”Lopun aikojen aktivismi saa kuoliaaksinaurattavia piirteitä. Korkeakouluopiskelijoitako muka kurjistetaan ja sorretaan!? Juuri heilläkö on syytä ”hätähuutoon”? Anna mun kaikki kestää. Barrikadeille nousevat (eli aulaan pyllähtävät) ne, joita yhteiskunta hellimmin hyväilee ja vihoviimeisillä vero- ja velkarahoillaan voitelee.
Ennätyksellisen pieniä ikäluokkia hoivaa ennätysmäärä ammattiauttajia. Parikymppinen on jo tässä junassa pitkään matkustanut vapaalipulla. Siksi vääntäytyminen luentosaliin ja etäkurssille on niin hitsin hankalaa.
”Leikkaukset” satuttavat opiskelijoiden etujoukkoa. Se tiedostaa ikiomat etuoikeutensa ja aikuisten velvoitteet esimerkiksi kehitysmaita kohtaan. Näkövinkkeli on kapeanpuoleinen.
Parahin yliopistonvaltaaja, pyörittelepä karttapalloasi. Missä muualla rahvaanlapset noin vain lueskelevat tohtoriksi asti? Eivät missään. Suomalaisten opintie on ilmaisuudessaan ja pituudessaan ääripoikkeus. Siitä kuuluu sanoa: kiitos, kiitos, kiitos.
Hiljainen enemmistö varmaan kiitteleekin. Uikuttajavähemmistö ylikorostuu uutisissa.
Syksyllä 2023 loksahtaa köyhyysloukku. Siis mihin nähden?
Opintotuki ja lainan valtiontakaus ovat parin sukupolven onnenpotkuja. Äkkiä ne muuttuivat itsestäänselviksi perusoikeuksiksi. Kuten myös yksiö kantakaupungissa sekä ruokailun ja terveydenhoidon ihmeet…”
Hyvinvointiyhteiskunnan ”kaikki valmiina nokan eteen” mentaliteetti kasvattaa pahoinvoivia uikuttajia, jotka kiittamisen sijaan vaativat lisää,lisää ja lisää.
Teemu Keskisarjan kolumni: Nuorten korkeakouluopiskelijoiden kärsimykset