Tämä blogaus perustuu isoilta osin avajaispuheeseeni Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 26.3.2022 Tampere-talossa. Puhetta on mukautettu blogisopivammaksi ja kohdat jotka viittaavat avajaisten vieraisiin on ohitettu. Avajaisissa nähtiin vieraina pormestari Anna-Kaisa Ikonen, taitelija Petri Hiltunen sekä taiteilija Maikki Harjanne.
Juhlavasta vakavampaan
Alun perin oli tarkoitus olla teatraalista, juhlavaa ja välkehtivää, suurta riemullisuutta sarjakuvafestivaaliemme paluusta kahden vuoden tauon jälkeen. Sitten Venäjä päätti toisin ja ei muuta kuin käsikirjoitus uusiksi. Suurelle riemullisuudelle ei tässä ajassa ole tilaa, mutta ihmisten kohtaaminen on erityisesti kriisin aikana tärkeää. Kohtaamme sarjakuvan merkeissä ja niin, sarjakuvasta on todella moneksi.
Sarjakuva voi olla puhdasta viihdettä, ja mikäpäs siinä, viihteenä se on loistavaa. Se voi olla jotain tositarinoista dramatisoitua, fiktiota todellisessa ympäristössä – tai se voi olla puhdasta dokumenttia, tositapahtumia. Tiitu Takalo muistutti tuoreessa Ylen haastattelussa miten sarjakuva kertoi punkstoo-ilmiöstä ja -ongelmasta vuosikausia ennen valtamedian kiinnostusta. Tuore Sarjakuva-Finlandian voittaja Suvi Ermilä käsittelee voittajateoksessaan vastaanottokeskuksen tapahtumia. Maahanmuuttoa on käsitelty sarjakuvissa aiemminkin, sekä myös muita haastavia aiheita, kuten seksuaalisuus ja ilmastonmuutos. Vaikeiden aiheiden käsittely voi olla myös terapeuttista, niin sarjakuvan tekijälle kuin lukijallekin.
Ymmärryksen silta
Ounastelen, että näinä päivinä useammassakin ukrainalaisessa pommisuojassa on kynä kohdannut paperin. Monet lienevät luonnosteleet paperille kuvia siitä mitä he ovat nähneet, kokeneet tai tunteneet. Voin vain toivoa heidän selviävän siitä kauhusta hengissä. Joku päivä voimme kenties nähdä niitä lopullisia teoksia jotka syntyvät noiden vedosten pohjalta. Niiden avulla voimme rakentaa ymmärryksen sillan siihen, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu. Luemme toki tapahtumat uutisista joka päivä, joka tunti, mutta todellinen ymmärryksen, sydämen silta vaatii enemmän. Sarjakuva on yksi niitä tapoja, joka voi siihen pystyä. Ja kun me sen sillan ylitämme, ymmärrämme paremmin, syvemmin ja siten voimme tehdä kaikkemme jotta tämän ei enää tarvitsisi toistua.
Sarjakuva on sillanrakennuksen taidetta. Siihen perustuu myös sarjakuvafestivaalimme. Kun perustimme sitä kesällä 2006, oli vain sekalainen joukko sarjakuvan kanssa eläviä ihmisiä. Oli sarjakuvan lukijoita, tekijöitä ja kustantajia. Pöydälle heitettiin sarjakuva, vain sarjakuva. Emme koskaan lähteneet hakemaan jotta nyt pitäisi ohjelmaan saada tasapainoksi lisää suomalaista, eurooppalaista, amerikkalaista tai japanilaista sarjakuvaa. Mitä tahansa sarjakuva kulloinkin inspiroikin ohjelmaksi, olkoon tervetullutta. Hyvän fiiliksen festivaali oli sarjakuvan tekijöille, kokijoille sekä siitä inspiroituneille.
Tampere on hyvä paikka tällaiselle vapaalle kulttuuriharrastukselle, sillanrakennukselle, erilaisten ajatusten kohtaamiselle ja uuden luomiselle sen pohjalta. Täällä tuo ei ole harvinaista vaan jokapäivästä. Täällä tehdään kulttuuria uteliaisuudella, innolla ja avoimuudella, ei aaterajoilla tai tiukalla komiteajohdolla. Siksi juuri Tampereella kuplii. Ja niin kupli tänäkin viikonloppuna ja voi veljet, viikonlopun hyvä fiilis tuhansille festivaalivieraille oli juuri sitä mitä lääkäri määräsi. Ensi vuonna uudestaan!
Minä en ymmärrä nykyisistä sarjakuvista sekoiluineen hölkkösen pöläystä saati niiden viestistä.
Kipparikalle, Rip Kirby ja Mustanaamio olivat jotain ja ikiupea Aku Ankkka. Unohtamatta korkeajännäreitä ja Tex Willereitä. Niissä oli viesti. Nykymeno täyttä sekoilua ja soopaa.
Hienoja tapahtumia
Sarjakuvia on moneen junaan. Tex Willerille on ollut lukuisia jatkajia ja tyyli on uskollista. Myös moni muu klassisempi teos jatkaa tai on saanut saman tyylin jatkajia.
Aina on uutta ja vanhaa sekaisin, niin pitääkin.
Putin haluaa tsaariksi.
Jerry Cottonilla on keräilyarvoa.
Edesmennyt Kari on ylittämätön !
Karista itse asiassa puhuttiinkin viikonloppuna. Huhujen mukaan tulevilla Porin sarjakuvafestivaaleilla olisi sisältöä.
Jo edesmennyt kummisetäni toimi aikanaan saksan ja suomen kielen välisenä tulkkina Kari Suomalaiselle. Hän oli ammatiltaan diplomaattitulkki ja tämäkin mahtui repertuaariin.
Mä myin rahapulassa talvella minun 70-luvun shokki-lehdet. Sain ihan mukavasti kun olivat vieläpä hyväkuntoisia.
Sarjakuva on mitä hienoin ja samalla aina ajassa elävä taiteen muoto ja mikäli ei ymmärrä sarjakuvia, niin syy ei välttämättä ole sarjakuvissa.
Tulihan niitä poikana luettua, ja vähän myöhemminkin.
Kapteeni Miki. Akim, Tex Willer, Buck Jones, Kit Carson, Davy Crockett, Robin Hood, Pecos Bill. Nämä päällimmäisenä.
Muistanpa päivän koulussa, kun en osannut vastata opettajan esittämään kysymykseen. ”Lassille on tainnut Perhos-Billin lukeminen olla tärkeämpää kuin läksykirjan lukeminen”, opettaja ivaili. Eikä hän vallan väärässä ollutkaan.
Sanattokaan vielä se, että silloin -50 luvulla sarjisten ja muunkin viihdekirjallisuuden lukemista pidettiin pääsääntöisesti laiskan hommana. Lisäksi niistä, varsinkin sarjiksista, oppi vain kuulemma huonoja tapoja.
Minä ja kaikki muutkin sen ajan pojat ja monet tytötkin taisivat olla eri mieltä, mutta ei meiltä kysytty.