Elämme aikaa kun mikään asia ei ole kuten ennen ja jos joku siihen voi vaikuttaa on aika lailla viisas mies taikka nainen
Niitä vaan tuntuu olevan nyt liaan vähän
Meilläkin on kaiken maailman kavenukksien ja maantie hyppyreiden tekijöitä vaikka muille jakaa
Niitä tuntuu olevan ainakin Tampereella valtuusto täynnä niitä onkin talvella hieno aurailla ja muutoinkin pitää siistinä
Kun tuollaseen hyppyriin sitten ajaa kun kaikkia ei voi tietää siinä onkin ihmeissään
Ja se vaara on nyt syksyllä isompi vaara kun mitä patin tekijä edes tajuaa
Mutta kun ei ole mitään käsitystä oikeasti mistään mitä voi heiltä vaatia miettikääpä sitä
Nopeus rajoitukset tajuan varsin hyvin joskus kyllä tuo 30 km on mielestäni aika alhaalla mutta kaippa sille perusteet on olemassa
Keskustassa ei ole tullut käytyä paljonkaan kun parkki ruutua siellä ei näy olevan
Ja ei pussi kestä 80 eken lappua montaa kertaa kk seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
SOKOKSELLA ei maksa mitään, eikä lähellä Lidlessä.
Ei ole varaa viedä autoa sokokselle kolhittavaksi.
Se Sokoksen parkki on vaan vittumaisessa paikassa kokonaan Liideliä oon käyttänytkin jonkin verran
Keskustaan ei paljon ole asiaa kauppoja on lähempänäkin terv tepivaari
Tämä kommentti osin osuu Juhak:n tunnepiehtarointia käsittelevään avaukseen, mutta kirjoitan nyt tänne Tepivaarin blogiin, koska tämä ehkä istuu paremmin tänne.
Eli että uskoisin, että absurdimmaksi vaan menee, kun valtaväestölle jo melko optimaaliseksi konstruoitu yhteiskunta ihmisineen keskittyy suurien ja jo hyvän aikaa sitten korjattujen ongelmien ratkomisen sijaan nyt viilailemaan niitä lukemattomia ja jälleen lukemattomia toissijaisia oikeuksia sekä vapauksiaan, joita jokaisella tangentilla jokaisen on aivan pakko saada toteen, jotta elämä kussakin mikrokuplakossa, jokaisen saippuakuplankin sisäisessä nukketalossa olisi mahdollisimman helppoa ja turvallista; mutta myös ennen muuta siksi, että naapurillakin!
Siihen me tarvitsemme lisää läpinäkyvyyttä, esiin möyhityt nakut totuudet kaikkien silmien läpäistäviksi. Sillä ei niinkään väliä miksi. Poistetaan leikkipuistoista vaaralliset karusellit!
Ei sellaisessa lopulta sillä lailla liene ideaa edes yrittää lähteä hahmottelemaan käsitystä kokonaisuudesta. Kunhan uudistetaan ja syötetään, leivotaan kaikkea häthätään; keksitään lisää parannuksia, ohjeita sekä byrokratiaa, jolla kaksi tuhrua saadaan liimattua yhden peitoksi.
Kas! pystytetään kieltomerki ja opasteet tuhrun kiillottamisen kunniaksi! Istutetaan uljaat uudet risuaidat sekä tunnisteet, keksitään uusia nimityksiä seksuaalisuuksille, jotka ehdollistavat ja kumoavat vuorotellen toisensa, mutta myöskin täydentävät toisiaan sellaisessa monimutkaisessa tietoisuuden rihmastossa, että nousee suoranainen tarve opiskella tätä sotkua; luoda tuhruviidakkossa penkovalle työpaikka. Uudistaa sekä monistaa se, mikä meidät kuristaa, tai millä me vapautamme itsemme.
Kiitollisna työssäkäyvä voi edelleen erikoistua sukimaan homeen pörrökarvaa sekä harjaamaan seittiä, jonka ahkeruus vertauskuvallisen orgaanisesti kasvavassa fraktaalisesti itseään toisintavassa aika-avaruudessa edelleen monistaa sekä uudistaa eri mittakaavoihin siten, että seuraavan päivän uusi ja vanha tulokas reitillänsä saavat kumpikin pysähtyä kumartamaan sitä, miten heidän molempien matkasta tulikin eilistä valmista pureskellumpi.
Järki rakentuu älyä reflektoivalle lomakkeelle, se on geenin meemi, hohtava ja sopivasti eskapistinen laitteiden tahmaseitti, johon on turvallista käpristyä kuin riippukeinuun, suojaan ihmisyyden kertakaikkiselta turhanpäiväisyydeltä.
Hengenvaara on saatu rusinoitua pelkäksi kyber-uhkaksi, jonka edessä voi sopivasti ottaa nokoset. Kuitenkin muistaen että vaara mikä vaara, niin meillä kuin Ukrainassa. Koko EU on itse asiassa homogeenista marjakiisseliä.
[Petri Tamminen on muuten kirjoittanut kirjan siitä, miten Suomi piiloutujan maana on täynnä kaikenlaisia koloja kaikille. Kenties koloja, joissa kaikki haluavat sekä turvaan, mutta samalla näkyville.]
Mutta hei! Tottakai sinä haluat auttaa (itseäsi) se ei ole mikään kysymys. Ilman muuta käytät aikaasi tärkeän asian äärellä: sinä pysähdyt palvelemaan kollektiivisesta pakkohelvetistä pulppuavaa tunteiden ja halujen kakofoniaa lopun elämäksesi jaetun tarvehelvetin pyörteeseen, kuin ylväs mies Kaspar David Friedrichin maalauksessa: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b9/Caspar_David_Friedrich_-_Wanderer_above_the_sea_of_fog.jpg
Sinä katsot valotauluun ja uutiseen, kuten mies korkealta vuorilta katsoo pilviin! Pilvissäkin on pyörre. Sinivaloa sekoittuu loppupäiväsi margariiniin, johon läheisen sylin jokeltava käärö pulautti oman lisäyksensä.
Asia on niin pyörryttävän hyväksyttävä, ettei kukaan jaksa tai pysty edes muistelemaan sitä, ettei meistä kukaan edelleenkään kykene lukemaan tai varsinkaan muistamaan sääntöjä.
Tärkeintä, että yhdessä ymmärrämme sitä, kuinka saataisiin hetkeksi yhteen risteykseen sen jo ohittaneille parempi ja turvallisempi olo, turvatila sekä mielelle kypärä.
Itu ja tähkä versovat siinä, missä elämäni tässä ja nyt on niinkin mielettömän tärkeä, että pyrin jo kuntavaaliehdokkaaksi.
Nähkää te kilpailijat minun merkityksellisyyteni läpitunkeva kolmiulotteisuus!
Exterior.
Takaisin asiaan. Kysyin nimittäin kolmelta ihmiseltä mielipidettä sen suhteen, miten toimia autopaikkavarkaan kanssa (joka ei myöskään lue eikä piittaa enää säännöistä; mitkä ikinä hänen tilanteensa, syynsä tai tarpeensa mahtavat olla, jotka ajoivat hänet parkkiruutuuni. Uskon, ettei siinä kauaa mietitty. Eikä se oikeasti minua kiinnostanutkaan, kuten ei Trafista semikleptomaanin tietojen kalastelu, mikä kuitenkin vaikuttaisi olevan oikea tapa meillä Suomessa, jossa tieto on valtaa sekä eettisyyttä; informaatio korvannut sydämellisyyden).
Kävi sitten niin, että parkkivalvonnan ynnä kiinteistönhuollon kapasiteetti ei heti riittänyt asettamaan rajoja autopaikkavarkaalle.
Epäröin, mutta kerron teille, että minua siten kehoitettiin ensihätään pysäköimään oma auto poikittain vallatun autopaikan eteen; huutavasti keskelle taloyhtiön pihaa, paikallani luvattomasti olevan aidaksi; mutta samalla myöskin viereisten paikkojen ajohaasteeksi.
Oli ilta, kävi yö ja munakello soi. Ja kun uudessa aamussa unesta puistattavan epätietoisuuden sekaisessa vastenmielisyydessä asemoiduin elämäni perkeille, havaitsin, että tuo nelipyörävekkuli oli tehnyt kengurun loikan pois ruudustani — siis kadonnut oman häpeällisesti pysäköidyn autoni yli, naarmuttamatta pellin peltiä! Hänen tankissaan ei siis liene ollut ureaa kuten omassani.
Tunsin auringon ultraviolettia kävellessäni julkiseen nöyryytykseen siirtämään kömpelönä pihalla poikittain möllöttävää kulkuvälinettä.
Samana iltapäivänä ikkunaverhoa kesän markiisiksi vetäessäni sattumalta todistin, kun paikkavarkauksien puolikleptomaniassaan poikanen jälleen kaahasi jäniksen sydämensä lepatuksesta nousseen aallon harjalla, nuoruutensa tähkäkuussa, valkoisena joustavan tennarikaasujalan plastisuudessaan seuraavan uhrinsa paikalle.
Mielessäni vyöryvä epätietoisuuden maininki saavutti ärtymyksen terävät rantatörmät. Räiskähti ja vettä loiskahti myös naapuriin. Tapahtui ehkä jonkinlainen tunteellinen siunaaminen tahi kaste.
Asia oleellisesti selkeytyi. Tunsin pystyväni kustantamaan itselleni syvän rintavedon.
Mutta entä huominen? Mitä se voi tuoda paitsi lisää byrokratiaa, takiaisia ja hämähäkin tassunjäljen; kenties jopa hermoromahduksen, joka tihkuu jo ovien rakosissa, hikoilee iltajuustoni laineilla ja täyttää ämpärini niin, etten tulvassa erota värejä, pyöritän kirjopyykkiä.
Ehkä parasta soheltaa huomenna jotakin, mistä vielä ei voi sanoa varmaksi mitä se on? Kuka oikeasti haluaa kiusata naapuriaan? Ei kukaan.
Ja voihan olla, että ongelma ajaa yhtäkkiä uutisissa autonsa kahtia, mistä lukiessa minut latistaa paksusuolta myöden kouraiseva akuutti kasvohalvaus. Siis kun mietin, olinko itse todella myötävaikuttamassa jonkun kohtaloon yöllisen poikittaispysäköimiseni mielenosoituksessa. 🙁
Ehkä pitäisi ostaa ämpäri omaan kaulaan. Koristaa ämpärin kylki kiiltokuvin, jotta siitä tulee muille hyvä mieli 🙂
Onttoon pönttöön voisin marjojen sijaan poimia naapuruston kaikki nuuskapussit, valmiiksi solmitut heitteille jätetyt roskapussit, paikkavarkaan tomussa tanssivat kasvomaskit sekä mehevän vettyneet tupakoiden natsat vihreiden, hiljaisten pensas-uhrien niskoilta.
Olkoon ylihuomisen allergeeni se sitte, miten ujuttaa ämpäri kaulastaan tyhjennettäväksi ilman, että kastaa naamaansa jätteistä lotisevaan ämpärirupeen.
Niin olkoon.
Illan kuulautta!
No mutta Liisa, ensi kerralla pysäköit vielä lähemmäs, sentti vaan väliä mulkvistin autoon niin ei se siitä liiku!
Täällä päin on vähän noita autohätiä muutenkin. Postikeskukselle töihin menossa tai töistä tulossa olevat kaverit ajavat tuossa tiellä toista sataa. Rajoitus on 40, tien loppupäässä 20. Lapsia kulkee alueella usein, mutta on joku saat’nan himo että pitää painaa puolen kilometrin matkalla nasta lautaan.
On tähän toki nimikin: saatanan tunarit.
Tunnistan kuvauksesta röi-ukon. Röi mies saattaa osata kätkeä esimerkiksi puolen kilon pussin kiellettyä valkoista jauhetta rekkansa maskiin porskuttaen sitten menemään jotta hippulat vinkuu ja läppä savupiipun päältä räjähtää taivaalle kuin ammus, lävistäen hyvässä lykyssä linnunkin. 🐽