Kävin alkossa hakemassa pullon kirkasta liikuntarajoitteiselle kaverilleni ja hän siitä hyvästä maksoi minulle päivän ruokaostokset. Tätä ennen olin käynyt viimeksi alkossa loppiaisena kun hain pullon punaviiniä itselleni. Muuten en itse yleensä a-olutta terävämpiä juo, enkä osta.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Itsekin vuosia sitten olin kylässä erään silloisen tuttavan luona, jolta oli amputoitu molemmat kädet. Hänen ystävä toi vierailuni aikana kirkkaita salaa hälle — ja sitten itse päädyin jeesimään häntä pullon kanssa, kun pyysi. Juorin hälle tuota viinaa kuin lapselle maitoa pullosta. Enkä todellakaan ottanut mitään rahaa häneltä, vaan tuo vierailu oli kokonaisuudessaan niin ahdistava ja surullinen itselleni, kun yön kuuntelin miten kaveri itki humalassa pahaa oloaan, ja sitten aamulla vierashuoneessa heräsin aivan jäätävään päänsärkyyn, joka lienee aiheutunut siitä, kun tuttavani myöskin sisällä tupakoi. Ja aamulla hampaita pestessään yökki ja oksenteli, kun voi henkisesti ja fyysisesti niin pahoin. Se oli ihan hirveää minulle. Enkä pystynyt häntä enää tapaamaan, vaikka olisin halunnut jotenkin olla tukena, oli vaan yksinkertaisesti minulle liian surullista. 🙁
En minäkään korvausta pyytänyt, mutta kaverini halusi auttaa kun tietää että minulla loppukuu rahallisesti tiukkaa.
Avaus nosti mieleeni muistoja lukioajalta. Parhaalla luokkakaverillani oli Eino niminen naapuri, kiltti vanhapoika, hän oli meidän hakumiehemme. Hyvän hyvyyttään samalla kun osti oman Koskenkorvapullonsa osti pyynnöstä meille viinipullon, mitään korvausta vaivastaan ei halunnut. Viinivalinta oli helppo eli halvinta mahdollista mikä oli hirvittävän hapan algerialainen punaviini. Muistan että joskus myös Magyaaria tai Egri pikaveria.
Nuoruuden halvat viinit, varsinkin tuo punaviini Eerikin pikakivääri.
Tuo Magyaari oli muistaakseni hiukan makeahko valkoviini.
Kirjoitan tähän vielä yhden muiston, ei se hyvä ole pikemminkin onneton tapaus mutta nyt aikani kuluksi.
Oli kesä parhaimmillaan, seitsemännen ja kahdeksannen lukiovuoden välinen. Kahden parhaan koulukaverini kanssa olimme onnistuneet hankkimaan kolmen vartin pullon brändiä, huonolaatuista Etelä-Afrikasta Kap brändiä, Lumumbaksi sitä kansan suussa kutsuttiin.
Pakattiin teltat, makkarat ja makuupussit mopojen tarakalle ja ajettiin erämaajärven rantaan, sieltä enoni tervatulla puuveneellä soudettiin pieneen saareen. Pystytettiin leiri, paistettiin makkarat ja keitettiin nokipannukahvit, ilma oli hieno ja tunnelma odottava.
Siinä vähitellen ruvettiin tekemään kuppia, oli sitä varten varattu pari pulloa sitruunasoodaa. Lumumban vaikutus innostava, juttu luisti ja elämä hymyili. Alettiin olla jo selvästi vaikutuksen alaisia kun lanttingit loppuivat, kaadettiin loppu brändi kahvipannuun porojen päälle ja vuorotelleen siemailtiin ”punssia” pannun nokasta.
Voimat loppuivat samaan aikaan kun pannu tuli tyhjäksi, urvahdettiin itse kukin pehmeille sammalille. Varhain aamulla kun kaakkurit karmealla äänellään herättelivät oli tunnelma käsinkosketeltavan valju, ei herjat lentäneet.
Silloin kun opiskelin muotoiluinstituutissa niin oli aina keväisin vesijärven enonsaaressa oppilasbileet. Aina sekasauna ja kaikenlaista tapahtui.
Minä ajoin Rajamäen Reiskan (Stala) ökyveneellä Enonsaarta ympäri. Reiska oli itse niin pierussa, ettei pystynyt, vaan huusi, että hanaa, hanaa ! Ja kovaa mentiin.
Istuttiin Holkerin Jaken ja Kulovuoren Reijon kanssa Hämeenlinnan Kultaisessa oravassa. Oltiin juuri kotiuduttu RUK:sta. Ei ollut rahaa kuin pulloon ”Eerikin pikakivääriä”. Se oli pakko juoda kaljapohjien päälle.
Seuraavana aamuna oli minun vuoroni ilmoittaa komppania everstille. Sen pystyin ennen jotokselle lähtöä. Sitten juostiin, minä halkopinon taakse oksentamaan ja Jakke veti välillä. Sitte vuorovedoin. Voi paska, kun oli paska olo !
Kun illalla juo hilpeenä kaljaa onkin aamulla kalpeena hiljaa terv tepivaari