Ma oksennan YLEN annan….maksua vastaan.

Onhan se vaikeaa, ellei lähes mahdotonta Suomessa markkinaehtoisten medioiden toimia kannattavasti, kun YLE valtion verorahoitteisena toimijana asioi samalla astialla ilman pienintäkään riskiä.

Menneiltä vuosilta tulee mieleen yksi juttu, joka vähän niinkuin vitsin muodossa heitettiin ilmoille, mutta jossa on totuuden siemen.   Nimittäin kaikki varmasti muistavat MTV-3 ohjelman nimeltä Valehtelijoiden Klubi, mutta monikaan ei varmasti tiedä että miksi se lopetettiin kannattamattona formaattina, no…siinä kävi niin kun YLE alkoi näyttämään suoraa lähetystä Eduskunnan täysistunnoista.

Karsittavaa varmasti Ylestä löytyy  lähes 600 miljoonan budjetista ja vaikka olenkin innokas penkkiurheilija, niin esim. kaikki urheilukilpailu lähetykset tulisi siirtää maksukanavien puolelle, vielä parempi olisi tietenkin että koko ”Reporadio” olisi maksukanava, eli se joka katsoo, niin se myös maksaa.

Venäjällä on Pravda, ei sitä meillä tarvita, sillä vapaassa markkinataloudessa ei tarvita nykymuotoista  yhden totuuden Yleä sanomaan, että miten meidän tulee ajatella ja toimia, kansalaiset osaavat, yllätys yllätys itse muodostaa mielipiteensä ilman Ylen aivopesua.

Se on lähes ylivoimainen tehtävä, ellei mahdoton sanoa että mikä kuuluu Ylen tuottaa verorahoin, siinä on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin on ”mielipuoltakin”, joten koko näköradio vain maksulapun taakse, silloin se on tasapuolista.

Vasemmiston valta murtui ikuisiksi ajoiksi Marinin lähdön myötä.

Olen melko varma, tai sanoisinko että olen täysin varma, että Suomessa ei enään koskaan tulla näkemään demareita suurimpana eduskuntapuolueena ja se taas tarkoittaa että pääministeriys on joko kokoomuksen tai perussuomalaisten hallussa.

Mitäs se tällä hetkellä onkaan vasemmistopuolueiden yhteenlaskettu kannatus ( sdp-vihr, vas ) taitaa pyöriä tuolla  37% hujakoilla.  Nämä kolme vasemmistopuoluetta eivät saa lisää kannatusta kuin toisiltaan, eli liikkuvat äänestäjät ovat punavihreän kuplan ”vankeina”.

Tietenkin kokoomus ja perussuomalaiset kalastelevat myös yhteisillä, oikeistolaisilla vesillä, mutta siinä mielessä sillä ei ole niin maata mullistavaa väliä, kumpi sen pääministeriyden jatkossa pokkaa, molemmat hyötyvät.

Kristilliset ovat aina valmiina liittymään oikeistohallitukseen, olipa pääministerinä sitten Orpo tai Purra ja kyllä se kepukin taas mukana on, kunhan ensin on itsestään saanut hinkattua punavärin irti ihokkaastaan.

Joten nyt voi Suomalaiset nukkua jatkossa yönsä rauhassa, ei tarvitse enään koskaan pelätä punaista paholaista porstuassaan, saatikka että pääsisi kyökin puolelle.

Varjossa…lämmintä

Erämökillä. Koirat ja myös kissa mukana. On lämmintä. Tämä kuva varjon lämpötila. Melkein tyyni keli.

Vain 6 äänen turvin ?

Hallitus sai ”luottamuksen” 6 äänen turvin. Tyhjä oli mielenosoitus, käytännössä vastaan.

Muutama poissa.

Kevyin eväin sitä lähdetään marjaan. Kepu tai RKP  pystyvät kaatamaan koko ”hullutuksen”.

Asn’ katsoa !

 

Manna Sarin taitaa ollakin Putinin kannattaja…?

Ensin paistatellaan päivää Ukrainan presidentin kanssa, koska vaalit ja media huomio, valehdellaan horneteista ja lopulta mennään Putinin (Kreml ja oligarkit) rahoittamaan firmaan töihin koska…raha.

Kyllä punainen on aina punainen…

 

Nyt viedään tämä AY.n pakkopaita kirpputorille.

Kun vasemmisto eli neljä vuotta kuin pellossa, eli  puhui pellon reunalla paskaa, kuvitellen sen muuttuvan oraalle itse pellossa ja rahaa oli ja jos sitä ei sattunut kaikille omille sidosryhmille löytymään omasta lompsasta, niin toveria ei jätetä sanoivat lainanantajat maailmalla ja hykertelivät käsiään.  Tiesivät että hykertelyyn olikin aihetta, kun korot huitelevat miljardeissa heidän pussiinsa.

Nyt nämä vasemmistolaiset ulkoparlamentaariset ”mafiosot”, eli AY.n  keskuskomitea uhkaa  pysähdyttää koko Suomen lakkoiluillaan, kun heidän ei anneta nauttia saavutetuista eduistaan maailman tappiin, vaan joutuvat kuten kaikki muutki kantamaan kortensa kekoon Suomalaisen hyvinvointivaltion pelastamiseksi heiltä itseltään.

En voi muuta kuin kaikkille suositella eroa tästä keskuskomiteasta, sillä AY on pahin jarru työnteon esteenä ja lakkojen kautta se ainoastaan haluaa suojata ei teidän, vaan omien etujensa jatkumoa muuttumattomana.

Nyt kun maahanmuuttokin palautetaan pohjoismaiselle normistolle, niin samoin tulee tehdä myöskin työlainsäädännön ja sopimusartiklojen puitteissa, jossa työnteko on aina kannattavampaa kuin sosialihuollon kautta ”tienaten”.

Arto Satoselle sanoisin, että nyt ei pidä perääntyä, vaikka soppatykit porisisivat yötä päivää senaatintorilla.

Kunhan pikkuisen vain taas valehtelen …koska Marin

Pakkohan se oli pistää. Tämä tyyppi petti äänestäjänsä, koska Marin niin se on in ja pop koska ”Marin on kaunis” , se riittää punaisille…🤔

”En ole lähdössä kansainvälisiin ympyröihin, vaikka Sdp häviäisi. Olen täysin sitoutunut kansanedustajan työhön.” – Sanna Marin keväällä äänestäjilleen. (IS)

Ja today:

(Kuva:IS)

Eli oli kokoajan menossa muualle. Kysymys: ”miksi hakea kansanedustajaksi jos työt on muissa maissa, entäs jos kaikki 200 kansanedustajaa toimisi samalla tavalla?”

SDP on päästäneet käärmeen sisäänsä, näitä tulee lisää jatkossa ja moisen puolueen äänestäjät äänestää näin ”ei mitään itselleen”…miettikääpä näin.

Tyyppi valehtelee, mitä muuta tämä valehteli,,,

Olisiko vihreillä revanssin paikka?

Hallituksella on lievästi sanoen haastavat paikat ja skismat näkyvät jatkuvan. Demareiden henkilövalinnat ovat suoraan kuun pimeältä puolelta, Marin petti äänestäjänsä karvaasti eikä kepu viitsi, osaa tai kykene ottamaan kantaa. Voisiko vihreillä olla käsissä voittajan kortit?

Yhden epäonni on toisen onni

Politiikan kylmän rehellinen tosiasia on, että muutokset lähtevät munauksista. Sama pätee toki globaalisti, putinin suuri emämunaus laittoi poliittiset mannerlaatat uusiksi. Suomessa hallituksen lukuisat haasteet ja avainhenkilöiden synkät taustat ovat herättäneet huomattavaa kansalaiskeskustelua. Opposition ykköspuolueen henkilövalinnat tarjosivat jo pohjaa melkoiselle vihalle, eikä Marinin vaalien jälkeiseksi myöhästetty ero tule auttamaan heitä yhtään.

Henkilökohtaisesti pidän eduskunnan puoleista demareita, kokkareita ja vihreitä niinä kolmena puolueena, joilla on tarvittaessa kykyä yhdistää kansaa yli ydinkannattajiensa. Kaksi heistä rypee suossa, yksi on jäljellä. Mutta tilaisuudesta ei tule mitään ellei siitä ota kiinni.

Lyhyt vai pitkä voitto?

Vihreät voivat toki lähteä kaivamaan tutut aiheensa ja lisäämään volyymiä, toistoa, kampanjointia. Toivoisin, että ainakaan Ville Niinistön ajan räyhähenkeä ei enää nähtäisi, vaan olisi mieluummin Touko Aallon tyylistä strategista ajattelua. Ei siinä toki mitään vikaa ole, että vihreät ajavat ydinkannattajiensa ydinasioita tehokkaasti, sehän on demokratian ydintä. Se ei kuitenkaan auta nostamaan kannatusta kovinkaan paljoa.

Strateginen valinta voisi olla jättää terävimmät puukot kaappiin ja lähteä miekkailun sijaan boffaamaan. Vihreät voisivat nostaa keihäänkärjeksi asiat, joista kansan selvä enemmistö on samaa mieltä ja jättää alaotsikoiksi pahemmin polarisoivat asiat. Tällä hetkellä olisi otollista maaperää ilmastonmuutokselle, vihreän siirtymän oikeudenmukaisuudelle ja eläinten oikeuksille, vain muutama mainitakseni. Ei muusta tietenkään pidä luopua, mutta viestinnän kärki kannattaa kohdistaa otollisimpaan maaperään.

Haavistosta vetoapua

Avainpalikka paketissa on Pekka Haavisto, joka on valitettavasti tehnyt vähän pöhkön tempun esittämällä puolueen ulkopuolista ehdokasta. Nimenomaan esittämällä, sillä hän on puolueen avainhenkilöiden kovinta kastia eikä muuksi muutu – eikä sitä nähdäkseni tarvitsisi hävetä. Hänellä on pitkään ollut näkyvyyttä yli puoluerajojen ja kaapissa olevien luurankojen määrä on kilpailijoihin nähden siedettävä.

Arvaukseni on, että laittamalla Haavisto tuomaan viestiä toisesta suunnasta ja puolueen uusi puheenjohtaja toisesta, sopivan helposti pureskeltavalla ja siltoja rakentavalla sanomalla, voisi käsissä olla värisuoran ainekset. Tällaisia tilaisuuksia ei jaeta usein, eivätkä ne ole tarjolla pitkään. Onko ottajia?

Sanna Marin

Kansanedustajaksi hänelle äänensä antoi reilut 30.000 ihmistä, vaalien jälkeen oitis erosi SDPn puheenjohtajuudesta ja nyt jonkun kuukauden jälkeen pyytää eroa ja hankkiutuu ulkomaille töihin.

Mitä mieltä tästä pitää olla? Ollako ylpeä kun saa hienon kansainvälisen työn. Ovatko häntä äänestäneet pettyneitä? Minkä arvoinen on poikkeuksellisen suuren kansanjoukon luottamus? Oliko tämä voitto Suomen kannalta? Miten demarit kokevat ja selittävät, voittoko vai tappio? Entäs he jotka eivät demareista pidä?