Onnen pieniä papanoita.

Onnellinen suomen kansa, kateutta herättää, ulkomaiset vierailijat, häpee omaa perimää.

Rajoillamme rautaa piisaa, sotakoneet vartioi, vaikka kuuluu naapurille, se ei huolta tuota lain.

Leipäjonot pitkänlaiset, onnelliset jonottaa, lotto voittoon köyhä vertaa, ruokassin tarinaa.

Juhlapuhein kunniaa me, vanhuksille tarjotaan, yksinäisnä vaipoissansa, kuolema vain armahtaa.

Nykyään ei työttömyyskään, ole meille kauhistus, Kelan luukut onnen takaa, hiki otsan kauhistus.

Nuorillemme onnen tuottaa, mobiilinen kapistus, opettajan korvaa kyllä, robottinen komistus.

Puhdas luonto onnen antaa, sitä kyllä vaalimme, vihree kulta koskematta, tupa jumi tietää sen.

Puhtaat vedet kalaa täynnä, pyytäjät vain puuttunee, kassi lohi Norjan maalta, onnen vatsat täyttänee.

Onneaan ei suomalainen, vakan alle piilota, molemmista päistään polttaa, kynttiläänsä surutta.

Velatkin on saatavia, mitäs sitä poraamaan, lapsemme ne aikanansa, maksaa hymyt naamallaan.

Mitään huonoo suomen maasta, enpä kyllä löytäne, vaikka meiltä Brysseliin on, itsenäisyys häipynyt.

Markkaakaan ei kukaan kaipaa, euro kyllä elättää, onneamme muille jaamme, vekselit kun vilistää.

Ennen meillä hädän tullen, rukoilimme jumalaa, nyt on rahan jumalasta, tullut mekka suomen maan.

Pienet ovat huolet meillä, mikäs täällä eläes, osaajat ei lopu meiltä, lähi-itä takaa sen.

Tasa arvon malli maana, suomi kyllä tunnetaan, nyt on vuoroin miehet pantu, hellan tulta vahtimaan.

Saulikin se koittaa tehdä, tarpeelista itsestään, vaikka Jenni valvoo ettei, ”pojat” pääse häsläämään.