Vanha preussilainen asteli määrätietoisesti Berliinin kadulla marssivan sotilasjoukkueen eteen ja alkoi mahtipontisesti karjua käskyjään. Hän pysäytti laitakaupungissa Köpenickiin menevän linja-auton ja komensi sotilaat siihen.
Perillä hän marssitti heidät raatihuoneelle ja pormestarin virkahuoneeseen, jossa ärjyi: ””Teidät on pidätetty!! Upseerin musertavan arvovallan pelottamana pormestari sai hädin tuskin soperretuksi: ””Missä on valtakirjanne??”” ””Minun valtakirjani ovat ovat sotilaani!!”” karjui kapteeni. Pormestari oli itse reserviupseeri ja ihmetteli kuinka kapteeni oli niin vanha ja miksi hän piti lakkinsa kokardia ylösalaisin, mutta hän piti arvelunsa omana tietonaan.
Kapteeni määräsi myös rahastonhoitajan luovuttamaan kassasta kaikki käteisvarat- 4000 saksanmarkkaa ja kirjoitti ”virallisen” kuitin. Pormestari, hänen vaimonsa, rahastonhoitaja ja varapormestari vietiin sitten ulos raatihuoneesta ja asetettiin vartioinnin alaiseksi. Kapteeni käski sotilaiden pysyä paikoillaan puoli tuntia ja marssi tiehensä 4000 markkaa mukanaan.
Kapteeni oli todellisuudessa suutari Wilhelm Voigt, entinen vanki. Hän osasi käyttää hyväkseen preussilaisten järkkymätöntä kunnioitusta uniformuja kohtaan ja pystyi siten ryöstämään Köpenickin pikkukaupungin kassan vaatimattomat käteisvarat 16. lokakuuta 1906
Kun poliisi kymmenen päivän kuluttua tuli tutkimaan Voigtin ullakkoa, uniformu löytyi vaatemytystä. Voigt ei tehnyt vastarintaa pidätettäessä, pyysi vain saada lopettaa aamiaisensa. Voigt, joka kertoi oppineensa matkimaan preussilaisten upseerien puhetapaa ja käytöstä korjatessaan heidän kenkiään oppipokana Tilsitissä, tuomittiin neljäksi vuodeksi vankilaan.
Hänen rohkea tempauksensa oli kuitenkin herättänyt suurta kiinnostusta ja keisari armahti hänet puolen rangaistusajan jälkeen. Voigt muutti Luxemburgiin jossa hän eli mukavasti saamansa elinkoron turvin. Muuan rikas berliiniläinen leskirouva, johon hänen verraton julkeutensa oli tehnyt vaikutuksen, lahjoitti sen hänelle.
Muu Eurooppa nauroi makeasti tälle kansallista heikkoutta paljastavalle puijaukselle, jota myöhemmin on voitu pitää kohtalokkaan enteellisenä.
Korjaus bokitekstin alkuun: – Vanha preussilainen kapteeni asteli…….
Hieno kertomus, kiitos
Kiitos Timo!
Itsekin pidin. Ja pyrkimättä viemään mitään avauksesta, kompaan blogistia siinä, miten me ihmiset varmaan yleisestikin olemme taipuvaisia pitämään kiinni omista todellisuus-käsityksistämme/ siitä, miten olemme tottuneet elämään/ mitä on meille opetettu, mikä juuri voi sokaista ja tehdä haavoittuvaksi, riippumatta siitä, olemmeko uskovaisia, ateisteja tai pakanoita (tai mitä vaan).
Eräs hauska esimerkki omasta lähipiiristä, jossa eräs vanhempi ihminen saattoi jopa kieltää oman aviopuolisonsa, jos tämä vanhuuden höperyyttään teki jotakin totutusta/ normista poikkeavaa, joka sitten oli niin epäsopivaa, että oma puoliso lakkasi näkemästä toisen omana läheisimpänään, pitäen tätä hyljeksittävänä ja pelottavana ventovieraana.
Hyvä tarina. Eipä onnistuisi vastaava esimerkiksi nykyisessä Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa?
Eikös noita ole lähetystöt täysi, väittää Venäjä.
Hauska ja opettavainen tarina.