Viime viikon puolivälissä myin 8v käytetyn ACE:ni pois; torstaina tein kaupat uudesta laitteesta. Lupasivat toimittaa pihaan perjantain aikana.
Niin lupasi ilmatieteen laitos myöskin yli viikonlopun lumisadetta, rankkaakin.
Jännäsin, tuleekohan ostokseni ajoissa. Tuli ja hyvä tulikin ja melko hinnakas 10490,00 lumivarustuksella. Ovat siis mönkijän hinnat nousseet ja reippaasti.
Laite on Polaris sportman 570, varusteltuna Polariksen omalla Clacier lumilevyllä ja pikakiinnitysadapterilla.
Lunta sitten satoi tähän aamuun mennessä n 30cm, siis tarpeeseen tuli laitteisto.
Se on tämä Pro star moottori kehitelty mainion reippaaksi koneeksi ja mikä parasta, bensapihimmäksi.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Kalle, eikös tuo maalla asuminen tule kalliiksi, kun pitää olla pelit ja vehkeet joka lähtöön ?
Tuolla Porvoon Kulloon maisemissa olisi ”äitiä” tullut ikävä näinä päivinä, kun julkiselle tielle oli 2 km. Sähkö- öljy-kakluunilämmitys, ympäristön valaistus, maastoauto, linko, Polaris, Avant, moottorisahat, Billnäs ja halot.
…..kun on ”kaksi kättä vahvaa” ja tahto armoton, niin siinä saa silloin lumikin kyytiä ja mikäs sen parempaa onkaan ihmisen mielelle ja ”kielelle”, kuin ruumiillisesta työstä saatu märkä paita, se tuoksuu kun taas stressihiki haisee.
Kallelle antoisia hetkiä kuskin pukilla.
Jaa maallako kallista, kuka niin sanoo ja rahalla niistä selviää. Minä olen niin monta kertaa täälläkin sen perustellut, että enää en viitsi. Saattaa hyvinkin olla, että minunkin paikkani on tuolla palvelukeskukseessa, mutta siihen asti eletään. Nyt pitää hypätä traktorin pukille ja teitä auraamaan, täällä ei tosin vieläkään ole, kuin huono kymmenen sm. Mutta mitäs siitä, saa ainakin istua traktorin lämpöisesä hytissä.
No, onhan tuo mukavaa ja tykkään itsekin siitä ! Maalla on mukavaa, mutta, aikansa kutakin.
No, kohta pääsen onneksi pöllihommiin, kun velipojalla on iso kasa runkoja pätkittävänä. Ja, kun ovat kosteita, niin saman tien klapeiksi.
Maalla ja kaupungissa pitää vähn eri asioihin investoida, siinä se ero.
Oma investointini tälle talvelle oli katoksellinen autopaikka, joka tuottaa päivittäistä huojennusta. Itse kun en kuulu siihen väestön osaan, jolle luonnon ylivoimaa vastaan kamppailu kaiken muun arjen päälle pimeässä ja märässä, arktisessa tunnottomuudessa tuottaisi punaposkisia hyvänolon fibroja. Ei. Vaan minulle tämä tuottaa pelkoa ja ahdistusta, jossa limbossa koen hyvin vahvasti kylmän avaruuden läheisyyden, jonka loputtomassa tyhjässä pyristelen kuin hedelmäkärpäsen lähes irrallaan roikkuva siipi tai hyönteisen jalka, joka tuottaa vielä nytkähteleviä liikkeitä sen jo irrottua torsosta.
Viime vuonna lumipäivänä liikennevaloihin jarruttaessani lössähti tuulilasiin auton katollinen vettynyttä lumivaippaa, estäen pyyhkimien toiminnan aivan kokonaan; ja ajoin käytännössä sokkona, nollanäkyvyydessä ja hengenvaarassa sivu-ikkunoiden sekä peilien varassa lähimmälle pysähdypaikalle melomaan jäistä loskaa.
Tänään ajellessani neljää- ja kuuttakymppiä moottoriliikenneväylällä muiden pölistessä ohi, tein taas mielessäni ristin merkit.