Enpä itse ole ollut sitä enkä minä nytkään ole mutta kun tuo ohut suoli tukkeutui oli hiukan ontto olo tila
nyt kun ruoka maistuu ja se menee vatsaan asti on olo tila tullut päivä päivältä paremmaksi
tiputuksesta johtuva neste on enää jaloissa mutta kunhan pääsen ulos kunnolla käveleen se tulee sieltäkin poistumaan
Mutta tiedän ihmisiä joille yksin elo on tuskaista kelle mistäkin syystä eikä sekään olo tila ole paras mahdollinen siihen ei ole mitään parannusta
Mutta yksi tietysti on se että alkaa harrastamaan jotain lajeja toki on paljon jos raha tilanne antaa siihen mahdollisuuden
Koska nuot teatterit vaikka kerran viikossa ei ole mahdolista lippujen kalleuden vuoksi
Mutta ulos meno on pelkästään sellanen että aina siellä tapaa muita ihmisiä ja se on yksinäisyyteen parasta lääkettä
Mutta varmaan on sitten muitakin joilla sitä yksin oloa saa helpottamaan
Mutta me olemme kaikki erilaisia ihmisinä kaikille yksin eläville hyvää loppu iltaa ja hyvää sunnuntaita seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
Kyllä minä myönnän, olen yksin ja kovasti kärsin siitä. Suuresti tunnen ikävää ja yksinäisyyttä, vaimo kuoli viime vuonna näihin aikoihin, vähän ennen joulua. En edes osannut kuvitella, millaista elämä on kymmenien vuosien yhteiselon jälkeen. Eihän se aina ollut pelkkää ruusuista kukoistusta ja monta kertaa mökötettiin kumpikin omissa oloisamme, mutta aina oli tietoisuus siitä, että turva oli kuitenkin lähellä.
Jos minä aukaisen ulko- oven, ei siinä kulje kymmeniä kaupunkilaisa, siinä juoksee oravat, peurat, kauriit ja lentää linnut. Peurat eivät ole enää tietääkseen, jos minä niitä yritän ajaa pois omenapuiden alta. Toisella puolen rappusia liplattaa laineet ja uiskentelee vielä muutama sorsa. Kohta nekin lähtevät paremmille vesille ja ruokamaille.
Siitä tuli mieleeni se minun pahin inhokkini, eli ruoan laitto. Siitä en ole koskaan pitänyt, enkä ole opetellut, nyt on pakko mennä markettiin ja ostaa jotain vamisruokia henkensä pitimisiksi.
Sanotaan, että kaikkeen tottuu ja ja oppii, se vaan ei tunnu pitän paikkaansa.
Tuohon ei ole mitään lääkettä siihen on ainoastaan aika silloin kun itse jäin leskeksi luulin elämän loppuvan siihen paikkaan
No mulla on aika saanut elämään mukaan ensi vuonna kun on jo kymmenen vuotta
Kyllä se vaimo on aika usein mielessä mutta en siihen ota enää antaa
Nyt se yksinäisyys enää koittele niinkuin alussa
Pentti kyllä se aikaa myöden antaa periksi terv tepivaari
Yksinäisyys on vakava tauti, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Sitä pitää ottaa itseään niskasta kiinni kaksin käsin ja etsiä kontakteja. Mielenterveys vaatii sitä. Onneksi on monia ovia avattavana jotka auttavat.
Pentti sanoi ettei yksinäisyyteen totu. Ehkäpä ei ole tarkoituskaan?
No joo, syvällisiä mietteitä tässä. Olen nukkunut keskiviikosta alkaen jotain 7 tuntia yhteensä. Olo ei ole ihan niin hyvä kun se joskus on ollut.
Juuri noin sitä yksinäisyyttä poistetaan menemällä muiden ihmisten pariin
Yksinäisyyteen pitää antaa aikaa vaikka antamalla itselleen uusia ihmiskontakteja on aluksi aina se kun ei mieti sitä yksinäisyytä
Se on varmaan kaikilla edessä kun puoliso kuolee terv tepivaari
Se onkin hyvä keskustelun aihe, miten eri tavoilla ihmiset voivatkaan tuntea itsensä yksinäisiksi — joillekin toisten ihmisten seura taas saattaa aiheuttaa yksinäisen olon; eräs tuntemani sosiaalisesti erittäin pidetty henkilö kuvaili minulle tuntevansa yksinäisyyttä koska hänellä ei ollut ihmisiä, joiden kanssa todella jutella merkityksellisistä asioista.
Itselleni luonnon edessä yksin olemisessa sen kaikessa ylivoimassa on ollut jotakin ”pyhää” läsnäolemista, ehkä koska silloin on niin paljas ja kokee olonsa jopa turvattomaksi, ymmärtää riskit ja vastuunsa.
Mutta toisaalta usein kun olen kohdannut pelkojani ja mennyt niitä kohden, olen saanut uutta luottamuksen tunnetta.
Kaikilla on varmaan joskus tunne yksinäisyydestä toiset kärsii siitä toiset ei kaikki ihmiset kun kokee vain oman yksinäisyytensä terv tepivaari
Sanoisin että iso kysymys on siinä onko yksinäisyys kohtalo vai valinta.
Itse, jos esimerkiksi haluan kirjoittaa, tarvitsen hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Vain luonnon äänet saavat rikkoa hiljaisuuden. Jos kirjoitus ei etene, pitää päästä ulos keskelle metsää, yksin ja hiljaa. Mutta tämä on valinta. Poistun ihmisten luota, menen metsään, rauhoitun.
Ihmisellä pitäisi aina olla valinnan vapaus tavata muita ihmisiä, oli sitten kyse lapsesta, aikuisesta, seniorista, kenestä vaan. Onneksi erinäiset seuratoiminnot tätä auttavat. Se ei silti ratkaise kaikkea. Osa ei vain oikein saa aikaiseksi lähteä, osa on ujoja luonnostaan, osalla on liikuntaesteitä tai sairauksia, osa asuu kaukana kaikesta.
Kun on ollut hyvä vaimo ei sen jälkeen enää viitsi opetella toisen naisen oikkuja
Siitä onko ihmisellä sitten kriteerit korkeammalla varmaan niinkin
Tapaan hyviä ystäviäni aika usein kun olen kuoron jäsen heitä on yli 50 kpl
Sitten onkin muut ja heitäkin on melkoinen määrä terv tepivaari
Yksin, yksinäisenä ei ole ihmisen hyvä olla. Poikkeusyksilöt, erakot on tietysti luku sinänsä. Että on joku josta pitää (imelämmin sanottuna rakastaa) on lähellä, se on tärkeää. Myös se että yksi ihmisen perustarpeista lienee tunne että tulee nähdyksi, kuulluksi on tärkeää. No kuulluksi voi tulla vaikka täällä PBssä mutta se on vähän eri juttu kuin että nenikkäin. Sosiaalinen kanssakäyminen on hyvän elämän suola ja elliksiiri. Tavalla tai toisella pitäisi yksinäisen pyrkiä yhteyteen kanssaeläjien kanssa.
Noita ohjeita noudattaen asioille tulee tuon yksinäisyyden loppu mutta kaikki ei sinne metsään pääse itse käyn
Mutta huono jalkaset ja amputoidut onkin asia erikseen
Mutta hyviä ohjeita monelle ei kaikille terv tepivaari