Moni asia yhdistää maailmanhistorian ikäviä aatteita, puhuimme sitten kommunismista, fasismista, äärimielisistä uskonnoista tai monista muista. Yksi yhdistävä tekijä on tarve korostaa oman aatteensa oikeellisuutta. Vahva aate ei tarvitse moista propagandaa.
Tämä blogaus on vahvasti tajunnan virtaa, älkää herran tähden ottako tätä julistuksena.
Elämä elää, totuus ei
Jos oikein kovasti haluaisi kärjistää, totuuden ongelma on että se on ajassa pysähtynyt. Maailma sen sijaan ei ole. Ihmiskunta kehittyy, kosmos laajenee, lähikaupan valikoima paranee. Se, mikä on totta eilen, painetaan kivitauluun tänään ja paljastetaan ihmisille huomenna, jolloin se on jo valetta. Monet – noh, sanotaan vaikka suoraan että paskamaiset aatteet ovat rakentaneet tarinansa tällaisten kivitaulujen varaan.
Kun totuus on ehdoton, on kaiken muun joustettava. Tämä johtaa hyvin helposti siihen, että kaikki totuuden vastainen on ehdottoman pahaa. Kun se on ehdottoman pahaa, siitä poistuu inhimillinen. Kun se ei ole inhimillistä, se on vain kohde. Kun se on vain kohde, väkivalta sitä vastaan on ongelmatonta, ellei jopa välttämätöntä. Totuutta rakastavat aatteet murhaavat silmittömästi ja turtuvat sille. Omia tai vihollisia, tokkopa sillä väliä, ajattelivat niin Mao kuin Putin. He uskoivat olevansa totuus. Kun totuus pysyy, muu joustakoon.
Ihminen hakee vakautta
Ihminen hakee elämässään vakautta, vastauksia. Se on luonnollista itsesuojeluvaistoa. Kaipaamme juuri sitä mikä meitä eniten rajoittaa ja myös rauhoittaa. Tähän ei onneksi ole helppoa tai yksiselitteistä vastausta. Vuorikiipeilijä haastaa itsensä, pyrkii ylemmäs, korkeammalle, uuteen paikkaan. Samaan aikaan hän hakee tukea vuoresta joka on ja pysyy koko kiipeilyn ajan ja pari miljoonaa vuotta päälle. Pitkän uran samassa firmassa tehnyt voi ehkä tyytyä tylsempään elämään kuin työpaikasta ja haasteesta toiseen pomppinut. Kumpi on oikeassa? Millä mittarilla? Miksikö sitä kenenkään ulkopuolisen edes pitäisi mitata?
Tuore Ylen podcast Afrikan aiheista kertoi, miten Afrikassa vastustetaan hyvin perustellusti Eurooppalaisten kolonialismia sekä uuskolonialismia. Samaan aikaan he ovat valmiita heittäytymään vähintään yhtä surkeiksi orjiksi Venäjän ja Kiinan edessä, kahliten itse itsensä uusien ystävien heittämiin ketjuihin. Onko tarina peräti niin traaginen että sukupolvien ajan alistettu kansa kaipaa alistusta, koska se on ainoa rooli mikä lähimuistista löytyy? Onko alistuksen uhrina oleminen se paras vakaus ja turva mitä vaan toivoa voisi?
En tunne Afrikkaa tarpeeksi sanoakseni edelliseen juuta tai jaata, mutta tätä samaa hakee moni länsimaalainen liittyessään ääriliikkeisiin. Hän vapaaehtoisesti kahlitsee itsensä ja juhlii vapautensa menettämistä hienona osana elämäänsä. Hän riemuitsee menettäessään kaiken sen, mikä erottaa ihmisen apinasta. Aikamme ilmentymä on Hesarin artikkeli joka nostaa hänet jalustalle. Katsokaa, juhlistakaa ja palvokaa häntä, joka syntyi vapaana naisena vapaassa yhteiskunnassa, nousten kolmantena päivänä ylös orjuuteen, pakkoavioliittoon, raiskatuksi, kotiin kahlituksi, kaavutetuksi ja onnen kuoliaaksi syleilemäksi.
Kysy.
Vaalit lähestyvät taas kohta. En taatusti kerro ketä sinun pitäisi äänestää, mutta haluan tehdä kokemuksesta sinulle vaikeamman. Helpot asiat ovat tylsiä ja niiden saavuttamisesta ei tule hyvää oloa. Haasta ehdokkaat. Haasta puolueet. Älä niele purematta yhtään totuutta. Älä lue vastausta, lue vain perustelut. Älä juhlista ehdokasta, joka ei ole koskaan muuttunut, vaan häntä joka on osannut elää muutoksessa. Älä juhlista kaiken voittanutta, vaan häviöistään oppinutta. Älä juhlista korupuheita osaavaa valehtelijaa, vaan sietämätöntä totuutta puhuvaa paskiaista.
Kysy, kyseenalaista, haasta, huomaa muutos ja muutu mukana. Älä ole huomenna se mitä olet tänään. Ole huomenna parempi, ylihuomenna huonompi ja sitten taas parempi. Kompastu ja opi ensi kerralla väistämään kivi. Nauti siitä kipeästä polvesta, sillä et taatusti tee sitä virhettä enää. Eilinen totuus sai sinut kompastumaan, mutta huomisen totuus on parempi.
Jätän loppukaneetin eräälle fiktiiviselle pelihahmolle Cave Johnsonille, jonka asenne vastoinkäymisiin saattaa inspiroida ja/tai herättää kauhua. Valitse itse kumpi, tai valitse joku muu.
“All right, I’ve been thinking, when life gives you lemons, don’t make lemonade! Make life take the lemons back! Get mad! I don’t want your damn lemons! What am I supposed to do with these? Demand to see life’s manager! Make life rue the day it thought it could give Cave Johnson lemons! Do you know who I am? I’m the man whose gonna burn your house down – with the lemons!”
Minulla on lukukeskissä Yuvail Noah Hararin menestysteos ”Sapiens Ihmisen lyhyt historia”. Joistakin asioista olen samaa mieltä Hararin kanssa, joistakin eri mieltä. Joskus kysyn kirjoittajalta ajatusäänellä ”Ihanko totta?” Yhdestä asiasta olen varma. Hararilla on kertojan ääni.
Kuten sanoin, kirja on lukukeskissä.
Piti olla Yuval Noah Harari.
Itse kannatan hyvin vahvasti hidastamista sekä uudistus-henkisyyden kyseenalaistamista, lähikauppojen valikoiman parantamista, uutiskierteiden, laitekierteiden ja muiden päivityskierteiden loputonta nopeuttamis-ihannetta, joka varmasti monella tasolla vie pohjan laadulta ja jopa järjeltä periaatteessa.
Tästä huolimatta en usko pahan olemassaoloon ja minun on hyvin vaikea tuomita ketään ihmiskunnan barbaarisintakaan ”hirviötä”.
Tulipas huonosti ilmaistua, mutta ehkä pointti valkenee mitä tarkoitin kaiken uudistamisen ja nopeuttamisen vastustamisella.
Usko totuuteen ei tee meistä hirviöitä. Ongelma on se, että useinkaan emme voi valita selkeän hyvän ja pahan välillä. Ihmisten tappaminen on väörin, mutta joskus se voi olla pienempi paha. Esinerkiksi kun sotilas puolustaa maataan. Mutta entä jos sotilaalle syötetään valhetta jonka mukaan oman maan puolustaminen vaatii hyökkäämistä tai sotavankien tai siviileiden tappamista?
”Tappaminen ei ole kaunista, mutta se on välttämätöntä” sanoi Himmlerkin.
Totuus vaikuttaa päinvastoin. Jos venäläiset tietäisivät totuuden niin valtaosa kauhistuisi ja tuomitsisi hyökkäyksen Ukrainaan. Miten voin tietää sen? Koska venäläisetkin ovat ihmisiä ja ihmisten enemmistön omatunto ei hyväksy hirmutekoja. Valehtelemalla ihmiset saadaan uskomaan ettei hirmutekoja ole tehty tai jos on niin ne olivat välttämättömiä, joko he tai me.
Olen tuota pohtinut mitä Norppa tuossa mietti – eli siis venäläisten kulmaa. He eivät lähtökohtaisesti luota vallanpitäjiin, mutta he luottavat vielä vähemmän länteen. Aika moni heistä sisimmässään tietää että joku on väärin, mutta he pitävät huolen etteivät hanki lisää tietoa. Pää pensaaseen vaan niin ei tule vahingossakaan morkkista.
Yksi tapa sekin. Huono sellainen.
Mikä on totuus ?
Venäläinen totuus, jossa hän uskoo, että 95% valehtelee, missä ne 5 % ovat, valemediassa, joita on myös täällä.
Entä raamatussa, jota sanotaan totuuden lähteeksi, kyllä, jos ihmiset noudattaisivat sitä puhuisivat totta.
Entä lakikirja ja oikeus. Pitäisi olla lähellä, mutta se on lakikirjan sovellettu totuus.
Se on totta, että näen käteni kätenä, tunnen sateen pisarat kädelläni, haistan paskan ilman tekonenää, näen similläni valon ja pimeyden. Muu voi olla kuviteltua todellisuutta.
Itseäni kummastuttaa tässä itä-länsi vastakkainasettelussa se olettama, että kun tavallisista venäläisistä siviileistä puhutaan, tai ylipäätään ei-länsimaisista ihmisistä, niin me suhtaudumme heihin niin, että heidän kulttuuritodellisuus on huonompi/kehittymättömämpi/ liian vanhanaikainen, ja siksi heidän tulisi länsimaistua.
Ei se voi mennä niin, enkä itse halua kannattaa tällaista ajattelumallia, joka jyrää maailmasta kaiken erilaisen.
demokratia jo itsessään on enemmistöä palvelevana omalla tavallaan jyräävä ja tasapäistävä. Olkoon se meille paras, mutta annettakoon muille muita vaihtoehtoja.
Vaihtoehdot ovat demokratia tai väkivalta. Annettakoon muille väkivalta?
”Ideologiat ovat aidon tiedon korvikkeita, ja ideologit ovat valtaan päästessään aina vaarallisia, sillä yksinkertainen ”minä tiedän kaiken” – lähestymistapa ei mitenkään voi käsittää koko olemassaolon monimutkaisuutta. Ja kun ideologien yhteiskunnalliset kehitelmät eivät toimi, he eivät suinkaan syytä siitä itseään vaan kaikkia muita, jotka ymmärtävät heidän harjoittavan kohtuutonta yksinkertaistamista.”
Lainaus on Jordan Petersonin kirjan ”12 elämänohjetta” (2018) esipuheesta, jonka on kirjoittanut Petersonin ystävä ja perhetuttu Tri Norman Doidge. Psykiatri ja psykoanalyytikko Norman Doidge on kanadanjuutalainen ja hänellä on perusteita puhua ideologioista niin kuin puhuu: Hänen isänsä oli yksi Auschwtzista selvinneistä.
Tämän Psykiatri Doidgen viisaudet kuulostavat joltain mitä itsekin voin allekirjoittaa, ihmismieli kun lienee taipuvainen yksinkertaistuksiin, joka mekanismi auttanee meitä mm. rakentamaan elämiimme omaa henkilöhistoriaa ja narratiiveja, joiden pohjalta pystymme luomaan merkityksiä?
Joka tapauksessa koko Venäjän tuhoaminen kuulostaisi aivan järkyttävältä, enkä itse ikinä hyväksyisi moista.
Jos nyt keksittäisiin keino jolla koko Venäjä voitaisiin tuhota, kaikki venäjällä asuvat tosin kuolisivat, mutta mitään vastaiskua ei voisi tulla, niin kuinka moni meistä olisi valmis hyväksymään sen, ”välttämättömänä pahana”?
Jos voisimme noudattaa vain velvollisuusetiikkaa ”tämä teko on väärin, älä tee sitä” niin asiat olisivat yksinkertaisempia. Mutta kun joudumme ajattelemaan asioita myös seurausetiikan kautta
” onko pahempi jätän tämön tekemättä?” niin seuraa vaikeiksia ja meidät voidaan saada tekemään todella pahoja asioita vain koska uskomme että lopputulos on parempi niin. Esimerkiksi kansanmurhan uskottelemalla että eliminoitavat vaarantavat muiden ihmisten tulevaisuuden ja poistamalla nuo pahat ihmiset pelastamme suuren joukon hyviä ihmisiä.
Aivopestyjen on hyvä olla ja uskoa se mitä kerrotaan ja sitä kerrontaa vahvistaa kertojan pamppuarmeija..