”Yleensä se (kulttuurinen omiminen) ymmärretään niin, että enemmistön edustaja käyttää vähemmistön kulttuuriin kuuluvaa asiaa hyväkseen ilman lupaa.”
Mitä sitten on se, että vähemmistön edustaja käyttää enemmistön kulttuuriin kuuluvaa asiaa hyväkseen ilman lupaa?
Eikö sekin ole kulttuurista omimista?
Jostain syystä tästä jälkimmäisestä asiasta ei edes keskustella.
Kulttuurinen omiminen on tekosyy jonka varjolla tehdään aika pahaa. Annan esimerkin.
Miisa Nuorgam on ylellä esiintynyt asian puolestapuhujana. Hänellä on saamelaistaustaa, joten häntä voi pitää aiheen kokemusasiantuntijana. Hän tietää saamelaisista oman taustansa kautta.
Siitä on kuitenkin matkaa siihen, että voisi edustaa saamelaisuutta tai saamelaisia; siihen hänellä ei ole mitään asemaa, valtuutusta tai koulutusta.
Ja siitä on edelleen valovuosimatkaa siihen, että hän voisi edustaa esimerkiksi Yhdysvaltain alkuperäisasukkaita ja heidän tuntoja – siitä huolimatta että heidän edustajat ovat yksiselitteisen suoraan tuominneet Nuorgamin lausunnot.
Silti hän tätä kaikkea tekee. Koska kulttuurinen omiminen on hänen mukaansa rikoksista kauhein. Olen tästä eri mieltä.
Nuorgamin kaltainen kulttuurinomija on hyvä esimerkki asiasta.
Kulttuurinen omiminen on keino jolla nyky-moralistit pääsevät tuomitsemaan muita. Huippu oli ehkä keskustelu siitä saako Geisha-patukoita myydä vai onko se kulttuurista omimista japanilaisia kohtaan. Japanilaiset tuskin olivat edes kuulleet asiasta ja mikähän vähemmistö he mahtavat olla? Tosissaan jotkut silti näistä vääntävät.
En syö Geisha patukoita koska tunnen syöväni Geishan. Sama koskee neekerin pusuja (nykyään pusuja), en voi syödä niitä koska saan isot huulet. Puhumattakaan Turkin pippureista (makeiset) joita edelleen myydään sillä nimellä. Kun syön niitä minusta tulee Erdogan!
https://www.city.fi/blogit/teresammallahti/v%C3%A4hemmist%C3%B6t
Modern feministinen liike on viime viime vuosina ylikorostanut kulttuurisen appropriaation, tai toisin sanoen kulttuurisen omimisen, konseptia. Käytännössä mikä tahansa ”valta-asemassa” olevan kulttuurin edustajan, jonka voidaan katsoa millään tavalla edes etäisesti sivuavan ”alistetussa asemassa olevaa kulttuuria”, leimataan feministisessä keskustelussa orjuuteen ja holokaustiin rinnastettavaksi sorroksi ja alistamiseksi.
Käytännössä ”valta-asema” tarkoittaa yksiselitteisesti valkoisia ihmisiä ja ”alisteisuus” kaikkia muita etnisyyksiä. – –
”Käsitteen synty
Kulttuurisen omimisen käsite syntyi 1900-luvun kahdella viime vuosikymmenellä postkolonialistisen länsimaihin kohdistuvan kritiikin myötä. Kolonialistisen riiston eräänä muotona oli ”kulttuurinen kolonialismi”, missä hyödynnettiin alistettujen kansojen kulttuuriperinnettä.
Helen Pluckrosen ja James A. Lindsayn mukaan käsite on syntynyt postmodernin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teorian eli ”wokeismin” piirissä. Sen mukaan yhteiskunta koostuu identiteettiryhmistä, joiden välillä vallitsee vallan ja etuoikeuksien epätasapaino. Standpoint-teorian mukaisesti kullakin identiteettiryhmällä on oma koettu käsityksensä todellisuudesta, joka on yhteismitaton toisten käsitysten kanssa. Jos etuoikeutettuun ryhmään kuuluva lainaa alistetun ryhmän identiteettiin kuuluvia asioita, hän astuu marginaaliryhmän varpaille, sillä sen omaa näkökulmaa ei pysty aidosti tulkitsemaan kukaan muu.
Postkolonialistisen teorian alueelta termin käyttö laajentui muihinkin suhteisiin. Niinpä esimerkiksi heteroseksuaalinen nainen ei saisi teatterissa näytellä lesbonaista tai fyysisesti vammaton esiintyä vammaisen roolissa. Etuoikeutettuun ryhmään kuuluva kirjailija ei saisi käsitellä alistettujen identiteettien kokemuksia. Kiellettyä on myös kasvojen mustaaminen eli blackface -meikki, joka Suomessa tunnetaan tiernapojista.” – Wikipedia.
————————————————————————-
Suomeksi kulttuurin ominen on kulttuurimarxilaista bullshittiä, jossa ollaan näennäisesti hyvällä asialla, mutta aiheutetaan enemmän haittaa kuin hyötyä ja todellinen tarkoitus on pehmittää maaperä alttiiksi utopialle nimeltä kommunismi.
Voihan sitä valkoisen tavallisuuden kuplaa paisuttaa myös vääntämällä joka asiasta ”vähemmistön” asia, jolla statuksella sitten pääsee eräänlaiseen valkoisen hyväksynnän laariin, jossa ideana tuntuu olevan, tai se minulle kylläkin näyttäytyy myös sellaisena väkinäisenä statuksen itselleen huitaisuna, josta käsin sitten voi alkaa propagoida tiettyjä dogmeja, joiden voi riskittömästi ja varmasti tietää olevan sellaisia, joiden kautta saa ns. ”hyvän ihmisen” tai ”vakavasti otettavan” statuksen itselleen helposti.
Esimerkkinä hiljattain lukemani juttu nuoresta tekstiilisuunnittelijastaroskasta:
”Taiteilija Helmi Hagelin rikkoo normeja, kyseenalaistaa tekstiilialan kestävyyden ja tarkastelee maailmaa vähemmistön vähemmistön asemasta – –
Vaatesuunnittelija ja taiteilija Helmi Hagelin käyttää töissään materiaalina esimerkiksi rakennustyömaalta jääneitä ylimääräisiä materiaaleja.
– Teen työni queer-saamelaisen näkökulmasta, ja ne usein käsittelevät vähemmistön vähemmistö -asemaa, Hagelin kertoo.”
(https://yle.fi/uutiset/3-12651209)
Mikä on kaikki ihan hyvä ja hieno, mutta täysi klisee, johon on ympätty ulkoapäin otetut kaikki muodikkaat ja tuhannesti kulutetut ”hyveet” joiden kautta sitten haetaan ja myös hyvin helposti saadaan julkista näkyvyyttä.
Mutta noissa asioissa ei minulle ole niin mitään uutta, normeja rikkovaa eikä myöskään erityistä vähemmistö-näkökulmaa kun henkilö on aivan tavallinen nuori kaupunkilainen, joka vaan etsii markkinarakosta, josta käsin myydä juttuaan.
Ja koska hän hyvin sitten sopii kolahtaa tiettyyn lokeroon, niin nuo kliseet nousevat yhä uudestaan pakkotoistona otsikoihin jonakin ”normeja kyseenalaistavana” taiteellisen viitekehyksen läpi holahtavana, helposti myytynä/ ulos-syötettynä, valmiiksi mauttomaksi pureskeltuna purukumimössönä, jonka päälle liimataan loppuun kuluneet kliseet kuten ”saamelaistausta” ja ”queer”.
Näin tämä asia minulle näyttäytyy.
Apua, siis korjaus: ”Esimerkkinä hiljattain lukemani juttu nuoresta tekstiilisuunnittelijastaroskasta” oli kirjoitusvirhe, kun nopsaan ensin kirjoitin referoiden, mutta poistin sitten tekstiä, josta jäi sana ”roskaa”.
En siis pidä häntä tekstiilisuunnittelijaroskana, vaan yritin kirjoittaa:
Esimerkkinä hiljattain lukemani juttu nuoresta tekstiilisuunnittelijasta.
Termi ”white trash” eli valkoinen roskaväki on kylläkin myös ihan oma lokeronsa, joka myöskin kovin trendikäs nuorten keskuudessa, kuten vaikkapa itseään ”roskafeministeiksi” kutsuvien keskuudessa.
Voisi mielestäni kysyä, että miksi aivan tavallinen valkoinen tyttö tai poika tarvitsee jonkun vähemmistö-kliseen erottaakseen itsensä massasta? Siksikö, että maailma on niin täynnä ihmisiä, että pitää huutaa tai riisuutua pian alasti, jotta edes joku huomaa että toinen on olemassa?
Siltä se aika pahasti vaikuttaa.
Kun mikään muu ominaisuus ei nosta julkkikseksi, pitää vetää tuo vähemmistö-klisee päälle.
Ehkäpä some ja nykypäivän länsimainen (pop-)kulttuuri on eräänlainen versio siitä, mitä tällaiset turistikohteiden matkamuistoliikkeet edustavat: juostaan kliseiden perässä ja toistetaan kliseitä kuten ”italialainen annos pastaa italialaisittain”, vaikka tosiasiallisesti ehkä ei ole mitään varsinaista kulttuuria, kun globalisaation myötä vaikutteet ovat sekoittuneet ja kulkeutuneet ympäriinsä niin tuhannesti…
Miksi nuoret propagoivat loputtomasti kliseitä sosiaalisessa mediassa ja miksi media toimii tällaisen propagandan megafonina?
Miksi instagram on täynnä joukko-aaltoja, joissa peräkanaa toistetaan jokin sama kuva tai asento, kuten vaikkapa kesällä kuva auringonkukkaniityn keskellä poseeraamisesta, joita samoja kuvia on yhtäkkiä kaikkien feedit pullollaan? Miksi kaikki nuoret miehet haluavat yhtäkkiä peräkanaa matkustaa Budapestiin ja julkaista ”aivan uutena juttuna” nuo täsmälleen samat lomakuvat samoista kohteista, joissa ramppaavat kalaparvena tai sopuleina?
Varmaan ihmiset ovat aina toimineet näin, nyt vaan some ja media tässä rypevät eivätkä tunnu saavan kyllikseen omista kliseistään.
Ehkäpä ihminen kaipaa vain löytöretkeilyä, mitä ei enää löydy, kun kaikki kivet on jo tuhannesti käännelty sekä lyöty median kautta aamun uutistulvassa naamallesi ennen kuin ehdit edes astua ulos koti-ovesta?
Sitten ainoaksi vaihtoehdoksi jää asioiden pilkkominen ja halkominen yhä pienemmiksi lokeroiksi sekä länsimaisen kulttuurin yhä uudelleen ja uudelleen tutkiminen yliopistoissa sekä ”uudelleen löytäminen” yksilötasolla vaikkapa identiteettilokeroiden muodossa, joihin saadan synteettisesti luotua jotakin ”eksotiikaa”….
Absurdeinta tässä minulle on se, että sitten kun todellinen vähemmistö-ihminen tulee valkoisen länsimaisen kulttuurinsa esitietoisuudessaan loppuun kulutetuksi aavistavan sfääriin, niin sittenkös vähemmistön edustaja näyttäytyykin uhkana, jota pitää rangaista erilaisuudesta ja jolta rajat pitää sulkea.
Jotta sitten voi rauhassa huokaista taas omassa klisee-kuplassaan, jossa erottautumisen uhka on näin saatu eliminoiduksi ja itse voi taas kokea olevansa erityinen.
Ehkäpä jossakin mielessä itänaapurin Putinkin on ryhtynyt tällaisen absurdiin sotaan, koska ei pysty hyväksymään omaa tavanomaisuutta/ vänäläisyyttään, vaan jotenkin haluaisi sen olevan suurta ja mahtavan valloittavaa, kuten entisaikoihin Tsaareilla ja löytöretkeilijöillä. Ehkäpä Hitlerilläkin arjalaisuutensa kanssa oli samat ongelmat, miksi sitten halusi väen väkisin tehdä jostakin omasta arjalaisesta rodusta ihmisen yli muiden. Ehkäpä uskovaisillakin on tämä pelko oman kulttuurin menettämisestä, jota sitten puolustetaan jopa niin väkivaltaisesti, että siinä vahingoittuvat myös oman yhteisön jäsenet, joita kivitetään ja rangaistaan, jos toimivat eri tavalla, joka uhkaa omaa identiteettiä sekä maailmankuvaa. En usko, että ihmiset ovat kovin erilaisia kuitenkaan pohjimmiltaan missään maailmankolkassa, vaikka vertauskuvallisen kulttuuri-vaatteen kyllästäminä näyttäydymmekin erilaisina ja uhkina toisillemme.
8.10.2022 Iltalehti.
”jan-Eerik Paadar
noin vuosi sitten.
Millaisia matkailupalveluita saamelaisalueella saa tarjota ja millaisia käsitöitä matkailija täältä saa ostaa? Näihin kysymyksiin tuntuu olevan paljon asiantuntijuutta tarjolla. Erilaisilla poliittisilla työryhmillä, seminaareilla ja hankkeilla on pyritty ohjaamaan elinkeinoelämän toimintaa suuntaan joka olisi sosiaalisesti hyväksyttävää. Mutta kenen mielestä hyväksyttävää? Harmillisen usein voimakkaimmin äänensä saavat kuuluville tahot joiden elanto ei ole riippuvainen kummastakaan elinkeinosta, eivätkä he välttämättä edes asu saamelaisalueella. Mielestäni toimialat pystyvät myös itsenäisesti vahvaan sisäiseen debattiin, jos sille nähdään tarvetta, mutta ulkopuoliselle määrittelylle ja liiketalouden ohjaukselle täytyy olla erittäin vahvat perusteet ja yhteinen hyväksyntä.
Jatkuva keskustelu kulttuurisesta appropriaatiosta alkaa haittaamaan jo vahvasti saamelaiskulttuuria itseään. Saamelaisten käsityöläisten myynnit ovat romahtaneet, koska asiakkaat eivät uskalla ostaa saamelaista käsityötä ja esimerkiksi itse matkailupalveluiden tuottajana saan jatkuvasti vastata kysymyksiin sorretusta kansasta joiden maat on varastettu, vaikka itse haluaisin kertoa asioista jotka ovat parantaneet alkuperäiskansan asemaa kuluneiden vuosikymmenten aikana.
Jokainen meistä saamelaisista ei voi maksaa ruokaostoksiaan, lasten hoitomaksuja tai sähkölaskuaan julkishallinnon maksamasta kuukausipalkasta. Meidän täytyy saada myytyä käsitöitämme tai palveltua asiakkaita ansaitaksemme palkkamme. Eikä kyse ole välttämättä ainoastaan yrittäjän omasta perheestä, vaan myös yrityksen työntekijöiden perheistä.”
Viaton kysymys: onko kulttuurisen omimisen täyskielto oikeudenmukaista niin yhteisöjen kuin myös yksilön kannalta ja onko siitä enemmän hyötyä kun haittaa niin taloudellisesti, kulttuurisesti kuin inhimillisesti?
Niin, kyllähän sitä vaikka Helsinkiläisen nuorenkin täytyy jotenkin saada vuokransa maksettua, eikä panttipullojen keräily aina riitä. Aivan inhimillisen hyödyllistähän se on niin ympäristön, sosiaalisen hyväksyttävyyden kuin myös yksilön oman talouden pidon kannalta, että ryhtyy sitten ”saamelais-queer-taiteilijaksi”, joka tekee jätteestä vaatetta, jota minun ei onneksi kuitenkaan tarvitse käyttää.
Aidot saamelaiset eivät enää saa tuotteitaan myytyä, mutta globaalit firmat kuten Ikea ja H&M kyllä mainoksissaan hyödyntävät teemaa olemalla niiin suvaitsevaisia, monikulttuurisia ja kaikkea muuta kivaa. Jotenkin ärsyttää se kun näkyy miten mainoksissa on nykyisin kiintiöt eri värisille ja eri seksuaalisia suuntauksia edustaville ihmisille.
Lopulta kaupallisuus onkin voittaja. Kaikki muu ”voi loukata” joten se on turvallisinta jättää pois, kaupallisen himphampun esittämisestä ei kukaan suutu tai syytä rasistiksi tai foobikoksi tai jostain omimisesta. Jos soitetaan musakkia joululaulujen sijaan niin kenenkään vakaumusta ei loukata…
Onhan Finnish design shop ulkomaille toimittamineen Artekin jakkaroineen hyvinkin suosittu rahakkaiden vaikuttajien keskuudessa, kun tavalliset ihmiset ostavat nuo design-kopiot halvemmalla IKEAsta, samalla kun Sörnäisissä asuva Kelan täti snobbailee sillä, että hänellä on kokonaan Suomalaisella designilla kalustettu koti Ukrainan sini-keltavärisin muovi-pidikkein varusteltuine Björn Dahlströmin Iittalalle suunnittelemine juomalaseineen, joilla signaloidaan hyveitä, vaikka lasit eivät ole Ukrainalaista käsityötä nähneetkään.
Mitä tulee aiempaan geisha-makeisten keskusteluun, japanilaisiltahan kysyttiin asiaa ja he totesivat että sehä on kiva juttu. Ei mikään ongelma.
Kuten myös amerikan alkuperäisasukkailta kysyttiin intiaanipäähineestä lastenohjelmassa ja totesivat että sehän on kiva, hieno tapa tuoda esille heidän historiaa.
Kulttuurin omimisen täyskielto on sitä itseään eli tekopyhyyden huipentuma, josta ei ole muuta kuin haittaa niin yhteisöille kuin yksityisillekin. No jaa, ehkä mukasuvaitsevaiset globaalit firmat hyödyntävät tätä kulttuurimarxilaista kaksinaamaisuutta, kuten Norppa edellä toteaa.
https://www.partisaani.com/news/enemies/2021/09/03/herlinien-miljardoorisuku-osoittaa-tukea-pridelle-ja-aarivasemmiston-elokapinalle/
3.9.2022. Herlinien miljardöörisuku osoittaa tukea Pridelle ja äärivasemmiston Elokapinalle.
Natsien julkaisu onkin varmaan hyvä lähde.
Eivätkö aateliset aikanaan kehittäneet itselleen jonkun verenvuototaudin, kun suosivat liikaa omaa siniverisyyttään? Näin minulle joskus selitti eräs museo-amanuenssi…