Olen vakaasti sitä mieltä että kenenkään ei pidä antaa koiran pentua huonoihin oloihin Niitä on varmaan monia joille ei sellasta tulisi tehdä
Kun katselee millanen on ihmisen ulkoinen hapitus ja onko se sitten itse aiheutettua
Esim alkoholi on yksi syy hylätä pennun saanti sille ei sellasessa taloudessa tule hyvä koiran elämä
Sitten on monia muitakin asioita joista pennun antaminen on vailla maalaisjärkeä
Itse en havittele enää koiraa koska oma ikä alkaa oleen siihen liian korkea mitä sitten tapahtuu vaikkapa 3 vuotiaalle koiralle
Joka on aina ollut oman isännän /emännän kanssa ja saanut hyvän koiran alämän
Joutuuko sen lopettamaan vain sen vuoksi että isäntä taikka emäntä kuoli tai sairastui niin ettei enää kykene koiraansa hoitamaan
Nauttikaa karvakorvistanne se on aina sen ansainnut ja kyllä sen näkee karvakorvan silmistä viihtyykö se emäntänsä / isäntänsä kanssa
Antakaa koiran olla koira se ei ole mikään vauvan korvike kellekkään
Ja kehittyykin vain 3 vuotiaan ihmisen tasolle sitten se pysähtyy soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
Tässä maassa ei pitäisi syntyä vuosikymmeneen yhtään koiranpentua. Koiria on jo aivan liikaa, pääosasta niistä ei huolehdita lainkaan.
Mistähän tuollaisen, että pääosassa koiria ei huolehdita lainkaan olet löytänyt?
Tuota hoitamattomuutta olen huomannut jo vuosikymmeniä ja siinä vois antaa keppiä ja kunnolla
Mutta valtaosa hoitaa karvakorvansa todella hyvin vweeattuna vaikka v 1960 kun koiruli sai mitä sai terv tepivaari
Koirakoulu ottajalle ja selvitys mihin kaikkeen on valmis sitoutumaan. Koira sopii parhaiten maaseudun omakotitaloihin ja maaseudulle yleensä.
Itse olen enemmän kissaihminen , mutta en voi ottaa sitäkään koska allergia.
Komppaan Kyuuta siinä mielessä, että myös minun mielestä lemmikkiteollisuus on hyvin kyseenalainen toimiala, enkä suomalaisessa kulttuurissa muutenkaan voi sietää sellaista ahdasmielistä yhteen totuuteen ja yhdenlaiseen ”oikeaan” malliin pakottamista, jonka muotin sisällä sitten ihmiset voivat hyvällä omallatunnolla laiminlyödä omia karvaisia elämänkumppaneitaan.
Koiran ja ihmisen yli 15 000-vuotinen yhteinen evoluutiotaival on aiheuttanut sen, että koira on evoluution kautta kehittynyt erinomaiseen valmiuteen tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa. Lisäksi koira on laumaeläin, jonka lajityypilliselle tarpeelle elää jatkuvassa sosiaalisessa laumassa on mielestäni väärin se, että luonnosta yhä vieraantuneempi ihminen hankkii koiran, joka sitten pääosan päivistä ihmisen työssä ollessa viettää yksin ihmisen kodin vankina vasten kaikkea sitä, mikä koiran kannalta on mielekästä.
Sitten paikatakseen huonoa omaatuntoaan ihminen ripustautuu sen varaan, että se on riittävän hyvää lemmikin pitoa, kun työpäivän jälkeen sitten vie lenkille ja syöttää koiransa ylipainoiseksi esimerkiksi.
Asuessani Keski-Euroopassa tapasin kadulla paljon punkkareiden ja muiden rupuisten ihmisten koiria, jotka olivat hyvin tyytyväisen oloisia saadessaan viettää kaiken aikaa yhdessä oman ihmisen kanssa, kulkien mukana mihin hyvänsä nämä ihmiset menivätkään — usein vapaana, vailla minkäänlaisia käytöshäiriöitä toisia koiria kohtaan.
Suomalaisessa steriilissä ja eläinkunnasta allergioihin asti vieraantuneessa holhoavassa yhteiskunnassa (jossa lapsillekin pitää rakentaa turvaleikkipuistot minimoiden leikin hauskuus, jottei vaan satu onnettomuuksia) koirat on kielletty kaikkialta julkisista rakennuksista ja koko kulttuuri on sisäänpäin kääntynyttä naapurikyttäävää kilpailua siitä, kuka onnistuu parhaiten rakentamaan elämästään yhden oikeana pidetyn kuvan mukaista ”hyvää” ja kaiken muun poissulkevaa elämää. Se on melko sääli, enkä ihmettele kun koirat ja nuoriso voivat henkisesti pahoin.
Onhan se noinkin mutta koiran ottajalle sanoisin että joudut samalla ottaan vastuun n 3 vuotiaasta lapsesta n 15 v kun se koiran pentu kotiin tulee
Mutta joillekkin koiraa ei pidä antaa terv tepivaari
Olen samaa mieltä, että rahanahneet kasvattajat eivät saisi myydä viattomia eläimiä kenelle hyvänsä tai teettää pentueita paikkaillakseen omia taloudellisia vaikeuksiaan. Riippuen rodusta on koira todellakin ihmislapsen tasolla, mutta toisin kuin ihmisvauva, on koira tuon 15v riippuvainen omistajastaan kuin ihmisvauva.
Minä hankin yhden koirani mukavan oloiselta maalaistalon nuorelta perheenäidiltä, joka vaikutti kaikin puolin tervehenkiseltä ja punaposkisen reippaalta yrittäjältä, jonka omat eri rotuiset koirat olivat lisääntyneet keskenään, näin luulin. Ajattelin, että mikäs siinä, mukavan oloinen maalaisemäntä ja sekarotuiset koirat muutenkin terveempiä kuin pilalle jalostetut.
Kävin katsomassa pentuja juteltuani emännän kanssa puhelimessa pariin otteeseen, ja kaikki vaikutti olevan hyvin, pennut ja perheen aikuiset koirat sekä ihmisvauvat iloisen ja hyvin pidetyn oloisia. Päädyin sitten valitsemaan pentueesta yhden, hiljaisemman ja ujon pennun, jonka koin sopivan omaan energiatasooni sekä omaan elämäntyyliini. Kaikki meni hyvin, kunnes päästiin kotiin.
Kotona havaitsin, ettei pentu edes vielä osannut syödä kiinteää ruokaa, koska kasvattaja ei ollut edes vielä vieroittanut sitä emokoiran nisältä, joten jouduin käymään eläinlääkärissä hakemassa pennun kiinteään ruoan syömiseen siirtymisessä auttavia mömmöjä. Samalla olin maalaistalon nuorelle naiselle vihainen tajutessani, että hänellä ilmeisesti oli ollut kova kiire saada pennut ennen joulua myydyksi, jotta saa itselleen ja lapsiperheelleen joulurahaa, mikä kuvotti ja säälitti minua. Lisäksi tajusin maalais-emakon valehdelleen minulle myöskin pentueen iästä.
Noh, pentuni opittua syömään kiinteää ruokaa tuli vastaan seuraava vielä järkyttävämpi ongelma, kun eräänä päivänä muutoinen iloinen ja terveen pulskea pentu alkoi yskiä eläviä matoja suustaan, ja myöskin sanomalehdelle kakkasi eläviä matoja, mikä oli jotakin sen tason järkyttävyyttä itselleni, että sain raivokohtauksen selvittyäni järkytyksestä. Varasin välittömästi seuraavan ajan eläinlääkärille ja keräsin pennun yskimät madot pakastepussiin, jonka suljin toisen pakastepussin sisään ja sijoitin pakastimeen odottamaan lääkäriin menoa. Lääkärissä sitten madot tutkittiin ja saatiin sopiva lääke, jolla kyseinen matolaji saatiin mahdollisimman nopeasti tapettua pennusta, joka nuoren iän vuoksi oli melkoisessa vaarassa matojen vuoksi. Kysyin eläinlääkäriltä, miten tällainen ylipäätään voi olla mahdollista, niin hän selitti, että suurella todennäköisyydellä kasvattaja jolta pennun olin hankkinut ei ollut madottanut pennun emoa, josta johtuen istukan kautta matojen esiasteet olisivat siirtyneet kaikkiin pentuihin, joiden kasvaessa sitten noiden matojen esiasteet räjähdysmäisesti olisivat alkaneet lisääntyä pennun sisällä aiheuttaen tuon tilanteen, että muutaman viikon minulla ollut pentu alkaa yskimään ja ulostamaan eläviä matoja. 🙁
Vietettiin pennun kanssa päivä lääkärillä, jossa aloitettiin agressiivinen matolääkitys ja seurailtiin että pentu tuon lääkityksen kestää — jonka jälkeen sitten kotona jouduin kaksi viikkoa jatkamaan tuota vahvaa lääkitystä sekä sterilisoimaan kaikki kotonani olevat vuodevaatteet, pinnat, koiran lelut jne.
Saatiin asia lopulta raiteilleen ja soitin sitten kasvattajalle puhelun, jossa kerroin tapahtuneesta sekä kritisoin maalaisemännän vastuuttomuutta sekä kehoitin häntä olemaan yhteydessä muiden pentujen ostajiin sekä huolehtimaan omien koiriensa asianmukaisesta matolääkityksestä. Maalaisyrittäjä oli närkästynyt ja yhteydenpito hänen kanssaan katkesi, mitä en voi sanoa katuvani pätkääkään. Vastenmielinen ihminen kaikin puolin suurperheineen.
Mutta minulla on kuitenkin iloinen ja nykyään hyvin terve koiruus, että se hyvä puoli tarinassa.
Koira tunnistaa aina ”koiran”, minutkin. Kun on niiden vintöiden kanssa viettänyt tiivistä elämää maalla, niin kaupunkikoirat eivät ole kotonaan täällä, minä taas olen. Collieita on ollut useampia ensimmäinen lapsuudessa Boy Benhard, Boy ja viimeisin nimeltään ”Wolfgan Amadeus”, taitelijanimeltään Woffe.
Sitten näihin päiviin hoitokoiria Yokshiren terriereitä, rakkaimmat Nipsu ja Sissi.
Minä en pelkää mitään koiraa, en Dobermania tai Rotweilerieitä. Täytyy vain tietää miten niitä lähestyy tai on lähestymättä tai, jolle ei voi edes kääntää selkäänsä kuten Belgian paimenkoira, malinois.
Kaupunkiasuntoihin sopii osaavalle ja huolehtivalle vain pienet koirarodut, jotka eivät hauku ja palvelukoirat.
Säälittää nuo ylijalostetut rodut ”tyyppivikoineen”.
Mitä tuolla edellisissä kommenteissa on jo sanottu on ok.
Ja myös se, että isäntä tai emäntä tahtoo tulla koiransa näköiseksi kuten bokseri, mopsi tai bulldog. Kannattaa käydä päivittäin pelin edessä.
Minä olen koko elämäni elänyt koirien kanssa, siis minulla oli koira jo ennen kuin synnyin, näin isäni oli päättänyt, että koira pitää kuopukselle hankkia ja äitee sitten viimeinkin oli antanut asiassa periksi.
Lapsuuden kodissa oli aina koira tai koiria ja kun muutin itsekseni heti armeijan jälkeen niin koira oli välitön hankinta ja toinen tuli sitten ensimmäisen vaimoni mukana.
No sama vaimo on edelleen, mutta koirat ovat tässä runsaassa 30 vuodessa luonnollisesti vaihtuneet ja kolme pentuettakin meillä on ollut ja jokaiselle pennulle hyvät kodit onnistuttiin löytämään toki muutamille halukkaille sanoimme, että ei käy ja sitä kyllä toivoisin monen muunkin kasvattajan tekevän.
Kun lapsi kehittyy koko ajan elämässään koiran kehitys loppuu kun sen ikä on n 3 vuotiaan tasolla eli n puolen koiran vuoden aikana terv tepivaari
Aiempaan; tunnen pari koirien kouluttajaa. Sen mitä heiltä kuulee ja verkostojensa kautta on parasta osaamista: kouluja ei pitäisi antaa kenelle tahansa eikä järjestelmää pitää näin hutiloituna. Harvasta koirasta oikeasti välitetään.
Eikä sekään nyt ihan ideaalia ole kuten tämä eräs muistutti päivän medioissa: ensin ruokitaan koira, sitten omat lapset. Jos ei ole omia lapsia varaa ruokkia, ei ole mitään asiaa hankkia lisää menoeriä.
Kyllähän nuo suojelukoirien kouluttajat olleet uutisotsikoissakin kun itse syyllistyvät eläinrääkkäykseen omassa junttimaisessa kiihkossaan, käyttävät kiellettyjä välineitä ja omistavat koiria, jotka on jalostettu selkävikaisiksi jne. Lisäksi en menisi suorilta takuuseen kouluttajan osaamisesta siksi että on kouluttaja, itsellä omakohtainen kokemus toko-kurssin vetäjästä, joka onnistui saamaan oman herkän primitiivisen pentuni niin pakokauhun valtaan, että kävelin vaan tyynesti ulos hänen dominoimasta tilasta ja jätin kurssin silleen, enkä edes vaatinut rahanpalautusta.
Poliisikoirien kouluttaminen alkaa lähes per heti pentuina. Niitä koulutettavia pentuja varjellaan n. 7 kuukauden ikäisiksi joutumatta kohtaamaan mitään ääripelästyksiä tai hyökkäyksiä.
Jo joutuu, ne hylätään ohjelmasta pois.