Itse olen sen verran skitso että tarkistan moneen kertaan että avaimet, lompakko, kännykkä ja röökit on taskuissa kun lähden jonnekin. Monesti olen lähdettyäni esim. kauppaan palaan tarkistamaan laitoinko ulko-oven varmasti lukkoon.
Ruuhka-aikana en koskaan lähde minnekään sillä en halua paljon ihmisiä ympärilleni ja muutenkin mulla tulee väkijoukossa huono olo.
Parempi katsoa kuin katua, sanotaan ja kyllähän se paikkaansa pitää.
Jos nyt jonkun kerran tarkistaa onko kaikki mukana, niin en sitä aivan pakko-oireisekdi määrittelisi.
Pahimmillaan pakko-oireet ovat todella vaikeita, usein henkilön elämää erittäin vakavasti rajoittavia ja harmillisen vaikeahoitoisia.
Itselläni on tapana tarkistaa huolella esim.ettri keittiöön jää liesi, kaffekeitin yms.päälle ja kyllä sen ainakin pariin kertaan toistan.
Kun on työskennellyt sellaisissa tehtävissä joissa väkivallan uhka on ollut suuri ja pitkäkestoinen niin aika monelle tulee sellainen, ettei halua kenenkään olevan selän takana, jos menee vaikka pizzalle tai oluelle. Olen joskus itsekin tuota jossain määrin kokenut.
Liikaa ei kannata myöskään omia todellisia ja kuviteltuja oireitaan miettiä, tiedostaen että niiden miettimiselle sekä niistä puhumiselle on omat kohtansa, kuten terapeutin tai muun vertaistuellisen tahon taikka kirkon edustajan kanssa; mutta jos pelkistä omista ongelmista puhuminen täyttää koko oman elämän kuplan, on huomattavaa että sellainen on de facto myöskin äärettömän itsekästä.
On asiallista ja suotavaa hakea apua ja keskustella ongelmistaan niihin varatuissa elämän aika-ikkunoissa, joille kannattaa asettaa rajat, joiden ulkopuolella on aikaa keskittyä muuhun, näkisin.
Skitsofrenia eikä OCD liity mitenkään siihen, että ihminen on huolellinen sekä pitää huolen omista asioistaan, kuten elämään kuuluu.
Itselläni lähipiiriin kuuluu ja lähipiirissäni on ollut sekä spykoosisairaita että pakko-oireisista häiriöistä kärsineitä että autismikirjon ihmisiä sekä monin muin tavoin neuroottisia ja pedantteja ihmisiä, joista eniten ikävinä pidän heitä, jotka jauhavat alinomaan mielisairauksistaan jopa piittaamattoman julmasti vaikkapa vammaisten todellisiin fyysisiin ongelmiin suhtautuen.
Lukuisat tappelut minulla on ollut skitsofrenisten läheisten kanssa, joilla on ollut tapana oman sairauden taakse piiloutuen esimerkiksi terrorisoida sekä kiusata toisia, koska he tietävät että muut eivät uskalla tai halua kritisoida heitä. Tämä on tietenkin väärin, ja yhteen ihmiseen olen katkaissut välit sen vuoksi, että hän toistuvasti on kiusannut sekä haitannut elämääni sellaisissa kohdissa kun on ollut vaikkapa asunnon loppusiivous, joka vaan on pakko suorittaa kiireiden keskellä, jossa siihen ei kaipaa puolinarsistista kiusantekoa kaiken keskelle — kuten ei hautajaisissa myöskään ventovieraiden keskellä tahdo sitä, että skitsofreninen ihminen ottaa pöydässä minun intiimejä terveysasioitani kuin paholainen, joka haluaa viedä toisen mukanaan omaan paskavelliin, koska itse ei kestä istua jossakin hautajaispöydässä ja iskee kyntensä minun kimppuun, koska se on helppoa iskeä toisen haavoittuvan kimppuun, yrittäen siten parannella jotakin omaa ahdistustaan tai tehdä tilanteesta toisen kautta itselleen hauskempi tms.
Paskamaista idiotismia ja itsekästä piruilua, jota en itse katsele, olipa ihminen skitso tai mitä hyvänsä.
Itselleni ei hautajaispöydässä tulisi mieleenkään alkaa puhua toisen mielenterveysongelmista tai muusta ventovieraiden kuullen toisen omaa tahtoa ja toivomuksia sekä yleisiä sosiaalisia normeja vastaan kapinoiden.
Mutta näin toimivat jotkut skitsofreniset ihmiset.
Myöskin ne temput olen moneen kertaan nähnyt, kun vedetään bentsoja alkoholin kanssa jossakin yhteisessä tapahtumassa tai vaikkapa yhteisellä reissulla ulkomaille, jossa sitten lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksessa vahvan mukavassa omassa olossa (joka on muille kanssaihmisille ahdistava ja vastenmielinen) saatetaan pöllyssä hoippuen jossakin sivistyneellä teehuoneella mennä vessaan ja potkaista vessanovi kiinni niin, että sen yllä oleva ilmalämpöpumppu irtoaa ja putoaa sekä hajoaa aiheuttaen valtavan spektaakkelin sekä taloudelliset vahingot teehuoneen pitäjälle.
Pääasia että mielenterveysongelmaisella itsellään on hauskaa.
Tai kun sitten ostetaan kiskalta joku pillimehu, kun on lennetty pihalle sivistyksen parista, ja kadulla rauhassa ihmisjoukkojen seassa kävellessä vaan yllättäen puhalletaan tyhjä mehupurkki täyteen ilmaa ja ”räjäytetään” se äänekkäästi niin, että kaikki ihmiset kadulla menevät matalaksi luullen, että joku pommi räjähtää kuten Pariisin terrori-iskuissa.
Tai kun jälleen vedetään bentsoja ja alkoholia sekaisin jossakin toisten mökeillä ja lähdetään ilmakon kanssa jahtaamaan toisia ihmisiä, täysin psykopaattisesti siten, että mökin omistajat joutuvat pakenemaan itse omalta tontiltaan.
Nämä kaikki ja muutkin temput olen nähnyt kyllä.
Ja sitten kun hukataan omat puhelimet ja omaisuus baarireissuilla, ja valittamisen tuloksena saadaan omat läheiset auttamaan sekä lahjoittamaan itselle uusi ihan arvokas ja hyvä puhelin, niin heti seuraavalla baarireissulla uusi puhelin annetaan jollekin baaritiskillä tavatulle mustalaiselle, jonka kanssa ”veriveljinä” tehdään jotakin ”diilejä” aivan tuubassa niin, että puhelinta ei taas ole seuraavana aamuna.
Tai kun kekataan se temppu, että yllytetään omat narkomaaniset/ roskaväen edustaja-ystävät soittamaan omille kavereille tai jopa omalle äidille puheluita, joissa ventovieras muka uhkaa katkaista sormen, ellei rahaa tule tähän ja tähän mennessä.
Kaikki temput ja lieroilut sekä huojaukset olen nähnyt. Oppinut aika tylysti neuvomaan vaan ihmisille, että jos sormien katkaisu-puheluita tulee, niin niihin kannattaa vastata aika tunteettomasti, ettei asia kiinnosta ja sen jälkeen estää numero/ sulkea luuri. Koska kenenkään sormet eivät oikeasti katkea, vaan on kyse narkomaanisesta lypsännästä, kun pikavippejä ei olla enää saatu tms.
Tässä mielestäni ihan osuva biisi vapaus- ja oikeusvaltioiden ihmisyydestä etnisyyteen tai kansallisuuteen katsomatta, kun ollaan vaan niin hyviä tyyppejä, eikä muulla väliä:
https://youtu.be/eVD9j36Ke94
(MØ – Kamikaze)
Lähiöiden roskaväki ja narkomaanit ovat varmaan omasta mielestään maailman parhaita tyyppejä, suoranaisia pyhimyksiä, voin vain kuvitella.
Kyllä minäkin tarkistelen, sillä monet tärkeät toimenpiteet ovat niin automaattisia, ettei niistä jää selvää muistijälkeä.
En käyttäisi mielelläni ilmausta ”roskaväki”. ”Hanttapuli” on jo mielestäni hyväksytyn rajoilla, koska se viittaa asenteeseen ja asennettahan voi aina korjata.
Kun kyse on elämän- ja olemisentavasta, jota määrittävät riippuvuudet ja monenlaiset ongelmat, on asiaa hyvin vaikeaa jos edes mahdollista ”korjata”.
Ns. täysin toimintakykyisellä riippuvuutensa ja rutiininsa hallitsevalla ihmisellä kun jo on arvioitu menevän noin 90 päivää jonkin uuden tavan tai rutiinin vakiintumiseen siten, ettei se enää tunnu väkinäiseltä pakolta, vaan alkaakin tuntumaan vaivattomalta rutiinilta, jota ei enää edes ajattele ja jonka eteen sitten 90 päivän päivittäisen harjoittelun jälkeen ei tarvitse nähdä erityistä vaivaa, kun se muodostuu sitten uudeksi tavaksi/ rutiiniksi.
Tähän suhteutettuna voi hahmottaa, kuinka mahdotonta moniongelmaisten tapoja ja tottumuksia on lähteä muuttamaan.
Roskaväki sopii hyvin kuvaamaan roskaavia, tumppejaan, nuuskapussejaan, elintarvikkeidensa kääreitä, oluttölkkejään, kenkiään, patjojaan, säkkituolejaan, elektroniikkaa ynnä muuta ulos vaikkapa taloyhtiön pihaan dumppavia, töhriviä, rikkovia, väkivaltaisia alkoholia sekä huumausaineita vakituisesti käyttäviä varkaita.
Roskaava roskaväki. Suorastaan kaunisteltu ilmaus.
Yhtenä aamuna vastassa oli veriseen lakanaan kääritty joku ”kristallikruunu” dumpattuna talon taakse, kun aamulla lähdin freesisti viemään koiraa taka-ovesta. Luulin, että käärössä oli jotakin aivan todella karseaa, mutta vain kristallikruunu verisessä lakanassa.
Yhteiskunnan pohja-sakka on mielestäni aivan neutraali käsite kuvaamaan tällaisia ihmisiä.
Sama ilmiö maaseudulla, jota näkee ohi ajaessa, kun jotkin ihmiset keräilevät omille tonteille autonromuja, vettyneitä ja kissanpissaisia sohvia/ patjoja, kaatopaikkajätettä ynnä muuta.
TV-viihteessä näitä ihmisiä nimitellään ”himohamstraajiksi” vaikkapa.
On olemassa myös paljon ns. ”toimintakykyisiä” addikteja ja alkoholisteja, jotka kykenevät taitavasti kätkemään jopa suonensiäisen huumeidenkäyttönsä niin, etteivät työkaverit arvaa tai epäile mitään.
Miksi tavasta tai tottumuksesta voi olla vaikea päästä eroon?
”National Institutes of Healthin (NIH) mukaan mielihyvään perustuvista tavoista on erityisen vaikea päästä eroon, koska nautinnollinen käyttäytyminen saa aivomme vapauttamaan dopamiinia.
Dopamiini on palkinto, joka vahvistaa tapaa/riippuvuutta ja synnyttää halun toistaa jotakin käytöstä/ jatkaa riippuvuutta.
Kuinka muuttaa tapaa?
Tri Nora Volkow, NIH:n kansallisen huumeiden väärinkäytön instituutin johtaja, ehdottaa, että ensimmäinen askel on tulla tietoisemmaksi tottumuksistaan/ riippuvuuksistaan, jotta voi kehittää strategioita niiden muuttamiseksi.
Yksi strategia, Volkow ehdottaa, on tunnistaa ne paikat, ihmiset tai toiminnot, jotka liittyvät mielessämme tiettyihin tottumuksiin/ riippuvuuksiin — ja sitten muuttaa käyttäytymistään niitä kohtaan.
Jos ihmisellä on esimerkiksi päihderiippuvuus, voi tietoisesti välttää tilanteita, joissa todennäköisemmin on päihteen lähellä. Tämä voi auttaa ihmistä saavuttamaan tavoitteen, eli pidättäytymään kyseisen aineen käytöstä.
Toinen strategia on korvata huono tapa/ riippuvuus hyvällä tavalla/ paremmalla riippuvuudella. Esimerkiksi perunalastujen vaihtaminen suolattomaan, ei-voideltuun popcorniin. Tai tupakan taskuun laittamisen sijaan laittaa taskuun purukumia tai pastilleja, joita voi laittaa suuhunsa tupakan himon iskiessä.”
(Suomennos Healthlinen netti-artikkelista)
—
Eli jos on jatkuvasti tekemisissä ystävien kanssa, jotka käyttävät päihteitä, tai asuu ja käy paikoissa, joissa itse on käyttänyt aineita on epätodennäköistä että saa katkaistua riippuvuuden.
Ja astetta vaikeampana vielä yleensäkään se itsetietoisuus, että edes tajuaa omaa (eläimellistä) käytöstään, eli pystyy näkemään itsensä ikään kuin ulkopuolisin silmin havainnoiden milloin alkaa kaivella tupakkaa taskuistaan ja toimia rutiininomaisesti.
Kuinka moni päihteiden väärinkäyttäjä realistisesti kykenee tiedostamaan omaa käyttäytymistään sekä niitä kimmokkeita, joiden myötä tulee se ”tekis mieli kaljaa/ tupakkaa/ huumetta/ limsaa”-olotila?
Olotilan toki tunnistaa ehkä etäisesti ja siihen vetää päihdettä, mutta kuinka kykenee yleensäkään tajuamaan tai ymmärtämään mitkä tekijät, ihmiset ja asiat olotiloja itsessä triggeröi niin, että alkaa toistaa päihdekäyttäytymistä. Siinäpä tuhannen taalan kysymys, ystävät hyvät!
Miksi riippuvuus on ongelma? Koska siinä yhdistyy vahva tunne (mielihyvä/ hyvänolon tunne) johonkin myrkkyyn sekä sen käyttöön.
Riippuvuuksien, etenkin nuorella iällä hankittujen (ihmisen arviointikyky muodostunee vasta kypsäksi aivojen hitaan kypsymisen johdosta noin 21-25-vuotiaana) on sanottu muodostavan ihmisen aivoihin pysyviä ”valtateitä”, joille ihmisen mieli sitten automaattisesti hakeutuu läpi eliniän. Ja mitä vahvempi mielihyvän tunne johonkin päihteeseen liittyy, sen leveämpi ja dominoivampi on aivojen moottoritie, jolta ei ihminen pääse pois.
Jotta pääsisi eroon riippuvuudesta, pitäisi tietoisesti pyrkiä eroon mielihyvän ja hyvänolon hakemisesta. Ja tämähän on erityisen vaikeaa heille, jotka ovat totuttaneet itsensä jopa lapsen syntymää vahvemmille päivittäisille euforian tunteille, joita vahvat huumeet aiheuttavat.
Jos on päivittäin tottunut siihen, että itsellä pitää olla PARAS OLO MITÄ MAAILMASSA VOI OLLA, ei normi-elämä tunnu yhtään miltään.
Ja se vaatii hemmetinmoisen panostuksen, vahvaa determinaatiota sekä tietoisen suunnanmuutoksen ilman mitään sijaa retkahduksille, jotta hiljalleen, pikku pikku hiljaa vuosien myötä kun kokonaan välttää aivojen vanhalle moottoritielle menemistään, kierrellen ja tahoen aina sivupolkuja ja risukkoja joissa ei mitään hyvänolon eikä mielihyvän eikä euforian tunteita tule — niin vain näin on sanottu, että huumeiden käyttäjän aivot hiljalleen voisivat oppia ns. ”uudelleen reitittymään” eli tuntemaan mielihyvää pienistä normaalin arjen asioista.
Tässä on hyvä muistaa lisäksi se, että vuosien huumeidenkäytöllä ihminen voi rikkoa/ tuhota omien aivojensa luonnollisen välittäjä-aineiden sekä hormonaalisen toiminnan, joka saattaa lakata toimimasta kun tuota toimintaa huumeilla on jyrätty.
Näissä tapauksissa vuosia huumeriippuvuudessaan elänyt narkomaani ei kukaties kestä normaalia elämää, kun hänen aivot ovat tuhottu.
Ilmeisesti näissä synkeissä tapauksissa ainoa yhteiskunnallinen apu on lopunelämän mittainen korvaushoito synteettisillä myrkyillä.
(Minulle tuli aivojen huumeilla tuhoamisesta mieleen myös se, miten jotkin ehkäisypillereitä vuosia syöneet naiset sitten yrittäessään tulla raskaaksi sekä ehkäisyn lopettaessaan saattavatkin törmätä siihen ongelmaan, ettei heidän oma hormonitoiminta käynnisty tai toimikaan enää vuosien pillerinkäytön tuloksena.)
Yksi addiktion ja mielihyväkulttuurin lähteistä on internet.
Erityisesti kun hmiset julkaisevat sisältöä saadakseen tykkäyksiä.
Tätä kutsutaan välittömän mielihyvän tavoitteluksi, jossa ihmisen aivoissa tapahtuu mielihyväpiikkejä heidän julkaistuaan jotakin, joka saa toisilta tykkäyksiä sekä egoa boostaavaa palautetta.
Alkuperäinen idea siitä, että lähdetään keskustelemaan jostakin kiinnostavista ideoista tai julkaistaan perheelle ja kavereille kuvakuulumisia onkin kääntynyt siihen, että eri tahot julkaisevat populismia sekä yksittäiset ihmiset kuvia lomakohteistaan tai alastomista kehoistaan pehmopornoa koko maailman silmille saadakseen tykkäyksiä eli välitöntä mielyhyvää.
Taustalla ei olekaan enää terve tai myönteinen tahto keskustella ja jakaa mielipiteitä, eikä yhteydenpito perheen ja läheisimpien ystävien kanssa, vaan nettiriippuvuudessa käytös kääntyy hyvin banaaliksi oman alastomuuden esittelyksi, jolla vaan sokeasti haetaan hyväksyntää sekä tykkäyksiä, ruokkien omaa nettiriippuvuutta sekä myöskin luoden pahoinvointia ympäröiville kanssaihmisille.
Sanoisin, että terve käännös mielihyväkulttuurista kuivempiin, asiapitoisiin ja arkisiin asioioihin ei olisi pahitteeksi.
Mielestäni jonkun naisen kehopositiivisuus-kuvien näkeminen on täysin verrattavissa jonkun pää-alaspäin huumeissa zombina kadulla notkuvan ihmisen näkemiseen: se on vastenmielistä, eikä sellaista halua katsella tai toivo näkevänsä yhtään enempää, vaan toivoisi että ihmiset tervehtyisivät.
Miksi se on vastenmielistä? Siksi, koska kyse on vakavasta riippuvuudesta. Ei siksi, että edes haluaisi arvioida toisten kanssaihmisten ulkonäköä, varsinkaan silloin, kun he ovat huonoimmillaan ja elämiensä aallonpohjilla.
Vielä surullisempaa on nähdä, miten raha yhdistetään ihmisen addiktioihin ja miten erilaiset korporaatiot takovat ihmisten, kuten some-influenssereiden avulla itselleen pääomaa.
Tällöin some-tytöstä tulee rahanteon väline, jossa ihmisen addiktioista ei edes välitetä, kun ihmiselle maksetaan siitä, että hän julkaisee pehmopornahtavaa sisältöä, jolla saa paljon näkyvyyttä sekä sitä myötä rahaa leivottua yhtiöille sekä yhteistyökumppaneille ja itselleen. Netin prostituutiosta lienee silloin kyse.
Siis virtuaalisesta prostituutiosta.
Naisen tai tytön julkaisema kehokuva toki saattaa miehelle vaikuttaa hekumalliselta ja kiihottavalta, mutta on hyvä muistaa, että psyykkisesti nämä ihmiset voivat olla aika pohjalla/ vakavan nettiriippuvaisia/ sähköisen prostituution välikappaleita ja rahanteon välineitä puhtaasti.
No joo, ”roskaväki” -sanalla voi olla kaksi eri merkitystä:
1) väki, joka on mieltynyt roskiin
2) väki, jolla on vain roskan arvo
Aatu laittoi ”ihmisroskat” uuniin. Jospa ei lähdettäisi Aatun linjoille.
Jospa ei leikittäisi isukkeja?
Härskiä ja aivotonta hölönpölöä suggestoida uuniin laittamisista osana populistisen säälittävää kuppikuntaisuuttaan, jossa ryvetään mies-uhreina sekä primitiivisesti hyökätään trollaamaan niitä, jotka osoittavat jollakin muotoa haavoittuvuutta, joka vetää ihmisen narsismia puoleensa. En ole isukki-magneetti, vaikka olenkin.
Isukit kauemmas, kiitos. En tarvitse ketään teistä elämääni de facto, olen ainoastaan keskustelemassa täällä.
En tunne mitään ihastusta juttujasi kohtaan, Markku, vaan usein nimimerkkisi nähdessäni sieluni silmissä näen kuvan jonkinlaisesta ylöspäin levenevästä maljasta, joka on täynnä multaa, josta mullasta ylöspäin kurkottaa kiemurteleva kastematojen joukko. Tämä johtunee vastenmielisestä asenteestasi minua kohtaan.
Se on tavallaan harmi, koska sinulla on myös asiapitoisia kommentteja.
Eiköhän tämä Molari- ja Göbbels-paska trollaavine bloginavauksineen ala olla jo melko loppuun nylpytettyä, eikä miksikään muuta niitä tosiasioita että:
A) pystyn ongelmitta keskustelemaan asiatasolla kuivasti asioista kenen hyvänsä psykopaatin tai vaikka Putinin kanssa
ja
B) kuitenkin henkilökohtaisella tasolla en tahdo olla missään tekemisissä yhdenkään rasistin, fasistin kuten en empatiavajakinkaan kanssa.