Kulkemista keskustorille voidaan helpottaa

Jos asiaan olisi haluja koskapa tuo ratikka ei siihen meille apuja tuo on selvä että meno ratikalle onnistuu

Mutta mitenkä sieltä sitten palaa kotiin kun edessä on jyrkät portaat ja kaiken lisäksi aika pitkät

Kun tulet hervannan valtaväylältä itseltäni se vielä onnistuu mutta mitenkäs suu pannaan kun edessä on rollaattori

Joka kulkuneuvo meillä on aika monella muutoin ei heidän kannata ulos lähteä ei edes roskapussin vientiin

Mutta onhan meillä nytkin nysse se vaan kulkee liian kaukaa meihin nähden kun tuo 10 linja ajaa n km päästä

Mutta vaikka matkaa ei ole kun tuo yksi km se on varsinkin talvella liian pitkä matka

Mutta voihan asian korjata niin että tuo kymppi ajaisi joka toisen lenkin muotialantietä josta jokipohjantielle josta jatkaen vanhaa reittiään

Taitaa vaan olla ettei siihen ole haluja vaikka tuo Ratikka onkin hyvä muoto ne mäet ei ole hyvä asia

Onko toisien pakko mennä taksilla varmaan noinkin mutta kyllä sillekkin kuluja nostetaan varsinkin kun toisilla on eläke alle tonnin kk ssa

Mutta ruokaa on saatava siihen ei kannata kenenkään kirjoittaa kyllä kauppias tuo tuohan se mutta esim S kaupan kohdalla hinta on 16,90 kerta

Tuo 16,90 kun onkin monasti viikon ruokaraha jotenka ei sitäkään aina kykene laittaan tuohon tuonti juttuun

K kaupalla hinta on ostosten suuruudesta kiinni

Kun hinta niissä on yli 50 ekee se tuonti putoo aika paljon

Toivotaan että saamme linjan tuonne vaikka linja autosemalle asti siitä voi mennä ratikkaan jos tarve siihen on seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

5 vastausta artikkeliin “Kulkemista keskustorille voidaan helpottaa”

  1. no mulle se ei ol onkelma menen mutten keskustorille suuntani on aivan eri suunta
    Kohta puoliin onkin Teiskon suunta ja siellä kapeenkylä paikka on lahja taivaalta terv tepivaari

  2. Itse toivoisin vain että jalankulku yleisesti helpottuisi, oli siinä sitten rollaattori tai pelkät lenkkarit. Tampereella on hurjasti vaikeutettu jalankulkua viime vuosina. Jokainen tietyö sulkee aina jalankulkua, mutta ei autojen ja pyörien tietä. Ja jos pyörätie on vieressä, sitä eivät pyöräilijät käytä vaan ajavat päälle jalkakäytävällä.

    Minä pidän kävelystä.

  3. Noinhan se menisi jospa otetaan siihen mukaan mm lumi on rollaattorilla jalankulku aika mahdoton suorittaa
    Ja se rollaattori on isolle porukalle jolla he voivat ulkona liikkua lumessa sekin on vaan toive unta
    no onneksi jalka vielä nousee eikä tarvitse moista kalua terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *