”Herran haltuun”, niin maailma pelastuu.
Kannattaa jättää moiset haaveilut ja tehdä sen, mikä voi ja kiittää hiljaa mielessään kaveria kans’, vaikka ”yläkerrassa”.
Niinhän tekevät ystävät kuin viholliset tahoillaan ja tappavat toisiaan Herran käskystä uskossaan oli sitten jihadisti tai Ruotsalaisen Paavo pirtissään.
Sen sijaan voi kunnioittaa Herran huonetta, katsella sen kauneutta, kuunnella rauhaa kunnes kirkkourkujen pauhu yhtyvät harmoniaan.
Taas kohta Porthanin urut soivat sormioiden ja jalkion pianissimoa fortissimoa sovittellessani. Kirkkon sielu, rauha sekä kauneus ovat sopusoinnussa urkujen korkeaveisun kanssa.
Siinä ei voi olla soittajan sormet ristissä, jalat kyllä.
Eikä se tapa ketään.
Koska olen tämän sortin kirkkourku-uskovainen, soitin tänään jo harjoituksena, pillit täysillä, Jolun perusvirret sekä kauneimman niistä, Sylvian Joululaulun. Oli harras tilaisuus ilman seurakuntaa.
En oikein Heikin ajatuksia ymmärrä, mutta samaan suuntaan luulen ajattelevani. Minä yleensä juon päiväkahveita siinä puolenpäivän aikoihin, telkkari on tietysti auki ja sanomalehti nokan edessä. Siinä niitä selatessa, mitään erikoisesti hakematta, olen huomannut joissain alkuviikon päivissä tulee kirkonmenot, tai jumalanpalvelus. Se yleensä tulee jossain suomen kirkoista,en tiedä minkä kaavan mukaan se valitaan. Ihan uteliaisuuttani on niitä tullut seurattua, kovasti on niissä toimitukset muuttuneet, ihan positiiviseen suuntaan.Se raskas paatoksellinen saarnaaminen on jäänyt vähiin ja virret ovat muuttuneet, tai musiikin suunta yleensän.Suunta on yleensäkin sitä mitä on toivottukin, eli se alkaa olla lähenpänä tavallista ihmistä.
Se, mikä tavallista tallaajaa ihmetyttää on se, että kaikkien tuntemien virsien sanoja muutetaan ikään kuin sopivammaksi nykyaikaan, siis lukutaidottomilleko ?
Sama pätee myös joidenkin loppusointujen töksähdykset.
Se, mitä tahdon sanoa on, että Suomessa on lukemattomia toinen toistaan kauneimpia kirkkoja, rauhan tyyssijoja, kaiken hälinän keskellä.
Mm. entinen EM- korkeushyppääjä, Reijo Vähälä, ”runomies”, käy lausumassa runoja pitkin Suomea ja raportoi viikottain kuvin Suomen kirkoista.
Minä keskityn niissä käydessani musiikkiin.
Jos joku kiinnostuu, niin Lahdessa vietettiin juuri Kansaivälisten urkuviikkojen 50-v juhlakonsertteja, joissa on vuosittain esiintynyt maailman ykkösurkurit.
Kyllä sinne voi astua jokainen tassun tallaaja ihastelemaan, pysähtymään ja kuuntelemaan.
Euroopassa useasti sisäänastujan toivottaa tervetulleeksi ”kirkkoherra”.
Minulla on tapana nyt vanhoilla päivilläni nauttia päiväunet, korostan sanaa nauttia sillä puolenpäivän maissa laskeudun sohvalle koiran viereen nukutti sitten tai ei. Laitan soimaan musiikkia koska olen sen havainnut edesauttavan unieni makeudessa ja pituudessa. Yleisimmin valitsen vanhaa urkumusiikkia, yleisimmin Bachia, toisinaan vaihteluksi gregoriaanista kirkkomusiikkia kaukaa menneisyydestä.
Gregoriaaninen yksiääninen laulu ilman mitään säestystä rauhoittaa. Se on kuin ääni muinaisista luostareista.
Hauska kirkkoepisodi:
Olimme viettäneet Pääsiäistä herkkuineen ja juomineen pikkutunneille.
Lähdimme vieraspariskunnan kanssa aamutunneilla ja vielä ”pikkupieruissa” kävelemään paikalliselle maalaiskirkolle.
Katselimme kaunista kirkkoa. Mennääs katsomaan sisälle, urkuja tietenkin.
Vahtimestari oli hiukan epäileväinen katsoessaan meitä, mutta päästi, kun tyylikkäät rouvat olivat takuunaisina.
Menimme urkuparvelle, kokeillaanko onko pillit kunnossa?
Soita sinä, sanoin kaverilleni.
Hän töräytti Bachin Toccatan virheettömästi, koska on huippu-urkuri.
Vahtimestari oli punaisena ihastuksesta ja sanoi, ettei tässä kirkossa kukaan ole koskaan tuota noin hienosti soittanut.
… että tällaisia kirkkon menoja.
Urkumusiikki on musiikin aatelia…
Finladia uruilla by Kalevi Kiviniemi:
https://youtu.be/OSsvFW1J_Rc
Ps. Ottakaa tuolista kiinni, urut ovat soitinten kunigas