Elämäni kapakoitsijana

Johdanto: Olen ollut yrittäjänä Suomessa syyskuusta 1987. Toki välillä kävin vieraallakin, mutta pääosin yrittäjänä.

Kerron tässä jutussani ajasta kapakoitsijana 1990-1995 välillä.

Toki olen tehnyt paljon muutakin, melkein voisi sanoa, että olen yrittänyt kaikkea, paitsi bordellia en vielä ole pitänyt.

Kapakoitsijana pääsin näkemään aitiopaikalta koko Suomen kirjon juuri aikana, jolloin Suomen talous romahti.

Nimet olen jättänyt pois tarkoituksella, etten loukkaa kenenkään omaisia tai itse henkilöitä.

Monet ovat vielä tänäänkin hyvinkin tunnetussa asemassa.

Tarina on Tampereen Tasantella Rusthollinkadulta. Tarinasta voi tulla pitkä.

OK PUB Markku Huhtala

Tarina, joka on tosi

Ostin Heinäkuussa eräältä ketkulta 300 000 markalla OK Pubin Rusthollin kadulta.

Otin lainaa pankista. Pantiksi laitoin 200 000 markkaa. Silloisesta SYPistä, joka silloin sijaitsi Koikkarissa Viljapellontien kupeessa, liiketalossa.

Ostin Pubin, jollaista elämässäni en kuvitellut ostavani. Nän elämää ensikerran ihan toisesta vinkkelistä. En itse ollut harrastanut kaljabaareja enkä PUBeja sitä ennen.

Ketku kyllä opetti monia tärkeitä asioita liikkeenpidosta, joita en ollut sitä ennen tiennyt, vaikka yrittäjä olin jo ollut vuosia.

Näin siis elämää, jota en edes kuvitellut olevan olemassakaan Suomessa.

Rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Arvio oli kuukauden liikevaihdoksi 72 000 markkaa, mutta ylitin sen aika nopeasti. Kate oli kohtuulliset 70%.

Minulla oli luotollinen shekkitili säästöpankissa. Tasanteella tuo pankki, ja johtajana tunnettu henkilö erityisesti jääkiekkomaailmassa.

Hän tyrkytti lainakoria, kansainvälisiltä markkinoilta. En ottanut, en vaikka joka ikinen kerta sitä tyrkytettiin, kun asioin pankissa. Olin hyvä asiakas. Nimittäin lainan korko luotollisessa tilissä oli peräti 23%, jonka limiitti oli 120 000 ja oli tapissaan.

Päätin niputtaa lainat yhdeksi lainaksi, ja lopettaa luotollinen shekkitili.

Pankinjohtaja ei sitä millään suostunut tekemään, mutta oli pakko, kun laki sen velvoittaa.

Lainan koroksi tuli 10%. Mutta oli sekin hyvin paljon liikaa.

Nimittäin lainan korko kun on 10% on se yritykselle hyvin kallista rahaa, saati yksityiselle henkilölle.

Tuossa vaiheessa Suomen talous oli rajussa laskussa.

Asuntolainan korot olivat helposti 16%ia.

Mennäänpä hetki taaksepäin, vuoteen 1987. Tuolloin, pitkästä aikaa Kokoomus pääsi hallitusvastuuseen. Harri Holkeri pääministerinä.

Aloitettiin Suomen valmisteleminen EU kuntoon, vapautettiin raha ja markkinat.

Suomeen alkoi virrata halpaa tavaraa, johon Suomen yrityselämä ei pystynyt vastaamaan.

Suomeen virtasi rahaa, jolloin pankit alkoivat tarjoamaan niitä kuuluisia lainakoreja, johon myöhemmin moni yksityinen ja yritys upposi.

Lama Suomessa alkoi 1990. Työttömyys lähti kovaan nousuun hyvin nopeasti.

Iloisia veikkoja alkoi virrata PUBiin, oli aikaa, ja ansiosidonnainen päiväraha.

Tätä jatkui aina 1991 loppupuolelle saakka. Sitten alkoi ihmiset tipahtaa peruspäivärahalle.

Alkoi kaikenlaiset lieveilmiöt: raha oli vähissä, alettiin käyttää myös muuta kuin alkoholia.

Näin hyvin, kun esimerkiksi hyvinkin keskituloinen- ja luokkainen perhe, jonka äiti oli terveyden huollossa töissä, sai jotenkin lääkkeitä, joita hänen mies ja ympäristökin alkoi käyttää.

Peli muuttui arvaamattomaksi. Ihmiset muuttuivat ylipäätään aggressivisemmiksi, sekakäyttäjät arvaamattomiksi.

Sitten mukaan tuli yrittäjät, joilta oli viety koko elämäntyö.

Minä näin monet konkurssit ja yrittäjien tulemiset ihmisraunoiksi.

Monet yrittäjät, silmieni alla tappoivat itsensä, hitaasti mutta varmasti.

Yksi kuljetusalan suuri yrittäjä sai minut itkemään. Hän menetti kaiken: talon, hienon talon Aholassa, jonka olisin voinut ostaa pakkohuutokaupassa, mutta en voinut, vaikka rahaa olisi minulla ollutkin.

Hän joi itsensä hengiltä.

Rakennusalan yrittäjä, samoin, joi itsensä tarkoituksella hengiltä.

Lasimestari, ym ym.

Yhden tapon näin ihan silmieni edessä, joka kuva ei poistu koskaan mielestäni.

En enää uskaltanut kääntää selkääni PUBissa, aina tapahtui jos sen tein.

Tein työtä jatkuvan kauhun vallassa. Aloin muuttua itsekin. Aloin vastata väkivallalla, puhumisen sijaan.

Rikolliset alkoivat pesiytyä PUBiin.

Takavarikoin yhden haulikon ja yhden käsiaseen. En pelännyt enää mitään. En antanut aseita takaisin. Mutta en ilmoittanut poliisillekaan.

Vastasin väkivaltaan väkivallalla. Yksi konna päätti ottaa vallan PUBissa, ja estin sen, todella väkivaltaisesti. Minua alettiin kunnioittaa, ja konnat alkoivat pitää kaverina. Olin menossa huonoille teille.

Heräsin kuitenkin, lopulta. Raastuvassa.

Huomasin, että 1994 olin huonossa kunnossa psyykkisesti. Olin loppuun palanut.

Se iloinen PUB isäntä, joka oli sosiaalinen ja pelasi asiakkaiden kanssa biljardia, heitti dartsia sekä pelasi shakkia, en enää ollut. Olin sulkeutunut itseeni, ja pienikin poikkisana, turpaan tuli.

Aloin juoda olutta, heti aamusta, ennenkuin 9.00 avasin ovet, otin ison oluen, ja join pois, ja pitkin päivää lipitin tuopin toisensa jälkeen.

Tein työtä 02.00, pongasin kassan, jonka jälkeen tuopit pois pöydiltä, tiskasin, tuolit pöydille, moppasin lattiat, ja pesin.

3. 30. kotiin. Pari tuntia unta, aamulla 09.00 PUBiin.

Huomasin, että olin juonut ainakin puolivuotta, joka ainoa päivä.

Olin loppuun palanut. Koti oli laiminlyöty. Olin kotonakin paskamainen ja aggressiivinen.

Rahaa oli tullut, mutta millä hinnalla?

Lopetin, vuokraamalla PUBin erään tunnetun näyttelijän siskolle.

Taistelu kuitenkin vasta alkoi.

Kaikki alkoi kaatua päälle. Pankit, konnat. Ainiin! ne on sama asia.

Vielä sain virtaa, että taistelin, en antanut periksi. Voitin kaikki! Pankit, konnat, alkoholismin.

En tehnyt konkurssia, en suoritustilassakaan ollut koskaan.

Siis tämä kaikki 1990-1995. Selvisin, joka oli pahin koettelemus elämässäni.

Kertomus oli ylimalkainen, sillä siitä olisi tullut tosi pitkä. Ja silottelin omaa itseäni, olin paska ja vittumainen, sen pahimmassa merkityksessä.

Tarinan opetus on se, että Suomen kapitalismi on ollut aina raakaa. Olen ollut itsekin sitä.

EU ei ollut hyväksi Suomelle missään vaiheessa.

Suomi liittyi Lipposen ja Vassuleiden toimesta EU:hun, jossa itsekin äänestin vielä puolesta.

Käsitin vasta myöhemmin, että se oli emävirhe.

Tämä aika oli minulla mustaa aikaa, 1990-1995, taistelin ihan omia asioita. En ollut silloin minkään puolueen jäsen, vaikka vasemmistoliitto minua silloin kovasti kosiskeli riveihinsä, kuten silloin AitoBaarin pitäjä, samaan aikaan Lahtinen Pertti, muistaakseni, meni yhdeksi kaudeksi eduskuntaakin.

En muista minä vuonna, mutta muistan kyllä Lahtisen. Kiva ja sympaattinen kaveri. Mustalaisen kanssa alkoi styylaamaan jossain vaiheessa. Kiva hänkin.

Monta yrityksen tappoa siis näin. Sitä teki kokoomusjohtoinen, sittemmin kepulaisten kanssa yhdessä tappoivat Suomen yrityselämää, säälittä.

Pääomat jaettiin uudelleen, entistä harvemmille.

Tästä kokoomuksen 1987 alkaneesta offensiivista ei Suomi ole vieläkään toipunut.

Kekkonen sanoi aikoinaan, ettei kokoomusta pidä päästää hallitukseen, oli oikeassa.

Ajatella, että EU uskovaisuus on siis vasemmalla, demarit ja vassulit. Tajuamatta millainen organisaatio on EU.

Suomen itsenäisyys anettiin aika pitkälle pois.

EUhan on suurpääomien projekti. Näkeehän sen. Vapaa rahan ja markkinoiden sekä työvoiman liikkuvuus.

Mitä ihmettä vasemmisto on tällaisessa mukana?

Mitään hyötyä Suomelle ei ole ollut EU:sta. Sitten vielä, ilman kansan änestystä liityimme 2001 EMUun, eli rahaliittoon, ja 2002 Suomi Euroon. Mitä hyötyä siitä oli Suomen kansalle?

Ei mitään. Siitäkään.

Miten ihmeessä Vassulit voi olla tällaisessa mukana? Nyt ja silloin?

Suvi-Anne Siimes, ei minkään sortin sosialisti, oli yksi perkele, ja on minusta edelleenkin.

Omaa välinpitämättömyyttäni voimisti se, että Neuvostoliitto hajotettiin 1991. Saatanan Gorbatsov.

Olen tämänkin saatanan tavannut Kremlissä 1985-86, ihan henkilökohtaisesti. Arvostin häntä silloin. Vähän aikaa.

Olin silloin Moskovassa. Tietenkin, enhän olisi tavannut mokomaa perkelettä.

Ei viinan tippaa saanut. Perkele.

Pöljä halusi kuivata Venäjän. Ajatelkaahan nyt, kuivata Venäjä vodkasta!

Tuhosi samalla omaa Neuvostotaloutta.

Gorbatsovin toimet palkittiin rauhan nobelilla. Ostettiin mokoma etukäteen tekemään konnan työt!

Minä en ollut mikään, enkä kukaan 1990-1995. En välittänyt.

Ostin Neuvostoliitosta varastettua tavaraa junavaunullisen, puoli-ilmaiseksi.

Kyllä!

Muovituotteita, 17 penniä kappale. Myin Karjalaistorilla Kaukajärvellä 5 markkaa kappale.

Neuvostoliittoa alettiin tuhota 1980 luvun lopulla. Järjestelmällisesti. Kaupoista hävisi tavarat, kun ne varastettiin, vietiin ulkomaille, ja myytiin polkuhinnalla.

Neuvostoliitto oli saatettu sekasorron valtaan. Muistatteko?

Gorbatsov, oli joko tyhmä, tai ihan vaan ostettavissa.

Neuvostoliitossa Gorbatsov muistaakseni 1991 järjesti kansanäänestyksen, hajotetaanko Neuvostoliito vai ei.

Kansasta noin 86% oli Neuvostoliiton säilyttämisen kannalla.

Gorbatsov ei ollut odottanut tuollaista vastausta. Mietti, ja hajoitti silti, kansan tahdon vastaisesti, olihan jo maksun saanut (Nobelin palkinnon).

Kaikkea on helpompi peilata jonkun ajanjakson kautta. Minulle se on PUB OK 1990-1995.

USA lupasi Neuvostoliiton ja sosialistisen leirin hajotua, samoin kuin Varsovan liiton lopetettua, ettei laajene itään.

Tapahtui päinvastoin.

Nato laajentui. Muuttui mukamas puolustusliitoksi.

Ympäröi laajentuessaan Venäjän.

Venäjä on kapitalistinen maa kuten Suomi tai USA. Ketä vastaan USAn johtama Nato olisi puolustusliitto? Kun sosialismia ei enää likimain ole olemassakaan.

Nato laajeni välittömästi entisiin sos.maihin. Miksi? Siksi, ettei kansat näissä maissa, kapitalismia maistettuaan, palaisi sosialismiin.

Nato on sotinut hyvin monissa maissa sosialismin romahdettua.

Maailma muuttui yksinapaiseksi, USAn johtamaksi.

Mutta Venäjän, varsinkin Krimin kansan päätettyä, (4 kertaa jo aiemmin yritettyään) liittyi Venäjään, USA päätti että Venäjää boikotoidaan.

Venäjä vahvistui, ja tuli omavaraiseksi, ja velattomaksi. USA raivostui.

Ukraina on vain yksi lukemattomista USAn yrityksistä heikentää Venäjää.

Venäjän ja Kiinan aloitteelisuudesta on muodostettu BRICKS maat, joissa mukana on Brasilia, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka sekä Venäjä.

Jo paljon aiemmin Ukrainan kriisiä , BRICKS maat ovat muodostaneet oman valuuttarahaston USAn johtaman IMF rahaston rinnalle.

Erona on vain se, että USA, joka IMFää johtaa, sanelee ehdot valuuttarahaston lainan saajalle sekä sisäiset ehdot että ulkoiset ehdot.

BRICKS maat lainaavat rahaa kehittyville maille ilman ehtoja.

USA siis puuttuu toisten maiden sisäisiin asioihin, kun taas BRICKS maat eivät puutu.

Reilun kaupan ehdot siis BRICKS mailla. Se on iso asia.

USAlle tämä ei käy.

USA on pyrkinyt heikentämään BRICKS maita sisältä päin jo pitkään.

Brasilia sen heikoin lenkki. Bolsunaron USA sai Brasilian presidentiksi. Ei toiminut.

Ukraina on USAn viimeisin yritys heikentää BRICKS maita sisältä päin.

Aloitin kapakoitsijana. Näettekö?

Monelle voi olla, ettei edelleenkään aukene Suomen sisä ja ulkopolitiikkaa, USA ja viimeksi Ukraina.

Mutta tällä kaikella on selkeä yhteys toisiinsa. Johdonmukainen yhteys.

Mikään ei ole vahinkoa, tai sattumaa, vaan kaikella on poliittinen tausta.

Yksi johtaa toiseen, syy ja seuraus, alhaalta ylös. Ei ole kyse mistään salaseurasta tai sen teorioista, vaan politiikasta. Kapitalistisesta politiikasta. Ymmärrättekö nyt?

Kapakoitsijana, tämä sen ikävän kokemuksen kautta, auttoi minut ymmärtämään, saattoi minut jälleen oikealle ajatuksen linjalle.

Niin, Ukrainaan tämäkin siis loppuu. Miksi? Siksi, että tämä on vain viimeisin yritys estää yksinapaisen USAn johtaman maailman loppumisen.

Hitlerin Saksa pyrki yksinapaiseen maailmaan, nyt sitä yrittää USA. Ei Venäjä.

Se, mihin Venäjä kehittyy, on vielä epäselvää. Toivottavasti parempaan ja demokraattisempaan.

USA siihen ei koskaan kykene. Sen oma sisäinen väkivaltakoneisto ei sitä salli.

Venäjä on tässä mielessä paljonkin kehittymättömämpi.

Ehkä Venäjä palaa sosialistiselle tielle, kapitalismin kokeilun jälkeen, ja kehittyy hyvään suuntaan.

Kuka sen estää? USA on sen ainut este.

Sotaa ei halua kukaan.

Kapitalismin yksityinen tuotantotapa on kuitenkin sotaan suuntaava. Kuten on ollut yksityinen omistus jo tuhansia vuosia sen todistava.

Tässä siis pitkä kirjoitus ajatuksistani kapakoitsijana 1990-1994.

Osalle ei hahmotu mitenkään tämä kaikki yhdeksi loogiseksi aikajanaksi ja kehitykseksi.

Sille en voi mitään.

Niille, kaikille, jotka jaksoivat lukea kaiken, ja ajatuksella, toivon, että saitte jotain ajateltavaa.

Peter Frykman on kaverini, jolla on myös sijoittajana paljon sanottavaa.

Teki muunmuassa 1990-1995 paljon, paljon, paljon.

T: Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö