Se ilo, kun ymmärtää kollegan työtä

Koska on kova tarve positiivisille jutuille, täältä pesee. Työni puolesta juttelen usein eri ihmisten kanssa yrityksen eri osastoilta. Joskus olen osana keskustelua tusinasta eri aiheesta, joista vain yksi koskee minua ja muiden kohdalla voin kuunnella. Se voi olla äärimmäisen palkitsevaa.

Aidat tiimin ympärillä

Keskivertofirmoissa tai muissa yhteisöissä työskennellään osastoissa ja tiimeissä. On tietty porukka saman aiheen kimpussa. Tämä on luonnollista ja mielekästä, mutta sillä voi olla sivuvaikutuksia. Tiimissä saatetaan osata lukea toistensa ajatuksia, mutta samalla voi unohtua että muut eivät siihen pysty. Tiimille voi muodostua pienoinen henkinen aita ympärilleen, ilman mitään pahaa tarkoitusta tai huonoa hallintoa. Tämä, sinänsä luonnollinen tila on kuitenkin mielekästä tiedostaa.

Yksi varmimpia, tutkituimpia tapoja vähentää murheita on lisätä ymmärrystä. Yhteisö on kuitenkin kokonaisuus. Hieman yksinkertaistaen, sillä mitä osto tekee on merkitystä sille mitä myynti tekee. Joskus tämä yhteys on täysin automatisoitu ja/tai formalisoitu tietyillä tavoin. Kumpikin kertoo toiselle vain tiukan asian, tiukassa formaatissa. Se on tehokasta ja voi säästää ihmisten työaikaa rutkasti. Ajoittain ihmisen mieli voi kuitenkin hyötyä muustakin kuin vain tehokkuudesta.

Osaltani tarjoan esimerkkiä. Olen saanut viime aikoina muutamia tilaisuuksia osallistua markkinointia koskeviin keskusteluihin. Se on yksi aihe jossa osaamiseni on pientä ja kapeaa. Olen kuitenkin ollut tekemässä monenlaisia taustatekniikoita heille. Kun saan ymmärtää siitä lopputulemasta millä tätä teknologiaa käytetään, mikä merkitys milläkin osalla on ja miten he jatkavat siitä mihin tekniikka jää, aukeaa edessäni valtava kosmos. En tiedä teistä kaikista muista, mutta itse olen ainakin uuden ymmärryksen äärellä kuin lapsi karkkikaupassa. Se on kiehtovaa, se on vänkää, se on täynnä ahaa-elämyksiä. Samaan aikaan lisääntyy sekä looginen että inhimillinen ymmärrys.

Tästä siis vinkki

Ehdotankin rohkeasti seuraavaa: aikataulujen salliessa, altista itsesi naapuriosaston tai -tiimin työlle sopivassa kohtaa. Ole läsnä, kuuntele, ylläty. Huomaa, että ymmärrät nyt entistä paremmin sitä kokonaisuutta johon sinäkin kuulut. Ehkäpä epätietoisuus ja stressi hieman helpottavat? Ehkäpä lisääntynyt ymmärrys antaa sinulle eväitä tehdä omakin työsi paremmin? Ehkäpä uudet ajatukset säästävät myös sinun aikaa jatkossa? Ehkäpä sinulle heräsi kysymyksiä ja mieleesi muistuu ilolla vanha sanonta: ei kysyvä tieltä eksy.

Osastojen johtajille ehdotan ajatuksen pitämistä korvan takana. Mikä olisi sopiva paikka pitää pieni osastorajat ylittävä jutustelu? Missä projektissa kannattaisi ehkä ottaa pohjustukseen enemmänkin väkeä? Olen äärimmäisen kiitollinen, että meillä näiden henkisten raja-aitojen yli pompitaan varsin säännöllisesti. Siitä on monia työkavereita kiittäminen.

3 vastausta artikkeliin “Se ilo, kun ymmärtää kollegan työtä”

  1. Varmasti näin on, että uuden oppimenen, olipa sitten vaikka vain kuunteluoppilaana kartoittamassa omaa kokemus,-ja tiedollista tajuntaansa ei koskaan ole haitaksi ja voikin sanoa, että tieto ei lisää tuskaa, päin vastoin.
    Itse olen jo siinä vaiheessa elämässäni, että parasta päivää päiväys on jo aikaa sitten mennyt umpeen ja uuden oppiminen ei enään motivoi ja voinkin sanoa omalta kohdaltani että, vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, joten näillä mennään ja koitetaan pysyä kärryillä vaikka maailma muuttuu ympärillä.

  2. Arvi hyvä, joka kerta kun blogeissa jotain sanot ja kommentoit, juttelet eräänlaiselle kollegalle. Pahoittelen, mutta opit edelleenkin uusia asioita, joka päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *