Demujen vallanhimo estää demokratian kehittämisen?

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009509576.html

”Ministeri Lauri Tarasti sanoo, että suomalainen vaalijärjestelmä on monia muita maita parempi. Mutta kehitettävääkin olisi.”

”Suurin ongelma on Tarastin mukaan erikokoiset vaalipiirit ja se, että poliittinen suhteellisuus toteutuu eri tavalla erikokoisissa vaalipiireissä. ”

””Alun perinkin puolueilla oli siitä erilaisia näkökantoja. Sdp oli lähinnä puolueena sellainen, joka tätä järjestelmää ei kannattanut”, Tarasti sanoo.”

Ei yllätä, että vallanhimo estää demokratian kehittämisen.

Nykyjärjestelmä suosii suuria puolueita eivätkä ne halua etuoikeuksistaan luopua – demut ilmeisesti selkeimmin vastustavat.

Mikä on mediapooli?

 Kaikki eivät usko sen olemassaoloon.
Mediapooli ei kuitenkaan ole uskon asia, vaan se on totisinta totta. Se on kriisiajan tiedotukseen tarkoitettu median tiedotuksen yhdenmukaistamiseksi.
Mediapooli luotiin v.2014, jolloin Huoltovarmuuskeskus elvytettiin ja perustettiin Turvallisuuskomitea ja solmittiin Isäntämaasopimus (vuonna 2014) NATOn kanssa.
Mediapooliin kuuluu kymmeniä media-alan yrityksiä, joista tärkein on kuitenkin verovaroin ylläpidettävä YLE.
Mediapoolilla on sotilaallinen organisaatio, jota johtaa valmiuspäällikkö Tero Koskinen. Mediapoolia rahoittaa Huoltovarmuusrahasto, eli verovaroin.
Mediapoolilla on erilaisia alaryhmiä, joista tärkein on sisältöryhmä, jota johtaa YLE-uutisten päätoimittaja Jouko Jokinen. Tämä on se ryhmä, joka päättää, mitä julkaistaan ja mitä ei ja mikä on (vale)uutisen sisältö. Alaryhmien kokoonpano on salaisuus. Vain puheenjohtaja mainitaan.
Tällainen on se Mediapooli, joka hallitsee Suomea. Joka nostaa tai laskee poliitikon uran. Yksikään poliitikko ei uskalla asettua Mediapoolia vastaan. Suomen demokratia on heitetty romukoppaan.
Lähde: Mikko Elo entinen SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja, huoltovarmuuskeskus

Kuinka kauan on Ukrainan kansan nousuun?

Kuinka kauan vielä menee Suomen kansalaisilla ymmärtää mistä Ukrainan kriisissä on kyse?
Tuossa juuri ilmoitus, että Tunisia liittyy BRICKS maihin.
Mediapoolia pelkästään seuraavat, eivät pysty mitenkään yhdistämään saati ymmärtämään, miten Tunisian liittyminen BRICKS maihin liittyy Ukrainan kriisiin.
Mutta niin vain liittyy.
Venäjä ei ole oikeasti se hyökkäävä ja valloittava peto, kuten USAn ohjailema mediapoolimme kertoo.
Asia on ihan päinvastoin.
Venäjä taistelee fasismia vastaan. Jälleen kerran.
9 vuotta näkyy olevan loputtoman pitkä aika, ja Suomen kansalaiset ovat tyystin unohtaneet mitä tuolloin, 2014 tapahtui.
Niin Ukrainassa, kuin meillä Suomessa.
Ja miten USA siihen liittyi ja liittyy edelleenkin.
Mediapoolimme (esim: YLE, Hesari, Aamulehti Turunsanomat…) tarkoituksella sekoittaa asioita, jotta mediapoolia pelkästään seuraava ei ymmärrä yhtään mitään mistään, mitä oikeasti tapahtuu.
Suomen kansa ei ole tyhmää. Se päivä tulee pian, kun aletaan tajuamaan tämä suunnaton propaganda ja valehtelu.
Silloin Suomen kansa ei enää luota pitkään aikaan valtamediaan.
Kuten se vielä nyt tekee niin ikäänkuin lapsenuskossaan mediaa kohtaan.
Maailma on kovaa vauhtia rakentumassa ihan toiseen malliin.
Suomi kiinnittyi sotaisaan maahan, USAan. Läntisen yhteisön johtajaan, joka edelleen vielä pyrkii yksinapaiseen maailmaan.

Suomi uskoi suurvalta Saksaan lujasti -30 luvulla.

Väkivalloin Suomi saatiin porvariston mainitsemaksi yksimieliseksi, samoin massiivisella propagandalla.

Vielä emme ole väkivallan tiellä, mutta en hämmästy jos niinkin käy.

Massiivinen propaganda on saanut monet Suomalaiset sekaisin.

Ukraina on USAn masinoima projekti. Uskokaa nyt vaan.

Se alkoi oranssista vallankumouksesta, ja kulminoitui 2014 Maidanin aukolle, josta USA organisoi vallankaappauksen.

Ukrainaa hallinnoi fasistinen kopla, Zelensky on ihan vaan pelle ja marionetti tässä teatterissa, jossa USA ei sääli Ukrainan kansaa sen kärsimyksissä, eikä sääli Ukrainan fasistitkaan.

Väkivalta, silmitön väkivalta on se, millä Ukrainan kansaa nyt hallitaan.

Kansan nousu tulee kyllä.

Mutta ei vielä. Se tulee, kun USA ja Suomi lakkaa tukemasta Ukrainan fasistihallintoa.

Ukrainan pakolaisista pääosa on paennut Venäjälle. Sitä meille ei Suomessa kerrota, mutta fakta.

Ukrainaa hallitaan väkivallalla. Fasistit ovat se, joka hallitsee, mutta marionetit edessä.

Ihan samoin oli Suomessa 20-30 luvuilla, osin vielä -40 luvullakin.

Suomen historia on musta, hyvin musta. Siitä ei meille kerrota kuin tipoittain ja valikoiden.

Mutta tästä ajasta on työväenliike kirjoittanut tuhansia, tuhansia sivuja.. Porvarillinen oikeisto vaikenee.

Fasismi on kapitalismin väkivaltainen vallan muoto.

Se nousee, kun kapitalismi tai kapitalistit tuntevat omien etujensa vaarantuvan.

Siitä on nytkin kyse.

Sillä erotuksella, ettei sosialismi enää ole juuri tällä hetkellä vaaraksi, tai uhaksi, mutta se siellä kummittelee.

BRICKS maat eivät ole sosialismia, mutta on vastavoima nimen omaan taloudellisena yhteisönä USAlle ja läntiselle yhteisölle, joka on alle 25% maailman maista.

Asiat ovat sittenkin ihan yksinkertaisia. Eikö niin?

Markku Huhtala. Tampere, Rantaperkiö

Taas kerran etuuden porvareiden hampaissa.

Taas aloitettiin puheet työttömyysetuuksien leikkauksista.
Etenkin, taas, ansiosidonnaisen päivärahan lyhentämisestä.
Peruste: saadaan työtön töihin aiemmin.
Niinkö?
Olen aina ollut luulossa, että työtön on työttömänä siksi, että työtä ei ole tarjolla.
Nyt siis tällä logiikalla yhtäkkiä on työpaikkoja kun työttömyysetuuksia leikataan.
Voi jessus sentään tätä pöljäporukkaa.
Hönöpäissäänkö nämä mietinnöt on tehty.
Ainakin hönöpäisen logiikka…
Työtön menee töihin, jos työpaikkoja on tarjolla ja työstä maksetaan palkkaa.
Työnantajat nyt kipinkapin tarjoamaan töitä ja työstä palkkaa.
Näin se menee!

Kohtuullisissa määrin moni iltanaposteltava onkin terveellistä

Tumman suklaan positiiviset terveysvaikutukset tiedetään

Jäätelö on hyväksi mikäli siinä on käytetty raaka-aineena aitoa vaniljaa eikä synteettistä korviketta vanilliinia, joka tulee sivutuotteena sellutehtaalta.

Popcorneissa on paljon hyvänlaatuisia kuituja, kunhan ei lisää niihin liikaa suolaa.

Lakritsi on ihan hyväksi, mikäli se on tehty aitoon lakritsijuureen.

Siinäpä muutama, mutta kuten otsikossani; kohtuullisesti kaikkia.

Viinistäkös Suomen kansan tappaja

Kun olen tuota mieltä enkä sitä tule muuttamaan vain jos joku sanoo että on fiiniä ruuan kanssa palan painikkeeksi hörppiä milloin puna taikka valkofiiniä

Mulle ne moskat eivät kyllä maistu en tästä kirjoittaisi jos viinit olisi kansanterveyttä edistävä

Meillä on aika lähellä maa jossa suurin kuolin syy ovat juuri nuot viinit syy liian usein kun onkin maksakirroosi

Jonka aiheuttaa ikiaikainen viinin lotraaminen

Silti tuota moskaa jotkut niin innokkaasti mainostavat kun se muka onkin fiiniä voihan se sitäkin olla

En sellasta kuitenkaan ala ruokani makua pilaan vaan juon ulkoilevan ammun täys maitoa

Tuo kurri kun ei suuhuni sovi maultaan eikä se kurnaalia kummempaa olekkaan

Mutta viinit hoetaan nyt ruokaupaan nehän on periaatteessa nyt jo siellä ainakin Tampereella on kaikissa marketeissa alko

Jonne pääsee kuka sitä viiniä sitten haluaa tuskinpa se hintakaan paljon voi halventua

Mutta noin asiaa kun katsoo voi tulla joku peräkylä missä alkot ovatkin kirkolla mutta

Liian moni ajaa sen kyläkaupan ohi kirkolle senkin jälkeen kun viinit  olisikin kyläkaupassa eihän sieltä haeta kun aivan hätä tilanteessa

Sitten kun kauppias on omasta mielestään tarpeeksi vanha ja lopettaa eläkkeelle jäädessään

Mietitään mikäs sille Kallelle tuli kun kaupan lopetti kun seuraajaa ei löytynyt nyt pitää se lottokin tehdä kirkolla

Noin se menee ilman viinejäkin joskus konkurssina lopetukseen mennyt kyläkauppakkin soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Painettu sanomalehti

Vuosisatainen sanomalehti on jakanut meille tietoa ja painettuun sanaa voitiin luottaa.
Muutos on tullut ja ajaa vääjäämättä ohi painetun sanomalehden, sillä painetussa paperilehdessä tämänpäivän uutiset ovat jo eilisiä.
Bloggarit ovat aikaansa edellä, mutta heidän uutisensa ovat epäluotettavia usein yhden bloggarin väittämiä tai omia mielipiteitä.
Tänään emme saaneet painettua sanomalehteä, josta olisimme voineet kenties lukea asioita joissa olisi enemmän totuuden siementä?

Neljän vuoden piinapenkki ja jalkapuu.

Mikähän suomessa nyt sitten muuttuu, kun Marin vaihtuu Orpoon.

Luulenpa että Orpon myötä valtakunnan ensimmäinen huumeiden piikityshuonekkin  Kesärannassa tullaan lopettamaan.

Ja tuskinpa paparatsitkaan tapaavat linsseineen Orpoa riekkumassa vieraassa naisseurassa yökerhoissa ja soittoruokaloissa.

Enkä usko että Orpo perustaa varjohallitusta itselleen edeltäjänsä tavoin.

Olen vakuuttunut, että Orpo toimii hallituksessaan me periaatteella, vaikka edeltäjälle hallitus olikin vain häntä varten, eikä hän hallitusta.

Neljä vuotta tätä riekkumista seurattiin ja kauhisteltiin ja koronakin voitettiin Marinista huolimatta.

Kuningatar on ”kuollut”, kauan eläköön tasavalta.

 

Laiskuus on yksi helmasynneistämme.

Olen ollut vakituisessa palkkatyössä tuosta 16 vuodesta aina eläkeikään asti ( armeija välissä ) ja maksanut joka markasta/eurosta veron ja lisäksi kun olen tehnyt ”viraapelihommina” kiinteistökauppaa, eli ostanut halvalla ja myynyt kalliilla ja niistäkin voitosta olen lainmukaisen veroni suorittanut yhteiskunnan kassaan.

Eli olen ollut iloinen veronmaksaja, enkä ole porsaanreikiä enkä mitään muitakaan reikiä etsinyt verovälttelyyn.

Nyt kun olen eläkkeellä, niin nyt en joka työstä minkä teen tai teetän muilla, niin verovirastoa ”rasita”, se on suomeksi sanottuna pimeetä kaupankäyntiä ja luulenpa että tätä tekevät kaikki ja joka muuta väittää niin valehtelee.

Sitä voidaan kyllä nimittää talkootyöksikin, jos se siitä sitten tekisi hyväksyttävämpää, ihan sama.