Laitanpa tähän joitain riimittelyjä mitä tuossa aamukahvia hörppiessäni näppäilin.
Kokoomuskin vihdoin viimein, palannut on juurilleen, puna ruusut vaihdettu on, ruiskukan kauneuteen.
Koti, usko isänmaahan, ennen sitä hävettiin, kapitaalin kammareissa, vasemmalle hurrattiin.
Orpo sitten muutti kaiken, vasemmiston hylkäsi, suomineidon horroksestaan, Orpon ”sauva” herätti.
Orpoon ei ne kauneuden, ylistykset tehonneet, Sanna jäikin seinäruusuks, Riikka valssiin valittiin.
Velkaisenhan talon peri, Orpo/Purra Sannalta, Sannaa ei nyt huolet paina, rahat polttaa taskuja.
Demareissa vielä pitkään, Sannan perään porataan, kun ei tahdo Antin nuppiin, Sannan kruunu sopimaan.
Jospa vihdoin Afrikasta, ”verkkosukka” heräisi, mutta lienee tilinauha, jota Jutta ihaili.
Mutta jos ei iso-Antti, tovereita herään saa, silloin tulee korporaatti, soppatykit pelastaa.
Kepusta en enään keksi, edes riimin säettä, Saarikko jo tupaillat, pitää työväentalon kätkössä.
Enpä ole koskaan ennen, moista saanut kohdata, kepulle kun oppositio, toimii vallan kehtona.
Jäävi lienen kirjoittamaan, perussuomalaisista, mutta sen mä kyllä sanon, vasemmiston kuolema.
Riikka meitä taiten johtaa, hellälläkin otteella, mutta vastustajat oottaa, kylmä hiki ottalla.
Suuresti ma siitä nautin, vasemmisto kiemurtaa, ihan niinkuin mato joka, koukkuansa kiroaa.
Jospa nyt se vasen laita, pysyisi vain rasismis, sen he kyllä hyvin taitaa, lienee koti rasismin.
