Se loppuu autolla ajot Suomessakin 😅👍

Venäjä aikoo viedä kutsunnoista kieltäytyvien ajokortit – voimassaolot lakkaisivat myös Suomessa

”Uudet säädökset liittyvät Ukrainan sotaan ja mahdollisiin uusiin liikekannallepanoihin.” (IS 12.4.2923)

Eli he jotka on ajaneet ajokorttinsa Venäjällä ja saavat käskyn tulla kutsuntoihin eli selittyy sillä että Venäjällä on menossa LKP ja nyt jos kieltäytyy niistä käskyn saatuaan asui sitten Venäjällä tai Suomessa tulee henkilö menettämään ajokorttinsa eli se loppuu näiltä ajelut Suomessakin 😅

On se hauska maa, russakot ylittää itsensä 😅

Komission hullut päivät jatkuvat

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009514674.html

”Ministeriö selvitti: Suomen ei kannata siirtyä eurooppalaiseen raideleveyteen”

Tämän tuloksen olisi kuka tahansa tervejärkinen osannut sanoa.

Koko rataverkon uusiminen olisi satojen miljardien kustannus ja vastaavasti kiskokaluston muuttaminen päälle.

Lisäksi muuttamisvaiheen aikana koko rautatieliikenne olisi sekaisin ainakin pari vuosikymmentä.

Koko asia on hoidettavissa käyttämällä vaihtuvalevyisiä akseleita siinä kalustossa, mikä kulkee Suomen ja muun Euroopan välillä samalla tavalla kuin nykyisin.

Saa nähdä yrittääkö komissio asian järjettömyydestä huolimatta pakottaa suomen muuttamaan rataleveyttä.

Aamulehti kannattaa: Marin Naton johtoon

”Tästä syystä Sanna Marin olisi paras valinta Naton johtoon

Suomen Nato-jäsenyys tehosti paitsi Suomen myös Naton turvallisuusrakennetta. Marin olisi looginen valinta Naton pääsihteeriksi ”

https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000009511349.html

Nyt menee meidän sotasiiveltä jauhot suuhun. Markus Määttänen sohaisee perustellusti sotaoikeiston kusiaispesää oikein kunnolla.

Hornet-keskustelukin haluttiin nopeasti maton alle ihan niin kuin virallisesti, huolimatta siitä, että tällä hetkellä juuri käydään vastaavan lentokaluston lähettämistä Ukrainaan.

Ja sitten saunaan.

Minulla on aika hyvät kontaktit ja yhteydet useaan perussuomalaisen puolueen ”silmäätekevään” ja kun he minulle tuntojaan kertovat politiikan ytimestä, niin he tietävät, että heidän nimiään en julki tuo.

Heille ei ole ongelma keskustella kanssani, vaikka heidän persomuksensa onkin kulunut itseäni enempi koulun penkkiä hangatessa, kun itse olen kansakoulupohjainen kivenpyörittäjä.

No, se näin pohjustukseksi……

Aivan tuorreta tietoa sain tulevista hallitustunnusteluista jo siltä osin, että nyt kokoomus on lievässä paniikissa, kun siellä pelätään perussuomalaisten pitävän liian tiukasti kiinni omista tavoitteistaan ja jotta Orpon pääministeriys ei vaarantuisi, niin kokoomus joutuu valitsemaan demarit ja heidän vaatimuksensa, joka suomeksi tarkoittaa kokoomukselle luopumista valtiovaranministeriön kestävyysvajeen ja velantaittamisen suosituksista ja luottaa sosialidemokraattiseen utopiaan ja oletetun kasvun illuusioon.

Vähän nämä persujen asiaan vihkityneet sisäpiiriläiset nauroivat minulle kun sanoin heille, että sekin on vielä mahdollista, että hallitustunnustelija vaihtuu Orposta Purraan, kun kokoomuksen johtoporras ei osaa päättää, että pelastetaanko suomi työn ja yrittämisen kautta, vai mennäänkö arvo ja ihmiskäsitys höpinöiden kautta ojasta allikkoon.

Jos nyt näin ”pöytäkirjan ulkopuolelta” esitän oman arvioni, mikä olisi nykyisessä tilanteessa paras ja yhtenäisin hallituskoelitio suomineidon pelastamiseksi suosta, niin PerusS,  Kok ja kepu täydennettynä kristillisillä olisi pelastuköysi, joka estäisi suomineidon hukkumiselta.

Kepuhan nyt olettaa, että se saa kannatuksensa nousuun oppostiossa, mutta jos ehdoin tahdoin haluaa mennä sinne mihin ei aurinkokaan paista ( oppositio ) niin tulevaisuus tulee kyllä vielä nykyisestäkin hupenemaan.

Eiköhän sitä jo Juhannukseen saunanpiipusta harmaa savu nouse uuden hallituksen syntymisestä ja sitten vihdotaan.

 

Orpo on jo hylännyt SDP:n

Kokoomus lienee jo hylännyt SDP-yhteistyön, vaikka hallitustunnustelut eivät ole vielä alkaneetkaan, mikä vain osoittaa miten keinotekoista teatteria tuollaiset hallitusneuvottelut lopulta ovat. Tunneperäiset luokkavaistot jyräävät. Ratkaisuksi tulee joko PS:n kanssa enemmistöhallitus (Sipilä II tosin ilman Berneriä) tai vähemmistöhallitus pienempien porvarillisten puolueiden kanssa (Kivimäki II, joka oli vv 1932 – 1936 maan pitkäikäisin hallitus aina 70-luvulle saakka). Kivimäen vähemmistöhallitus oli keskiryhmistä kokoonpantu ja saattoi istua ilman enemmistöasemaa koska sai aina oikeistosta tukea politiikalleen joka oli riittävän oikeistolaista. Saman varaan – PS:n hiljainen tuki – laskiksi myös Orpon mahdollinen vähemmistöhallitus. Itse asiassa vähemmistöhallitus olisi kokoomukselle siisti ratkaisu jossa sen ei tarvitsisi tahria käsiään hallitusyhteistyöhön PS:n kanssa. PS antaisi tarvittaessa parlamentaarista tukea kunhan saisi joitakin tavoitteitaan läpi.

Orpon ratkaistavaksi tulevia kysymyksiä on vain yksi suuri. Uskaltaako kokoomus muodostaa hallituksen PS:n kanssa? Mieli tekisi ja luokkatunne houkuttaisi kun parlamentaarinen tilanne on otollinen. Vastaan puhuisi se että kokoomus haluaa profiloitua modernina Eurooppa-myönteisenä dynaamisena puolueena ja PS olisi kaikelle tälle suuri kansainvälinen rasite. Oivaltavat kokoomuslaiset eivät myöskään aliarvioi kotimaisen ammattiyhdistysliikkeen voimaa mitä tulee talouspolitiikkaan. Suomen poliittisen elämän toimijoissa on myös älymystöä (vaikka. Pallen riimein, ei sitä tyhmempi heti huomaa) joka ei perussuomalaisuutta sulata. Myös kokoomuksessa on.

Mikä vikana

En saa kommentointia meneen ns läpi pitää mennä nukkumaan jospa aamusella menisi soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kannattas lukea ettei tarvii meuhkota muille

Olen tällästä saanut ennenkin mutta kun kirjoittaa oikeaa asiaa sehän ei sovellu toisille

Vänkäävät asian sivusta ja antavat väärää tietoa vedoten jopa syyttömiin eläimiin hevosiin ja niiden toimistoon

Missä se toimisto muuten on

Mutta kun jokin asia on niin kuin on ei se siitä miksikään muutu

Mutta kaikilla on omat intressit vaikka eivät tiedä asioista yhtään mitään mutta noinkin voi käydä

Kun ei tiedä niin ei tiedä vaikka sen rautalankalla vääntäs

Ei tule kommentit nyt läpi soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Manna Sarinin nolo Hornet sekoilu on tullut nyt onneksi päätökseen!

”Suomi on vastannut Ukrainan neuvottelukutsuun F/A-18 Hornet-hävittäjien luovuttamisesta puolustussotaa käyvälle maalle. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

– Hävittäjät ovat puolustusvoimiemme käytössä tulevat vuodet, minkä jälkeen niiden elinkaari päättyy noin kolmen vuosikymmenen käytön jälkeen. Keskustelu koneiden mahdollisesta siirrosta ulkomaille ei ole ajankohtainen, Kaikkonen viestittää Uutissuomalaiselle.” (IL 11.4.2023)

Siihen loppui  tämäkin pelleily. Manna Sarinin käsittämätön pelaaminen vaalien alla näiden hävittäjien kanssa sai jo koomisia piirteitä TV:n suorassa lähetyksessä missä hän intti samasta asiasta toimittajalle ja toimittaja kysyi 8 kertaa hävittäjä asiasta ja aina Manna puhui ”mannapuuroa” mikä ei johda mihinkään.

Nyt tämä lapsellinen touhu on saanut lopullisen päätöksen kuten asiat menee. Me emme anna hävittäjiä, vaan ne lentää elinkaaren loppuun ja romutetaan. Tätä Manna ei osannut sanoa…koska…ei osannut.

Ylinopeudet ja nopeusrajoitukset

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eu-selvitys-suomalaisilla-ongelmia-nopeusrajoituksien-noudattamisessa/8666876

”EU-selvitys: Suomalaisilla ongelmia nopeusrajoituksien noudattamisessa”

”Ylinopeudeksi laskettiin jo yhden kilometrin tuntinopeuden ylitys, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.”

Ei ihme, että näin on.

Onhan se todella hirveää, kun hyvällä levellä tiellä hyvällä säällä ajetaan jopa yksi kilometri tunnissa yli sallitun.

Meillä on paljon järjettömän alhaisia nopeusrajoituksia, joille ei todellakaan järjellistä syytä löydy.

Esimerkiksi leveällä asfaltoidulla tiellä on toista kymmentä kilometriä sallittu nopeus 60 km/t sen vuoksi, että joku ”melkein” tien varressa asuva on valittanut aiemmasta 80 km/t nopeudesta.

Samanlaista typeryyttä on viime aikoina ilmennyt siinä, kun tiekunnat ovat alkaneet asettaa 40 km/t rajoituksia kohtuullisen leveille hyväkuntoisille kilometrien mittaisille teille jonkun yksittäisen kaaharin perusteella – ikäänkuin se kaahari siitä piittaisi.

Yksi typeryys on myös tuolla 9-tiellä, missä poistettiin vaihtuvat nopeusmerkit ja iskettiin koko ohituskieltomatkalle nopeudeksi 80 km/t läpi vuoden.

On se ihme, ettei edes kesällä voi se nopeus olla 100 km/t.

Viisikko ja neljä vuotta…

4 vuotta on ohi, Suomi on ennätys veloissa, viisikon johtaja lähti ensin ja sitä mukaan kaikki muutkin pakenee. Vihervassari sekoilu, ainaiset hallituksen riidat, ikuinen Kokoomuksen ja opposition syyttely kun omat päätökset oli vääriä tai aiheutti lisää ongelmia.

Rotat jättää laivan aina ensimmäisenä!

(Kuva: julkinen, on minun Twitter sivulta:)