Kyllä kaikki istuvat kansanedustajat ovat muihin eduskuntavaaliehdokkaisiin etulyönti asemassa, kun ovat olleet neljä vuotta tekemässä työtä uudelleenvalintansa puolesta täydellä palkalla luontaisetuisuuksineen.
Kaiken huippu mielestäni on sekin, kun heille vielä myönnetään kuukauden vaaliloma ja tietenkin täydellä palkalla, käydä turuilla ja toreilla puhumassa vaalikansaa pyörryksiin.
( vähän muusta )
Minua huvitti kun luin lehdestä, että Orpon ja Saarikon vastaukset vaalikoneiden kysymyksiin poikkeavat suuresti puolueidensa muiden ehdokkaiden vastauksista esim. ilmastonsuojeluun liittyvissä kysymyksissä, jossa heidän vastauksensa ovat paljon lähempänä vihervasemmistolaista linjaa kuin puolueidensa muiden ehdokkaiden vastaukset ensinkään.
No, tästä päästään sitten pientä aasinsiltaa pitkin siihen, että mistä juontaa esimerkiksi kepun syöksykierre kannatuksessa ja vastaan tähän itse, että syksykierre johtuu johdon ja kentän näkemyseroista ja harjoitetun politiikan suunnasta, joka Saarikon ja hänen hännystelijöidensä johdolla on viety vihervasemmiston kuoroon hoilaamaan ”internationaalia”.
Ja sitten arvioni kokoomuksesta, jonka voin sanoa menettävän ennakkoon varmana pidetyn pääministeriyden samasta syystä minkä kepu on tehnyt kannatusromahduksessaan. Nimittäin ajautuminen liian lähelle vihervasemmistolaista maailmanparannus,-ja utopia-ismejä kannattajakunnan näkemyseroista poiketen.
Sillä äänestäjät ovat ne jotka edustajien palkat maksavat ja jos kuten kokoomus ja kepujohto nyt tekevät, että eivät toteuta sitä politiikkaa jota kannattajakuntansa haluaa, niin ei kannata sitten enään kauempaa Orpon eikä Saarikon syyllistä hakea, riittää kun vilkaisee peiliinsä, siellä se jallu luuraa.
En nyt olisi uskonut Marinia kehuvani, mutta hän nyt on kuitenkin aidosti punainen, eikä yritäkkään sitä piilottaa eikä hämärtää äänestäjiltä, vaan rakentaa vastakkainasettelua hyvän ja pahan välillä ja ei kyllä jää kansalaisille epäselväksi, kumpaa osapuolta hänen edustamansa laita edustaa.
Ja jos nyt oman näkemykseni esitän koleran ja ruton väliltä ( Marin, Orpo ) niin vähenpi kyllä näin perussuomalaisena Orpon sanaan luotan, sillä en tiedä onko hän lintu vai kala ja että mihinkä päin hän kulloinkin kumartaa ja mihin pyllistää. Marinin tiedän, että hän on susi suden vaatteissa, joten häntä vastaan on helpompi ”sotia”, kun tietää hänen poliittiset doktriininsa
Jos nyt tähän lopuksi tuon räikeän esimerkin siitä, että mikä puoluetta odottaa, jos sen johto/johtaja noudattaa kannattaja ja jäsenkuntansa vastaista politiikkaa, niin Soini on siitä elävä esimerkki kuolleesta poliittisesta ruumiista.
Mutta toimikoon minunpuolestani kepu ja kokoomus niin kuten parhaakseen katsovat, mutta pitää muistaa se, että kuinka kävi sähkömiehelle, joka ei osannut tehdä johtopäätöksiä, loparithan siitä seurasi.