Yhä useampi asuu yksin. Yksin asumisessa on hyviä ja huonoja puolia. Toisaalta jos työ on ryhmätyöskentelyä, niin on hyvä päästä yksinoloon omaan kammioonsa? No on myös omasta luonteesta kiinni haluaako sopeutua esim parisuhteessa oloon? Kun on nuori ja periaatteessa terve ja hyvätuloinen niin on varaa asua yksin sillä yksin asuminen on se kallein asumisen muoto, ellei sitten nuku öitänsä tosi pienessä luukussa. (Asuin aikanaan nuorena kolmantena samassa huoneessa mutta se oli elintason niukkuuden syytä). Toisaalta se myös opetti sopeutumaan.
– Niin rakentajakin on panostanut yksinasumiseen sillä monet asunnot ovat yksiöitä joissa hella ja kahvin keitto ovat osa sitä yhtä huonetta.
– Onko yksin asuja onnellinen? Entä jos tulee akuutti hoiva-avun tarve silloin on yksin…
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009270493.html
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Vaikka tuo yksinasumienen on kalleinta en sitä vaihda mihinkään pari suhteeseen
Se aika oli ja meni kun vaimoni kuoli sille paikalle en ota ketään uutta sekoittamaan minun eloani
Paljon puhuttu yksinäisyys ei ole minun juttuni enkä siitä liioin kärsi mistään kohtaa
Jos siltä alkaa tuntumaan menen vaikka Tallinnaan rentoutumaan ja sekin osa on mennyttä aikaa
En ole silti minkään asteen erakko vaan nautin joka päivästä kun saan herätä aamulla
Kaikille elämän tapani ei sovi nekin taitaa olla enemmistönä naisia jotka siitä eniten kärsii
Tehkää itsellenne koti jossa viihdytte yksinkin terv tepivaari
No mikä on sopiva asunto ei ainakaan joku 22.5 neliön joka onkin lähinnä opiskelu aikaan kuuluva asumismuoto terv tepivaari
Tässä ei ole kysymys asumis tuesta vaan yksin asumisesta
Ei mun tarvii kuunnella satuja asunnon koosta 22,5 neliötä käy opiskelija asunnoksi ei se riitä aikuiselle ihmiselle mistään kohtaa
Minulla on sellanen asunto joka riittää ja maksan itse vuokrani kokonaan
Mitä taas tulee asuntojen hintoihin ei se ole hullu joka pyytää se on hullu joka maksaa terv tepivaari
”Tässä ei ole kysymys asumis tuesta vaan yksin asumisesta”
Sinulla on taipumus takertua yhteen laiseeseen tai lukuun.
Sanoisin vielä: Olkoon kullakin asunnossa sen verran neliöitä kuin on itse varaa maksaa – 15 …. 500 ( miksei enemmänkin?)
Helsingin Kampissa oli muutama vuosi sitten myytävänä 15 m2 asunto hieman yli sadalla tuhannella eurolla. Asunto kävi kaupaksi nopeasti.
*
Kenenkään ei tarvitse lukea satujasi.
On merkittävä ero siinä onko yksin omasta tahdostaan vai pakon valinnasta.
Mikään asiantuntija en ole mutta mitä kuullut psykologiaa ymmärtäviä, lähes jokainen meistä kaipaa ajoin yksinäisyyttä mutta ajoin myös seuraa.
Itse en saa kirjoitettua mitään muuta kuin yksinäisyydessä ja täydessä hiljaisuudessa. Huippuimurin taustaääni on liikaa. Luonnon äänet, linnut ja sen sellaiset eivät häiritse.
Olen harvoin ollut yksin.
Yksinäinen kyllä joukon keskellä.
Tarina:
Sellainen oli kun vaihdoin työpaikkaa Hesasta isohkoon maaseutukaupunkiin, toiseen lehtitaloon. Siinä kaupungissa ei ollut muita kuin nimituttuja.
Talon työkulttuuri oli kuin sata vuotta taaksepäin. Ukot polttelivat käytävillä ja huoneissaan tupakkaa, sikareita ja piippua. Kävelivät Reinot jaloissaan villatakki lepattaen, tietenkin kulahtanut kireälle vedetty naru kaulalasaan. Pölisivät ja räkättivät paskaista nauruaan huoneiden ovilla. Niillä kuin oli aina mennyt hyvin ilman kunnon töitö ja vastuita.
Pitkä jono oli kellokortin leimauspisteessä klo 15.58.
Katselivat minua kulmien takaa, kun olin tottunut pukeutumaan ja, kun mokoma tuli sanomataloon jostakin isosta aikakauslehtitalosta. Mikähän herranmulkku tuokin lienee.
Kesti jokunenkin vuosi ennenkuin yksinäisyys katosi ja löytyi muitakin toista elämää nähneitä, kylläkin pääosin muualta kuin itse siitä työpaikasta.
Iso joukko kavereita jäi kuitenkin sieltä lähdettyäni 13 vuoden jälkeen.
Vietin kerran 3 viikkoa yksin kesämökillä. Tekemistä kuitenkin riitti.
No jo armeijassa opin yksin olon konstit kun joutuikin sissi komppaniaan
Sissinä kun joutuu oleen pitkäänkin toisen osapuolen takana yksin pitkiäkin aikoja
En ole sen jälkeen tuota yksin oloa pitänytkään minään suurena juttuna terv tepivaari
Kun sydämessä asuvat haamut, on hyvä olla itsekseen. On jo ikään kuin varattu. Itse olen sitä paitsi aina viihtynyt hyvin yksin, ja mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän omaa rauhaa arvostaa.
Se, millä perusteella toiset hakeutuvat parisuhteisiin, tai pysyvät suhteissaan, on minun puolestani heidän oma asiansa, olipa heidän syynä sitten rakkaus, hyöty, tai yksin jäämisen pelko — tai mikä ikinä muu peruste…
Vastavuoroisesti toivoisin suvaitsevaisuutta sekä ymmärrystä myös niitä kohtaan, joiden elämän päämäärä ei ole ydinperehe, parisuhdeputki tai kokoelma avoliittoja.
”Kunnes kuolema meidät erottaa” taitaa olla tänä päivänä melkoinen poikkeus, joka vahvistanee sanahelinää — onnellisuus tuskin mikään pysyvä olotila kenelläkään, elipä sitten yksin, kaksin, 3,7hlön perheessä tahi polyamorisessa triangelissa tai muussa konstellaatiossa.