Aikoinaan entinen henkipatto Roy Bean ryhtyi tuomariksi keskellä ei mitään aavikolla pienessä Langtry- nimisessä kyläpahaisessa Usassa , jonka itse nimesi ihailemansa oopperalaulajar Lily Langtryn mukaan. Bean piti sekä tuomioistuinta että baaria samassa rakennuksessa. Kerran hän antoi nuorukaiselle hirttotuomion kun tämä oli ampunut hevosen ratsastajan alta. Mutta kun Roy luki jäähyväiskirjeen jonka nuorukainen oli kirjoittanut äidilleen, niin hän heltyi ja muutti kuolemantuomion sakkorangaistukseksi perustellen että nuorukainen oli tähdännyt mieheen eikä hevoseen. Hän myös vihki aviopareja ja siinä litaniassa hän sanoi aina lopuksi Luoja sielujanne armahtakoon samoin kuin julistaen kuolemantuomioita. Kun asiaa kysyttiin Roy Beanilta hän vastasi ettei näe mitään eroa hirttotuomiolla ja naimisiin menolla.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Tästähän oli Lucky Luke -albumi myös. Hauska teos sekin.
Juu ja 1970-1980 luvun Lännen tie sarjakuvaeepos- sarjassa yksi numero on omistettu Roy Beanille.
Eipä ole stoori minulle entuudestaan tuttu, mutta tuota naimisiinmenon ja hirttotuomion suhdetta olen pohtinut kenties eri kulmasta, mutta skeptisesti yhtä kaikki, kun lapsuudesta asti olen kokenut niin, etten usko parisuhteeseen.
Viimeisimmän hyvin raskaan seurustelusuhteen jälkeen se oli kaiken surun ja raastavuuden keskellä helpotus minulle, kun lähdin kulkemaan taas omia teitä itsekseni — tuntui vapauttavalta ja kuin rakas taakka olisi poistunut elämästäni, kun minun ei enää tarvinnut tuntea koko ajan niin valtavasti tunteita kaikesta mahdollisesta.
Kaikkia ei liene tehty tuomittaviksi rakkauteen, vaikka rakkaus / romantiikka lieneekin uuden ajan tapa suhtautua avio-/ avoliittoihin, joihin ryhtymisten perusteet lienevät aiemmin olleet pragmaattisempia. Ja esimerkiksi Intiassa järjestettyjä avioliittoja en niitä katso pahalla, vaan sellainenhan saattaa jopa olla toimivampi orientaatio yhteis-eloon kuin tämä länsimainen romantiikan hokkus-pokkus…