Ei mikään yhteiskuntajärjestys ole niin tärkeä, että siksi tarvitsee koko maapallo tuhota.
Tai, ehkei koko maapallo tuhoudu, mutta elämä tällä maapallolla voi tuhoutua.
Olen pessimisti. Sanotaan, että pessimisti ei pety.
Jos elämä tuhoutuu, ei kukaan ole sitä todistamassa, olinko oikeassa vai väärässä.
Enkä halua olla oikeassa.
Kapitalismi on markkinatalous.
Se perustuu rahataloudelle. Sitähän kapitalismi tarkoittaa itseasiassa.
Edes kapitalismin omat taloustieteilijät eivät ennustaneet kapitalismille pitkää ikää 1800 luvulla.
Marxkaan ei ennustanut sitä.
Niin vain on, että ainut kapitalismin tutkimustyö on Marxin.
Sitä opiskellaan Suomenkin yliopistoissa joka päivä, joka vuosi. Ei ole muita yhtä kattavia tutkimuksia kapitalismista.
Toki on niin, että Marxin johtopäätöksiä ei ole Suomen yliopistoissa tehty. Ymmärrettävistä syistä.
Kapitalismi perustuu jatkuvalle kasvulle.
Kuten ylipäätään yksityiseen omistukseen perustuvassa yhteiskunnassa, sodatkin ovat jatkuvan kasvun yksi momentti.
Kun maapallo on yhden tai yhden yhteisön käsissä, tai sen määräysvallassa, ollaan huonolla tiellä.
Tämä on nyt, tällä hetkellä USAn määräysvallassa. Tai siihen USA pyrkii.
Toisen maailmansodan jälkeen niin kävi.
Saksa, Suomi liittolaisena, ei onnistunut siinä, mihin nyt USA pyrkii.
USA ei onnistu siinä sen paremmin.
USAlla on kuitenkin nyt kova kiire.
Ukrainan sota uhkaa hiipua, jota USA tarvitsee enemmän kuin kipeästi.
BRICS maat laajenee vauhdilla.
USAn toimet BRICS maiden hajottamisessa ovat epäonnistuneet pahoin.
Ukraina on niistä se viimeisin yritys USAn hajottaa BRICS maat.
Dollaritalous vetää nyt viimeisiä henkosiaan.
Siksi USAlla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin koettaa eskaloida sotaa Euroopan mantereella.
Siksi Suomi on USAlle tärkeä.
Suomeen tuodaan aseita USAsta tai muista USAn johtamista Natomaista.
Joka päivä.
Suomea valmistellaan sotaan Venäjää vastaan.
Siitä on kyse drooni-iskussa Pihkovassa, joka tehtiin Virosta käsin. Latvian tuella.
USA ei tule mukaan sotimaan. Mutta on organisoimassa sotaa Venäjää vastaan Baltian maista, johon USA laskee mukaan myös Suomen.
En ole sodan puolella. Mutta olen hyvin pessimistinen. Suomessa ei ole nyt mitään sodan vastaista puoluetta, jolla sana kuuluisi. Vassulit Anderssonin johdolla on täysin hukassa.
SKP samassa kuorossa porvareiden kanssa huutaa kurkku suorana Krimin valtauksesta ja Venäjän hyökkäyssodasta.
Kaksi muuta kom.puoluetta (STP ja KTP) eivät saa mitenkään ääntään kuuluviin.
Sodan vastainen ääni siis puuttuu Suomesta, jotka osaavat ja ymmärtävät mistä on kyse.
Olen siis pessimisti.
Onhan meitä yksittäisiä ihmisiä kyllä.
Naapuriseura on yksi tärkeä sellainen. Paavo Väyrynen toinen sellainen.
Mutta olen pessimisti.
Valtamedia, eli mediapooli päättää mitä Suomessa tapahtuu…USAn ohjauksessa.
Isäntämaasopimus solmittiin USAn kanssa 2014.
Mediapooli muodostettiin 2014.
Ukrainan sota syttyi 2014
Kaikki USAn organisoimana.
Tähän Suomi liittyi mukaan omine toimineen.
BRICS maat perustettiin 2009 vastavoimaksi USAn yksinapaista valtaa vastaan, demokratian, tasa-arvon ja yhteisöllisyyden merkiksi, oikeudenmukaisuuden puolesta .
Markku Huhtala, Orivesi