Tytti Tuppurainen köyhien ”auttaja”…… myös suomessa.

Ei tiennyt kepu  kun halusi kolerasta eroon, että saikin tilalle ruton ( Rinne / Marin )

En usko että suomi olisi näin pahassa taloudellis/moraalisessa kriisissä, jos kepu olisi antanut armon käydä oikeudesta koleran kohdalla.

Mutta jos nyt vähän spekuloin demarien tulevasta puheenjohtaja pelistä sen verran, että en jaksa kyllä uskoa että seuraavakaan puheenjohtaja kantaa ”kasseja” jalkojensa välissä, sillä demareilla on niin vertaansa vailla oleva naisjärjestö ja verkosto,  jonka lonkerot hallitsevat  puoluetta  yläportaasta viimeiseenkin ruohotuppuun asti.

AY ei enään tule saamaan ”omaa miestä” ( Lindtman ) puheenjohtajaksi ja nyt äänestäjät pudottivat jopa ex-pääministerin ja Lakkokenraalin koko eduskunnasta ja kun muutenkin AY pienenee vaikutusvallallaan ja jäsenistöltään kuin pyy maailmanlopun edellä.

Kun kuuntelin Tuppuraisen haastattelua koskien tulevaa puheenjohtajaa, niin aika hyvin hän muotoili uuden puheenjohtajan ominaisuuksia ja ne noudattivat täysin hänen omaa poliittista profiiliaan.

Joten, seuraava demarien puheenjohtaja on Tytti Tuppurainen ja miksi näin, niin annoin siihen johtavat syyt jo ylinnä.

Vietän pitkäperjantaita

En 2000 vuotta sitten tapahtuneen asian vuoksi, vaan siksi että äitini kuoli pitkäperjantaina vuonna 2003 meidän läheisten läsnäollessa harvinaiseen nivelkudossyöpään. Olisin käynyt tänään haudalla, mutta en saa kyytiä, niin sytytän kotonani kynttilän.

Orpon ja Purran pelastetaan Suomi punaisilta hallitus.

Taidan tässä aamutuimaan, riimin pienen  riipaista, muuten tulee  perjantaista, pitkä teille paastota.

Politiikan kiemuroita, lehdet ovat tulvillaan, vaalein jälkeen hallitusta, kaikki koittaa arvuuttaa.

Orpohan se kuskin paikkaa, pitää yksin hallussaan, rahastajan paikka auki, tyhjä kirstu odottaa

Persut tahtoo hallitukseen, ohjelma sen ratkaisee, umpeen lyödään Kelan luukut, ”turistit” jo kalpenee.

Hallitukseen taitaa koittaa, demaritkin tunkea, sinimustan vaihtoehto, sinipunan  saatana.

Kepukin nyt takkiansa, mietteissänsä kääntelee, hallituksen ”valkokaarti”, pöngän tarvii itselleen.

Ruotsalaiset ilman muuta, hallitukseen halajaa, kunhan saadaan  pakkoruotsi, koko kansaa kurittaan.

Hallituksen nimeks pannaan, keppiä ja porkkanaa, sillä saadaan suomi nousuun, puna väri haudataan.

Ilmaisia lounaita ei, enään maassa jaella, kakkua  nyt kasvatetaan, punaperseet lomalla.

Vihersiirtymä ei enään, yksi johda suomea, sinivalkoinen on vahti, suomineidon turvana.

Onpas taas Ylellä pääsiäishöpinät

Yle on  päättänyt päättänyt kristittyjen suurimman juhlan pääsiäisen kunniaksi ilahduttaa heitä luokattomilla tarinoilla Raamatusta. Lähteenä on käytetty parin teologian tutkijan kertomuksia ja väitteitä ilman sen suurempaa perehtymistä. Yle kertoo meille pääsiäisen kunniaksi suuren uutisen: ei ole mitään alkuperäistä Raamattua vaan kopioituja tekstejä. Kas, luulin että löytyy joku Aatamin ja Eevan aikanaan kirjoittama versio, olipa yllätys!

Raamatun sanoma on ”uutisen” mukaan myös muuttunut, koska tekstit ovat muuttineet. Tätä todistellaan sillä, että keskiaikaiset ja Qumranista löydetyt, noin tuhat vuotta vanhemmat tekstit ovat erilaisia. Olen kyllä aiemmin lukenut, että juuri Qumranin tekstit ovat todistaneet sen, etteivät Raamatun kirjat ole juuri muuttuneet.  Myös ”uutisessa” todetaan lopulta, ettei sanoma ole muuttunut. On vai ei? Lienee kysymys siitä, mitä pidetään merkittävänä muutoksena ja mitä ei. Kuitenkin halutaan heittää kuin sensaationa Raamatun muuttuneen ja antaa kuva ettei voitaisi tietää mitä teksteissä on alunperin ollut. Epämääräistä ja luokatonta, tarkoitushakuista  journalismia.

Raamatusta kerrotaan poistetun kohtia joissa puhutaan ”Jumalan pojista” koska sitä ei pidetty sopivana monoteismissa. Kenties niin, mutta kyllä Jobin kirjan alussa edelleen on puhetta ”Jumalan pojista”.

Kerrotaan myös, ettei kaikkia ”pyhiä kirjoituksia” hyväksytty Uuteen testamenttiin. Mikä uutinen se muka on paitsi sille joka ei ole koskaan aiheesta lukenut ja on nukkunut koulun uskontotunneilla? Eivät ne kylläkään olleet mitään pyhiä kirjoituksia vaan alkukristillisiä. Pyhiähän tuli niistä jotka huolittiin kaanoniin.

Joosuan kirjaa on tutkijoiden mukaan sotaistettu jälkikäteen. Kenties niin, mutta jos se kertoo Kanaanin maan takaisin valtaamisesta niin ehkä siinä vähän sotimista tarvittiin?

Naisia vähättelevää tekstiä on kuulemma lisätty Paavalin kirjeisiin. Oliko Paavali sitten itse muka joku feministi?

Myös Päivi Räsästä muistetaan: Raamattua ei saisi sotkea politiikkaan, koska se ei ole ristiriidaton. Aika posketonta, kysymyshän on Päivi Räsäsen fundamentalistisesta raamatuntulkinnasta johon hänellä on oikeus vaikka onkin poliitikko.  Ja miksi ihmeessä Yle ja sen siteeraamat tutkijat lähtevät itse tulkitsemaan Raamattua samalla tavalla? Sen sijaan että irtisanoutuisivat siitä että Raamatusta pitää irrotella jakeita ja noudattaa niitä Jumalan käskyinä he vetoavat vain siihen, että käskyjä on erilaisia ja ristiriitaisia!

Kuka on sanonut, että Raamattua pitää lukea kuin lakikirjaa? Tutkijat ovat ilmeisesti itsekin sitä mieltä mutta hämmentyvät kun lait näyttäisivät joskus menevän ristiin.

Alkaa muistuttaa sitä keskustelua jossa fundamentalisti ja ateisti argumentoivat aiheesta  ”mistä Kain sai vaimon”.

O tempora, o mores (oi aikoja oi tapoja)

Suo siellä, vetelä täällä. Suomi on nyt molemmissa.

Suomi liitettiin Natoon, perusteella, että Venäjä muka hyökkää Suomeen, kuten teki muka Ukrainaan.

Suomen kansalta ei kysytty, paitsi rajattu gallupkysely noin 1000 otanta.

Varmuuden vuoksi alueelta, jossa on Natomielisiä.

Vaalit, jotka juuri kävimme, voi osoittaa aika selkeän Natovastaisuuden.

Tämän aavisti valtaapitävät jo etukäteen, ja vanha eduskunta viimetöikseen ratifioi Natoon liittymisen, ennenkuin edes oli selvää Unkarin ja Turkin kannat.

Turkin 600 kansanedustajasta valtaosa poistui ennen äänestystä paikalta, välttyäkseen äänestykseltä ja Erdokanin mahdollisista sanktioista heitä kohtaan. Reilusti alle 300 Turkin kansanedustajaa päätti Suomen Natojäsenyyden hyväksymisestä.

No se tästä episodista.

Macron Ranskasta on käymässä Kiinassa uhittelemassa, ettei Kiina tukisi Venäjää.

Kyse on tässäkin ihan selvä.

Kiina on on Venäjän ohella yksi veturi BRICKS maissa.

BRICKS maat ovat vauhdilla kasvamassa, ja USAn dollarivetoinen maailma on kutistumassa olemattomiin.

Suomi tietää tämän, mutta on kuuliainen alamainen USAn suuntaan.

Vain alle 25% maailman maista ovat USAn johtamassa läntisessä yhteisössä.

Ja on ilmeistä, että tämäkin prosenttiluku kutistuu pian.

Reilusti 75% maailman maista ovat jo kääntäneet katseet BRICKS maihin, ja liittymässä yhä enenevässä määrin siihen.

Länsi, etenkin USAn ohjailema Suomi ei sanallakaan puhu BRICKS maista.

Ei, vaan liitymme Natoon ja vahvistamme suhteita heikkenevään ja yhä pahemmin jakautuvaan USAan.

Trump koetetaan estää osallistumasta presidentinvaaleihin, jota demokraatit, eli uusliberalistit masinoi.

USA on oikeasti sisällissodan partaalla. Suomi uppoaa suohon USAn mukana.

Sitä ennen Suomi, joka on katkaissut kaikki suhteen Venäjään, USAn toiveiden mukaisesti aloittaa sodan Venäjää vastaan Ukrainan tapaan, ja uppoaa vetelään suohon…

USA itse ei osallistu tähänkään sotaan, vaan antaa Suomen sotia viimeiseen Suomalaiseen.

Herätys voi olla karmea…vaikka sitten liian myöhään.

Sanna Marin ei enää asetu SDPn puheenjohtajaksi, siten ei myöskään ole missään olosuhteissa käytettävissä pääministeriksi. Hänen miehensä on irtisanoutunut myös omasta työpaikastaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että syksyllä tai vähän myöhemmin Marin saa palkkioviran korkeapalkkaisena toimihenkilönä jostain. Kuka tietää mistä, mutta saa. Pistäkää muistiin.

Suomen kansa tulee kärsimään Marinin kauden tekosista: Venäjään suhteet pistettiin poikki, kaupankäynti loppunut, energian hinta noussut kestämättömäksi, liittytty sotaliitto Natoon, Suomen

kansan vähäosaisten ja jopa keskituloisten tilanne heikkenee nopeasti, sosiaali- ja terveyspalveluja tullaan Marinin toimien seurauksena leikkaamaan, eläkkeitä leikataan…

Kirsikkana kakun päälle on vielä se, että voi sota syttyä Venäjää vastaan, Suomen toimesta, jonka USA provosoi.

Suomen kansa halusi muutosta.

Liki 30% eivät äänestäneet ollenkaan. Vasemmiston kannatus laski voimakkaasti, etenkin Vassuleiden Natokannatuksen takia. Vihreiden samoin, Keskustan samoin.

Suomi on edelleen Natovastainen maa pääosin. Varsin pieni osa Suomen kansasta sai Suomen Natoon. Eikä vähäisin ollut Mediapoolin vaikutus. Myös vaaleihin.

Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö

Omasta peilistään Marin löytää syyllisen henkiselle loppuun palamiselleen.

Anteeksi nyt maalaisuuteni, mutta en ole kyennyt itselleni selvittämään vielä tätä Marinin eron ympärillä olevaa paradoksia ja pyydän nyt teltä ”kirjanoppineilta” apua  ongelmani ratkaisemiseen, eli vääntämään niin sanoakseni rautalangasta.

Marin kun mainitsi eronsa syyksi viran tuoman rasituksen ja kuormittuneisuuden, niin miksi hän olisi kuitenkin ollut valmis jatkamaan pääministerinä vaalien jälkeen jos kerran se oli ollut niin voimille käypää.

Joten en usko tuohon syyhyn rasittavuudesta ja kyllä siinä olisi rasitukset unohtuneet, jos demarit olisi pääministeripuolueeksi edennyt. Tämä on minun päätelmäni ja taisi se rasitus tulla  eron syyksi vasta  hävityn pääministeriyden myötä.

Ja jos onkin raskasta ollut, niin sen raskaasi on tehnyt kyllä Marin ihan itse käytöksellään.

 

Meitä on moneen junaan.

Minä kun olen tällainen yksinkertainen kaurahattu rehupuntti, punaniska perusjuntti suomalainen mies, joka on aina luottanut siihen, kun on ollut kaksi  vahvaa kättä ja tahto armoton, niin silloin ei ole voudit eikä muutkaan veroelätit tulleet silmille hyppimään.  Ja paras deorodantti on ollut hiki joka on tullut työnteosta eikä laiskan hikoilusta ruokapöydässä.

Minulle yksinkertaisuus on kaunista ja mottoni on, että pareet on aina vanha konsti kuin pussillinen uusia.

Vaikka yhteiskuntaa hallitsee nykyään tekoälyt ja kaikensortin sähköiset robotit ja helvetin esikartanot mitä kummallisempine vempaimineen, niin minä en lähde näiden perässä ja ehdoilla muuttamaan omaa käyttäytymistäni, enkä kuvittele näin kansakoulun oppimäärrälläni niiden tuovan helpotusta elämääni, päin vastoin.

Minulle on aina riittänyt ja tulee riittämään niin pitkään kun näitä polkuja olen tallaamassa, että käteni ulottuvilla on sahat ( ei moottori ) kirves, rautakanki, vasara ( ei naulapyssy ) ja lapio, siinä on minun tietokoneeni ja ne välineet joilla on leipää riittänyt  ja myös sirjushuveja oikeassa mittasuhteessa. Nykyään ne ovat harrastusvälineitä eläkeukolle, joilla haen deorodantti täydennystä, ettei pahanhajuinen stressihiki pääse yllättämään.

Tälle nykyiselle suuntaukselle, joilla pyritään ihmisen elämää helpottamaan  irti työn ja ennen kaikkea fyysisen työn rasituksista niin minä sanon että,  PITÄKÄÄ TUNKKINNE.

RKP päättää tulevan hallituspohjan

Seuraavan hallituksen kokoonpanon päättää RKP.  Porvarihallitusta ei synny ilman RKP:n tukea; Kokoomus, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit saisivat hallituksensa taakse vain 99 kansanedustajaa eikä se riitä enemmistöhallitukseen.

RKP ilmoitti ennen vaaleja, ettei se lähde hallitukseen joka tekee ”perussuomalaista politiikkaa”. Jos Perussuomalaiset on toinen hallituksen suurista puolueista ja monta ministeriötä sen hallussa, niin minkä selityksen RKP keksisi sille, että hallituksen politiikka ei olekaan ”perussuomalaista”? ”Tarkoitimme hallitusta  jossa Perussuomalaiset sanelee politiikan.”? Miten uskottavaa se olisi? Talouspolitiikasta RKP tietenkin löytäisi yhteisen sävelen muiden leikkaajapuolueiden kanssa ja ruotsin kielen aseman se voisi saada söilytettyä.

Mutta jos RKP sanoo Orpon yritykselle koota porvarihallitus ”ei” niin Orpon on lähdettävä kosimaan demareita. Demareissa taas Orpon pakkorako tiedetään ja voidaan esittää omia vaatimuksia. Neuvottelijana on myös yhä Orpon kauhu Marin. RKP halutaan mukaan tähänkin hallitukseen, joka sopii sille ideologisesti paremmin. Taloudessa ei tulla olemaan niin tiukkoja, mutta siihenhän RKP on jo tottunut. Mahdollisesti myös Vihreät lähtisivät tähän hallituspohjaan kunhan ohjelmaan kirjataan tiukat ilmastotavoitteet.

Kumman hallituspohjan  luulisitte RKP:n valitsevan?

Trump ja Putin solmivat rauhan Ukrainan ylitse 24 tunnissa valtaan noustuaan.

Nyt kun eduskuntavaalit on taputeltu ja olipa tuleva hallitus sitten minkä värinen tai makuinen hyvänsä, niin maamme parlamentarismi kyllä kestää ja on toimintakykyinen kaikissa olosuhteissa.

Ja sitten ensivuonna on presidentinvaalit ja vaikka en olisi koskaan uskonut että lausun nämä sanat, että maamme nykyinen ulko,-ja turvallisuuspolitiikka kestää jopa  Pekka Haaviston presidenttiyden.

Mutta mutta….. sitten arvon plogistit, ensivuonna järjestetään niin venäjällä kuin Yhdysvalloissakin  presidentin vaalit ja sitten herääkin kysymys siitä, että onko maailma valmis kestämään myös Putinin ja Trumpin uudelleen valinnat.

Se on ainakin selvää, että Putin valitaan jatkokaudelle ja nyt näyttää entistä todennäköisemmältä myös Trumpin uudelleenvalinta Valkoiseen taloon isännäksi isännän paikalle.

Miksi pidän Trumpin valintaa lähes varmana, on epädemokraattisen puolueen emämoka asettaa Trump syytteeseen jonkun tusinahuorran hiljentämisestä.

Olisivat vain antaneet Trumpin meuhkata, mutta nyt hän ottaa kaiken irti tästä häneen kohdistetusta ajojahdista ja ”noitavainosta”, joten sitä saa mitä tilaa hyvät epädemokraattisen puolueen oikeus satraapit.