Aamulehti teki sen taas: xx valtaavat paikan yy -tyyppinen otsikko. Tällä kertaa (taas) upeat asut valtaavat Sorsapuiston. Näin tapahtuman yhtenä perustajana voin luvata että emme valtaa, mutta väritämme taatusti.
Piipahda kiireiltäsi
Olen aina joskus ennenkin tämän muistutusblogauksen tehnyt. Nyt se on ehkä entistä enemmän tarpeen. Tampereen asukkaat ovat olleet täydellisen käärmeissään parin viikon takaisesta blockfest-festivaalista. Kävelykadut suljettiin, musiikki pauhasi pitkin yötä, poliisi jahtasi huumediilereitä moninkertaisin vahvuuksin, ensiavussa oli täysi kaaos, joukkotappelut levisivät niin laajalti että ravintoloita piti sulkea. Yleisötapahtumien maine meni.
Mutta ehkä teitä hieman lohduttaa se tieto, että Tampere-talossa ja Sorsapuistossa tänä viikonloppuna ei ole anniskelua – itse asiassa alue on päihteetön. Siellä ei myöskään suljeta yhden ensimmäistä kävelytietä – tapahtuman aikaan puistossa saa kävellä, sillä puisto-ohjelma on myös maksutonta. Elävää musiikkia toki paikalla on, mutta kuten ohjelmasta voi tarkistaa, lavan ohjelma loppuu klo 20 mennessä joka päivä, eli ihmisille sallitaan yöunet. En myöskään mitenkään voi olla muistuttamatta, että tapahtuma toimii yksinomaan vapaaehtoisvoimin, emme käytä siihen senttiäkään julkista rahaa.
Joten, jos kiireiltäsi kerkeät, piipahdapa katsomaan Sorsapuistoa viikonloppuna. Toki isoin osa tapahtumasta on Tampere-talossa, mutta valitettavasti tapahtuma myi loppuun melkoisen ajoissa. Eiköhän sieltä tosin materiaalia julki tule ihan mukavasti. Itse odottelen pelonsekaisin tuntein omia juontohommia sekä riemullisin tuntein Unreality-kuoron ja Ylioppilaskunnan soittajien suurta konserttia.
Luonnollisestikin tilaa on myös moralisoiville kansalaisille, joiden mielestä nuoriso on ihan hunningolla. Jos Päivi Räsänen tulisi paikalle, varmaan antaisimme hänelle vapaan pääsyn. Onhan hän inspiroinut Traconin järjestäjien lentävän lauseen: Ei. Kaikki on kielletty.
Sanalla vallata on negatiivinen kaiku ihmisten mielissä. Vallataan taloja, katuja, jne. Ehkä tiedostamattaan Aamulehti luo kuvaa, jossa tapahtuma leimautuu negatiivisesti joidenkin mielissä.
Kuitenkin tapahtuma, jossa ei örvelletä, vaan tuotetaan iloa ja hauskuutta niin osallistujille kuin satunnaisille ohikulkijoillekin on tervetullut tapahtuma ”rähinä -festivaalien” lomaan.
Itseäni tämän kaltasissa tapahtumissa viehättää nuorten, ja vähän vanhempienkin ihmisten mielikuvituksen rikkaus. Hahmot, asut ja maskeeraus ovat hauskoja.
Toki on niin, että itse olen vain se satunnainen ohikulkija, joka saa ilmaiseksi mielihyvää.
Joten kiitos siitä.
Koittakaamme siis parhaamme. Sää on vilpoista mutta poutaista, että eiköhän sinne muutama eksy. Puisto onkin jo pitkälti tänään kasattu, huomenaamulla vielä loppusilaukset ja show voi alkaa.
Ei hätää – myös kaikki tapahtuman vapaaehtoiset (lähes 900) saavat mielihyvää.
🙂 Vaikka olen niin ujo/ estynyt, etten elämässäni ole käynyt yksilläkään festareilla (paitsi kitarafestivaalilla kerran), niin ajatuksena vaikuttaa ainakin kivalta vastapainolta tuon blockfestin jälkeen, jossa teemana tuntui olleen riisuuntuminen jne. — ja nyt sitten koristaudutaankin värein ja vaattein. 🍁
Kiva, kun on väriä, vaihtoehtoja, kulttuuria, osallisuutta ja erilaisia yhdessä olemisen tapoja.
Ensimmäinen päivä takana. Oli vähän tiedonkulun haasteita, joten päädyin viiden minuutin varoajalla ison salin tekniikkaa hoitamaan. Ei onneksi ihan vieras paikka, mutta jukolauta on tuo meidän Tampere-talo upea paikka. Se määrä ihmisiä, laitteita, säätöä mitä on sen salin tuotannossa takana on vain uskomatonta.