Hallituksen työllisyystoimet

Ainakin osassa työllisyystoimista on jopa haittaa.
Sosiaaliturvaa heikentämällä ei työllisyys kasva
sillä työnantaja palkkaa töihin vain ja ainoastaan oman tarpeen mukaan.
Sosiaaliturvaa heikentämällä leikataan samalla ostovoimasta
ja leikataan juuri heiltä jotka käyttäisivät rahansa
paikalliseen kulutukseen!
https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/art-2000009767463.html
Lähipalveluiden kysyntä heikkenee ja näinollen se lisää irtisanomisia ja työttömyyttä.

Rotuviha kuka tai mikä sitä lietsoo?

Etelä-Afrikan maatilahyökkäykset ovat eteläafrikkalaisiin maanviljelijöihin kohdistuneita väkivaltaisia hyökkäyksiä. Suurin osa hyökkäysten kohteiksi joutuneista on valkoisia maanviljelijöitä. – – Hyökkäyksissä on kuollut vuoden 2009 loppuun mennessä arviolta 2 500–3 000 henkilöä. Maanomistusolot ovat Etelä-Afrikassa vinoutuneet, sillä mustien hallussa on vain neljä prosenttia maasta, vaikka heitä on koko väestöstä 75 prosenttia.

5.8.2023 Etelä-Afrikan Economic Freedom Fighters (EFF) ‑puolue piti paikallisella stadionilla massiivisen tapahtuman, jossa huudettiin puolueen johtaja Julius Maleman johdolla valkoisia kohtaan väkivaltaisia iskulauseita.

”Ammu tappaaksesi! Tapa buuri! Tapa maanviljelijä!,” Malema huutaa videolla mustien laumojen huutaen fanaattisesti perässä. Buuri tarkoittaa valkoista eteläafrikkalaista ja maanviljelijän tappaminen viittaa maassa jatkuvasti tapahtumiin farmimurhiin, joissa syrjässä asuvat valkoiset maanviljelijät päätyvät mustien rodullisesti motivoituneiden raakojen murhien uhreiksi.

Kuka tai mikä tätä nykyistä rotuvihaa lietsoo ja pitää yllä vai onko se niin sanotusti ”vain” aikamme ilmiö? Tarkoitan näitä urheilijoiden suorittamia BLM-polvistumisia, sitä että valkoisten pitää vissiin pyydellä anteeksi olemassaoloaan asukoon sitten missä päin maailmaa tahansa. Täällä meilläkin kotoisessa maassamme on nähty kuinka totuusmediat jahtaavat ”rasisteja” kissojen ja koirien kanssa, sano. – – Saanen ihmetellä, että montako siirtomaata Suomella on muka ollut? Vai olenko lukenut historiani huonosti? – – Tarkoitan myös kriittistä rotuteoriaa, joka kehitettiin Yhdysvalloissa 1900-luvun loppupuolella, joka rotuteoria pohjautuu kriittiseen teoriaan, jonka kehittivät 1920-luvulta lähtien ns. Frankfurtin koulukunta. – –
Sitten nämä kaikista ikävimmät seuraukset kuten Etelä-Afrikan farmimurhat.

Lähteet. Wikipedia, Verkkolehti Partisaani, Arman Alizadin tv-ohjelma Etelä-Afrikan farmimurhat.

Media ylläpitää muotiteollisuuden ongelmia

Media on kiitettävän halukas puhumaan pikamuodin ongelmista – paitsi isoimmasta, eli itsestään. Epämiellyttävä totuus on, että vaatteiden tarpeeton ylikulutus on laajalti median luoma, ylläpitämä ja kasvattama ongelma. Myös ratkaisu on median käsissä, jos vastuullisuus sattuisi kiinnostamaan.

Linnan juhlien puvut

Väliotsikko kertoo jo liikaakin. Media on täynnä tarinoita missä kerrotaan puolitoista sivua henkilön pukeutumisesta ja pari lausetta ihmisestä itsestään. Aivan sama onko poliitikko, muusikko, rötösherra vai kätilö, vaatetus kiinnostaa aina. Toki tätä rikastetaan sosiaalisessa mediassa. Osta uusi vaate jota et tarvitse niin sinut huomataan! Jos poliitikko ei pääse muuten lehtien sivuille ennen vaaleja, asiaan auttaa uusi takki tai kaunis mekko. Jos poliitikko taas on pääsemässä ikävien juttujen takia sivuille vääristä syistä, sopivan kantaaottava takki tai hattu päätyvät otsikkoon isommalla kuin itse asia.

Media luo kuvaa, että kaikki on elämässä saavutettavissa ostamalla uusi vaate. Ja taas uusi. Huomenna taas. Kas kun ei Aamulehti kerro etusivullaan miten tärkeäksi avuksi ovat Bangladeshin pikkulasten työllisyysasteelle. Voin auttaa ilmoituksen muotoilussa, kokeilkaapa vaikka tällaista: ”Ilman muotisivujamme nämäkin lapset kävisivät koulua”. Jo syöksyisi joka ukko ja akka Stockalle siltä istumalta.

Tulkaamme sokeaksi turhuudelle

Eräs tuttava kertoi minulle, miten Yle oli taannoin uutisoinut jalkapallo-ottelusta mainitsematta pelaajien sukupuolia. Sehän on ihan hyvä se, tokkopa sukupuoli peliin mitenkään vaikuttaa. Media oli päättänyt, ettei anna naisista alempiarvoista kuvaa. Se oli ja on oikea teko. Vastaavasti media on muuttanut ajan mukana katsantakantaa esimerkiksi maahanmuuttajataustaisiin, seksuaalivähemmistöihin ja eri uskontoihin. Media voi myös muuttaa kantaansa muotiuskovaisuuteen niin halutessaan. Lupaan, vannon, takaan ja alleviivaan että juttuja piisaa yhä. Jos oikein villiksi heittäydytte, voitte halutessanne jopa kertoa ihmisen teoista, mielipiteistä ja suunnitelmista.

Kun huomio kääntyy pois vaatteiden muodikkuudesta, alkaa yhdellä jos toisellakin ihmisellä muistumaan mieleen perusasiat. Vaatteen pitää olla sopiva ihmiselle, eli oikea koko, tuntuu mukavalta ja sopiva säätilaan. Vaatteen tulisi olla pääpiirteittäin ehjä ja hyvin pidetty, toisin sanoen sen ei pitäisi haista pahalle. Siinä on rima ja sen reilumpi ylittäminen olkoon jokaisen oma asia, ei ylhäältä määritelty ihannetila. Bangladeshin lapset menköön kouluun ja vaatteiden tekemisestä tulkoon jälleen arvostettu ammatti, jolla voi elää. Sukkia ja kalsareita saataneen robotitkin pian tekemään.

Suurin shokki pikamuodin uhrilla voi kuitenkin olla sama kuin tupakoinnin lopettavalle ketjupolttajalle. Yhtäkkiä tilillä on rahaa useita satasia kuussa enemmän. Yhtäkkiä kaksiossa onkin kaappitilaa kaikelle tärkeälle. Yhtäkkiä ulos lähteminen on helppoa ja nopeaa. Yhtäkkiä stressitaso laskee. Moiset muutokset ovat pelottavia ja ehkäpä niiden pelossa onkin suuri syy ongelmaamme?

Keli on mitä paras keli!

Erämökin tunnelmaa, tai oikeastaan tunnelmaa lähimaastossa, ihme ja kumma hyttysiä ei juuri näy eikä kuulu.

Tälle kelille soveltuva päähine 👍

Lasten teko

Lasten teko olisi säädettävä luvanvaraiseksi ja se lupa tulis antaa vasta tiettyjen kriteerien jälkeen:
– Vanhempien perimä
– Vanhempien elatuskyky
– Vanhempien lastensa kasvatuskyky psykologinen osaaminen
– Lasten kasvatuksen epäonnistumisesta sanktio
– jne.
Ennen oli perheyhteisö jossa isovanhemmat olivat läsnä ja kokemuksella ohjaamassa ja auttamassa jälkikasvun kasvattamisessa.

Tuuli voima on investointi tulevaisuuteen

Voi sen noinkin ilmaista eikä siitä tarvitse sanoa kenenkään hukka voimaksi pois se on kuitenkin ydin voimaloiden sähkön tuotosta ja lisänä

Sähkön tyuotantoon joka on hyvä asia kokonaan samalla se on investointi tulevaisuuteen

Sähköä kun Suomessa tulee kuluun aina vaan enemmän samoin on vesivoimankin osalta

Jota jotkut touhu tiinat koittaa samalla purkaa heille sekin on haitta puolen tuottoa

Aurinko voimaan en Suomessa koe hyvänä kun meillä ei tuo aurinko paljon näyttäydy talviaikaan

Ja sen vuoksi on kaikkein vajaa käyttöisin asia

Kaikilla on aina kuitenkin omat haitat jos niitä hakemalla hakee varmaan myös niitä löytää

Mutta tuuli voimaa niin onhan sekin määrä poissa ja lisänä  sähkön saantiin soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Suosittelen lomalippua

Hommasin vaimolle ja minulle VR:n lomalipun. Jolla viiden päivän aikana pystyi matkustamaan junalla 119€ hintaan rajattomasti. Vaasaan mentiin ensin jossa majoitus Sokos Hotel Royalissa sitten Tampere ja sieltä Turkuun josta majoitus Baltic Princes laivalla sekä siinä tuli risteily Ruotsin puolelle sekä Maarianhaminan ohi. Majoitus Turkuun laivahostelli Boressa, aivan mahtava paikka ja päivällä meriajelua Turun saaristossa ja ruokailu saaristoss. Sieltä matka Tamperelle josta matka Helsinkiin ja majoitus Radisson Blue Seaside Hotellissa  ja aamulla Länsiterminaaliin josta Eckerö Linen m/s Finland päiväristeily Tallinnaan ja lopulta Helsinkiin josta junalla Tamperelle ja sieltä junalla kotiin.

Nyt erämökillä huilia. Vesi on muuten korkealla veden lämpötila + 21,4 C .

Isoja on mustikat 👍 ja perunaa omasta pellosta. Matkan pölyt huuhdeltu alas.

Helppo mustikkaherkku

Mustikkaa voi tietysti käyttää monella tavalla:

– metsässä suoraan suuhun;

– keittää kiisseli ja syödä vaikka riisipuuron kera;

– paistaa uunissa voitaikinapohjainen piirakka;

– jne., jne.

Mutta näinkin voi tehdä. Kävin aamulla hakemassa metsästä mustikoita.

Laitoin syvälle lautaselle melkein täyden lautasellisen. Ripottelin sokeria päälle ja annoin ”hässittyä” pari tuntia huoneenlämmössä. Kääntelin ja ripottelin uudelleen sokeria päälle ja annoin taas ”hässittyä”. Sitten kylmää täysmaitoa sekaan, mutta ei kovin paljon – ehkä lautanen täyttyi puoleenväliin maidolla.

Sitten vaan lusikoin naamariin – oli hyvää, ilman että mustikoita kuumennettiin millään tavoin.

Sokerifobiasta kärsivät voivat tietysti syödä ilman sokeriakin, mutta sokerin kera se on herkkua.