Kvintetissä neitokaisten, jouset huutaa armoa, viulunkielen vinguttajain, nuotisto on hukassa.
Aikaisemmin kansalaiset, haltioissaan kuunteli, kvintetti kun soittimiaan, hellin sormin viritti.
Nyt on uhka kvintetillä, telakalle joutua, ensiviulun soittajaksi, pyrkii joka ainoa.
Sanna soittaa Uusivirtaa, Olaviaan hyväilee, jauhojengi kontturissa, viivaa nenään vetelee.
Saarikko se pitkospuita, turvesuolla astelee, Peltoniemen Hentriikkaa kun, peloissansa hyräilee.
Ohisalon musisointi, pahasti on hukassa, ruostuneena kahleet roikkuu, suomineidon kaulassa.
Kansankynttilät on kohta, Pitkänniemen tavaraa, Andersson kun meinaa kaikki, hautaan asti kouluttaa.
Henriksson se maasta koittaa, suomen kielen kitkeä, ainoastaan Karjakunnas, kieli katkee veitsellä.
Kansa katoo katsomoista, korviansa säästääkseen, kvintetti kun soittimiaan, kovin kourin kohtelee.
No eihän siellä ole kun yksi epävireinen viulu terv tepivaari