”Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ilmoittaa, että maa aikoo hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Zelenskyi kertoo asiasta Telegram-kanavallaan.
– Olemme de facto (käytännössä) jo päässeet Natoon. Olemme jo osoittaneet yhteensopivuuden liiton standardien kanssa. Ne ovat Ukrainalle todellisia – taistelukentällä ja kaikilla vuorovaikutuksemme osa-alueilla.
Zelenskyi kertoo allekirjoittavansa hakemuksen ”nopeutetusta Natoon liittymisestä”.
Zelenskyi kokoontui Ukrainan turvallisuusneuvoston ja sotilasjohdon kanssa perjantaina.” (Keskisuomalainen)
Ukrainan pitää saada mahdollisuus jäsenyyteen ja nopeutetusti.
Milloinkohan Unkari ja Turkki ratifioivat Suomen natoon liittymisen.
Minun veikkaus on että tänä vuonna
Ei nyt ihan aiheeseen, mutta ..
No, tilanne ei kuitenkaan ole mennyt läheskään yhtä pahaksi kuin mitä tilanne on sinun maanmiestesi toimesta mennyt Ukrainassa.
Sanoisin, että aika kyyninen suhtautuminen tältä ryssältä.
*
Tilanne Vaalimaalla on mennyt mahdottomaksi, sanoo Venäjältä Suomeen pyrkivä kaksoiskansalainen
Vaalimaalle kertyi perjantaina satojen ihmisten jonot. Paikalla ollut Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen harmitteli, että syytä hitauteen ei kerrottu jonottajille.
Kaikki liittyy kaikkeen mitä Venäjä nyt tekee myös nuo raja ongelmat
Parempi vaan suututtaa putinia niin paljon että tekee viimeisen virheensä.
Se teki virheen kun hyökkäsi Eurooppaan. Idän iivanat on paljastaneet korttinsa. Ne ei muutu.
Samalla, kun meidän pitää käyttää kaikki keinot häpäisemään putin omien ja muiden edessä, meidän pitää myös luoda venäjälle poispääsytietä. Korostan: ei putinille, vaan venäjälle. Meidän pitää tehdä selväksi, että jos he valitsevat uuden johdon joka edustaa rauhan linjaa, olemme halukkaita taas joku päivä yhteistyöhön, kunhan vahingot on korvattu.
Nato tulee olemaan venäjän rajoilla, lähempänä kuin koskaan. Se ei muutu. On venäjästä kiinni näkevät he nuo rajat rauhan vai sodan tuojana.