Onkohan se ollut hyvinvointivaltion perusajatus, että sitten vasta kun ei tarvitse tehdä mitään, niin silloin vasta voimme nimittää maatamme hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Hyvää vauhtia tähän onkin menty, kun yritykset ja sitäkautta työpaikat myydään ulkomaille ja jonot Kelan ottoautomaatilla pisenee.
Marjankerääjät ja muut alkutuotannon työntekijät haetaan ulkomailta, että herrakansan otsalle ei vaan missään nimessä hikipisarat pääse nousemaan.
Rakennusyritykset menisivät konkkaan ilman vierastyövoimaa ja terveyspalvelut (kuten on nähty) pyörisi jos pyörisi ulkolaisen sisar hellä valkoisen tai tumman käsin.
Saas nähdä kuinka pitkään valtio meidän suomalaisten ”kyydin maksaa” kun ennustelevat että tulossa on jonkinsortin pula-aika, kun kaupasta loppuu WC paperi ja sähkökin tulee töpselistä sykäyksittäin vain vilkkumalla.
Sehän on köyhyyden merkki, jos työ estää harrastamisen, sillä jos työ herkkua olisi, niin toki sitä herrakansakin tekisi.
Työt vähenee mutta pidot paranee, sen takaa pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka on hyvinvoinnissaan jo mennyt niin pitkälle, että huonovointisena oksentaa omiin kenkiinsä.
Valtio olemne me ! Mehän tässä tyhmiä olemme, kun vieroksumne työtä.
Meidän taloyhtiörypäksessämme (4) kaikki ovat olkeet SOLin siivoojia, poikkeuksena yksi suomalainen kokenut ”superpakkaus”. Muut kaikki vaihtuvat vähän väliä, kukaan ei oikein osaa suomea, eivätkä ymmärrä, mikä on oikea siivous. Ovat kaikki ulkoisesti päätellen afrikkalaisia.
Kaikkialla alkaa olemaan vain ulkomaisia raskaamman työn tekijöitä. Koneiden sarvissa ja rattien takana istuu pullean pulskia isäntiä räpläämässä kännykkäänsä.
Kiiteistönhoitaja on myös SOLista, mutta ammattitaitoinen ja osaava suomalainen.
Juttelin eilen yhden keskisuuden marjayrittäjän kanssa, hän sanoi yrityksensä elävän ulkomaisten työntekijöiden varassa ja ilman niiden mukanaoloa hän laittaisi pillit pussiin.
Marja yrittäjät ovat luku sinänsä. Thaimaaliset ja ukrainalaiset poimijat eivät ole (vielä?) Suomen sosiaalitukien piirissä.
Muuten – onkohan ’pillit pussin’ -yrittäjä ajatellut joskus alkaa itse poimimaan marjoja? – tuskin on
Kyllähän noita suomalaisia marjojen poimijoitakin vielä muutama on.
Kerron jutun. Nimittäin kevyt yhdessä ihmettely ruohonjuuritasolla teki sen, että turre, tuo hassuntassukka, oppi jo pennusta aistimaan marjojen salat kavalat.
Nyt se käy mökin ovesta omin neuvoin kovin itsenäisesti varvikkoon. Vapautuneesti.
Ei odota jouluun, ei eksy vieraisiin, eikä vaadi lastenrattaita tahi hikipantaa. Toimeliaana napsii lähitupasten antioksidantit aivan omaan pikikuonoon.
Ohittaa jugurttipurkin kyljessä olevan kuvallisen vihjeen, vaikka kaupunkilainen onkin tuo sydänkäpynen, todellinen punkkilukkari!
Tsemiä pirkanblogilaisten lepopäivään! 🌞
Sinänsä aika vähän varaa sanoa tässä itse kun oman taloyhtiön pihassa on marjapensaita joissa näyttää kypsyvän ihan kelpo herukkasato. Ihan vielä eivät ole valmiina mutta sitä voipi taas töihin lähtiessä aina napata kourallisen piristämään.
Paljon tätä hemmotellummaksi ei pääse. Ellei sitten palkattaisi jotain halpatyövoimaa poimimaan marjoja joka aamu ja tuomaan kotiovelle asti.
Ei, älkää ottako tuosta ideoita.
Onhan mökillä jo ankeaa, kun Jaakkokin tyhjensi leipäpussin laiturilta. Kipin kapin kotiin ajaa kuuppakaupan kautta, trangiallisena, jotta saa lämpöiset pesuvedet sekä paahdetut vaahtokarkit PLUS juustofonduen!
Olen pohtinut (korpifilosofin pitää pohtia kaikenmaailman asioita), että miksi maamme marjateollisuus ei mennyt konkurssiin ennen vuotta 2006?
Kyseisenä vuotena, ainakin tänne meitin kairaan, pölähtivät ensimmäiset thaipoimijat. Ei nämä hmiskaupan uh… anteeksi vieraspoimijat, menneet sinne mystiseen paikkaan, missä yli 90 prosenttia marjoista mätänee metsiin. Samoissa mustikka- ja puolukkavaaroissa ne pyörivät kuin paikallisetkin.
Olimme vaimon kanssa kultivoituneina Lapin ihmisinä keränneet kymmeninä vuosina kolmen väristä marjaa sekä pakastimeen että myyntiin.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kolmisenkymmentä vuotta sitten, hillasoilla ja mustikkavaaroissa saattoi törmätä venäläisiin ja balttipoimijoihin. Ei niistä ollut marjastusmielessä paikallisille mitään haittaa, niitä oli suhtvähän ja ne olivat yksityisyrittäjiä eivätkä minkään marjamafian halpatyövoimaa.
Annas olla. Oli vuosi 2006 kun olimme vaimon kanssa poimimassa mustikkaa tuolla Kolarin puolella, Ylijärvenvaarassa. Metsäautotietä paikalle saapui kaksi pakettiautoa. Autojen ovet kävivät ja autoista purkautui tummia miehiä ainakin puolijoukkueen verran. Miehet toimivat määrätietoisesti ja sukkelaan ja ennen kuin olisin ehtinyt kissaa sanoa, tummat miehet levittäytyivät ketjuun ja lähtivät tulemaan vaaran rinnettä ylös, keräsivät meidän jälkiämme, heiluttivat marjapoimuireitaan kuin viikatteita. Minua olisi naurattunut, jos ei olisi ********.
”Eivätkö ne ole kuulleet lapinlaista, että toisen marjapaikkaankin voi tulla, mutta ainakin hajurako pitää jättää? ”vaimo sanoi. Ainakin hänen ilmeensä noin kertoi.
Hoppu näillä vieraspoimijoilla oli. Ohittivat meidät ja menivät yli vaaran että heilahti. Eivät ne tervehtineet meitä. Ei sen puoleen, en tervehtinyt minäkään heitä. Ja vaikka olisin tervehtinytkin, tuskin ne olisivat sitä huomanneet. Niillä oli hoppu.
Tuon vuoden jälkeen olemme vaimon kanssa poimineet kolmen
väristä marjaa etupäässä pakastimeen.
Thai-poimijat välikäsien luoma bisnes.
”Lapin hillat eivät jää jängille, jos markkinat olisivat terveet. Eivätkä ne jää jängälle nytkään, jos sato on laadukas ja riittävä.
Hilla on merkittävä pohjoissuomalaisten toimeentulolähde. Viime vuosikymmeninä alalle ovat tunkeutuneet välikädet, joita edustaa markkinajohtajana Polarica Marjanhankinta Oy.
Välikädet poimijoiden ja teollisuuden sekä kaupan keskusliikkeiden välissä tuovat halpatyövoimaa maista, joiden hintataso on kymmenesosa tasostamme. He maksavat poimijoille 8-10 euroa/kilo järjestäen autot, majoitukset ja opastuksen.
Hilloja ei jalosteta välikäsissä. Ne menevät muun muassa Haaparantaan marjojen jalostajalle pulkkitavarana ja sieltä Polarica- tuotteina keskusliikkeille ja vähittäiskauppoihin pakasterasioissa sekä marjateollisuuden raaka-aineeksi.
Poiminta on organisoitu ulkomaalaiselle halpatyövoimalle ja raaka-aine viedään pois lähes jalostamattomana ilman teollisuustyöpaikkoja.
Media on saatu valjastettua tähän mukaan yksipuolisella välikäsi-infolla (marjasato jää korjaamatta, jos thai-poimijoita ei saada Suomeen, thai-poimijat poimivat 92 % teollisuudelle tulevista marjoista, suomalaiset poimivat marjoja vain kotitarpeisiin). Näin marjan sisäänostohinta on saatu ”thaimaalaiseen” poimijahintatasoon.
Suomalaisen ei ole järkeä myydä marjoja hinnalla, jolla ei kateta kuin kulut. – –
Suomalaisten marjanpoiminta on yhä yhteiskunnalle merkittävämpää kuin thai-poiminta. Sitä alan organisaatiot eivät halua tuoda esille. – –
Suomalaiset myyvät marjoja torimyyjille tai itse suoramyyntinä. Se ei näy uutisissa, välikäsien tiedotteissa, eikä tilastoissa. Lapin sadoilla elinkautishillastajilla on suorat toimitukset vakio-ostajille eri puolilla Suomea. Näin poimijahinta on 8-10 euron sijasta 16-25 euroa kilolta. ”Markkinahäiriötä” yritetään välikäsien ja jopa hallituksen taholta vähätellä tai nujertaa.
Koronan seurauksena on syntynyt tilanne, jossa suomalaisilla olisi mahdollisuus näyttää kyntensä poiminnasta ja Suomella mahdollisuus tervehdyttää marja-alaa. Edistystä ei synny, jos tällä linjalla jatketaan. Etenkin, jos hallitus valjastetaan hankkimaan taloudellisesti huonosti pärjäävälle maaseudulle halpatyövoimaa yksittäisten eduntavoittelijoiden hyödyksi.”
Allan Hamarin kirjoitus Lapin Kansan mielipidesivulla 8.7.2020.
Kirjoittaja sanoo niin kuin asiat tässä marjabisneksessä ovat, eikä niin kuin eliitin omistamat valtamediat väittävät niiden olevan.
Hyvää kommentointia ja pohdintaa Lasse.
Mekin emännän kanssa kerkisimme vakipaikastamme mustikat kerätä parina päivänä ja kun kolmantena päivänä vielä menimme samaan paikkaan, niin siellä oli onnikka tienvarressa ja parikymmentä liekkö Thaimaalaisia poimijaa olivat pistäneet ketjun pystyyn kuin pahinpana sota-aikana ja noukkuri ja saavi aseenansa pistivät varvut lentämään.
Naapurini vanha emäntä voivotteli, että mistäs hän nyt mustikkapaikan löytää huono jalkaisena, kun ulkolaiset olivat ehtineet läheisen pienen metsälämpsän kerätä tyhjiin.
Meikän erämökin lähimaastot on täynnä mustikkaa, sinne ei thaikut tule, kas kun millään menopelillä ei voi kurvailla paikalle keräämään
…..eniten minua korpee kuitenkin henkilökohtaisesti se, kun nämä marjatilallisten kausityöntekijät keräävät kanttarellit, joita on aina riittänyt ”omille”, nyt on toisin, ne osaavat ja tietävät paikat vuosien kokemuksella ja paikalliset jäävät nuolemaan näppejään ja ampäri kaupalla sitä kantavat marjayrittäjille, jotka sitä sitten myyvät eteenpäin ruhtinaallisena voittona.
Meillä Tammelantorilla marjoja jne. myyvät vietnamilaiset, ei yhtään thaimaalaista.