärkein salkku ohjautui Henriksonille.  Sillä näyttää siltä että hän elää vielä tiukasti edellisen hallituksen löperön koulutuspolitiikan muistoissa, eikä puutu juurisyihin miksi pisatulokset ovat sitä mitä ovat.  Ei sitä rahalla eikä päänsilittelyllä korjata,  jos ei ole uskallusta asettaa kuria ja järjestystä kaiken oppimisen perustaksi.  Luin tuossa lehdestä, että Henriksonilla on haluja lähteä EU vaaleihin ehdokkaaksi, jospa hänen tilalleen saadaan sitten joku opetusministeriksi, joka rohkenee tarttua härkää sarvista, eli otaksumaan totuuden rajoista ja rakkaudesta.

Nyt on ja syystäkin huolta venäjän uhasta, mutta itse katson että Naton myötä naapuri uhitelkoon, kunhan eivät liiveihin ui.  Mutta suurin uhka nyt on tämä ulkoparlamentaarinen korporaatio maamme sisäiselle turvallisuudelle, kun oma norsunluutorni haluaa pakottamalla ottaa määräysvallan hallitukselta itselleen.  En voi kuin sääliä niitä työntekijöitä, jotka korporaation jäseninä  joutuvat savijalkoja  puolustamaan  omasta selkänahastaan.

Mutta hakatkoon nyt korporaatit vaan päätään Purran mäntyyn, se sattuu ja mitä kovempaa hakkaavat, niin sitä kovempaa se sattuu.

Riikka Purra on vastuussa Suomen kansalle, ei korporaatille rahojen riittävyydestä ja jos nyt valittaisiin lakkokenraalien tie, niin voidaan katsoa että minkälainen demokratia on siellä, joita ”sotilasjuntat” johtavat.

Mari Rantasella sisäministerinä on kiirettä, kun rajoillamme vaanivat ”turistit” ja kaduillamme liehuvat sirpit ja vasarat, jengien lapsisotilaista puhumattakaan.  Mutta kuten on jo nähty, niin Mari ei kuvia eikä kultteja kumartele silloin kun on vaarassa isänmaa.

Kansalaisilta odotetaan nyt hyvää medialukutaitoa, sillä kolmas valtiomahti on vaarallinen työkalu väärin ja valheellisesti käytettynä ja pahimmat ideologit kyllä osaavat mustan selittää valkeaksi ja päin vastoin, kun on tavoitteena saada maahan vanha vasemmistovalta takaisin.