Nykyään lapset pyritään suojelemaan kaikelta ”pahalta”, mikä saattaisi olla haitallista heidän myöhäisemmälle kehitykselle ”normaaliksi” aikuiseksi, eli elävät kuin pumpulissa. ( poislukien netti )
Minun lapsuudessani meidän annettiin elää ikäänkuin ”pellossa”, leikkineen ja kiusaamisineen, eikä vahdittu joka askelta, siitä meille kertyi terve itsesuojeluvaisto oman kokemusperäisen opin kautta. Siinä tuli myös ruumiinkulttuurin tukeva terveydellinen pohjatyö tehtyä kuin huomaamatta, kun auringonnoususta auringonlaskuun juostiin ja hypittiin ja kiipeiltiin pää kolmantena jalkana ja välillä lähes pää kainalossa. Mutta siitä olen vakuuttunut, että meistä kasvoi valtaosin kuitenkin tai ehkä siitä johtuen tervepäisiä aikuisia ( itsestäni en ole varma ), kun normaalit asiat hoidettiin tinkimättä, muuten elettiin kuin ”pellossa”.
Monasti sitä näin eläkeukkelina ajattelee, että olihan ne leikit aika rajujakin ja vaarallisia ja niissä oli hengenkähtökin lähellä näin myöhemmin arvioitaessa.
Usein olen ihmetellyt nykyisten lasten ja nuorten tietämättömyyttä, että mistä ruoka tulee pöytään ja kuinka ja mistä se tuotetaan.
Itselleni kuului yleensä mukulana se kun sika tapettiin, niin minut pestattiin verenvatkaajaksi kun sialta kurkku aukaistiin, ettei päässyt hyytymään. Joten useasti olen katsellut sikaa silmästä silmään, kun toiselta elonliekki samuu.
Porsittamisetkin tuli tutuiksi nöösinä, kun emakot synnyttivät porsaita ja naapurin ison talon renkipoika oli ”päästäjänä” ja aina kun ulos putkahti epänormaali mottipää, niin renkipoika sen heti löi hengiltä viereiseen betoniseen juomakaukaloon. Se oli sitä elämää.
Olen kiitollinen että olen sen ikäinen kuin olen ja saanut elää lapsuuteni 50 luvun suomessa ja kun seuraa nykyisten lasten kasvuympäristöjä turvattomuuksineen ja uhkineen ja kiireineen elintason oravanpyörässä. niin en yhtään ihmettele että suuria sairaaloita ja kuntouskeskuksia rakennetaan heidän mielenterveytensä hoitamiseksi, mutta se on vain laastaria, kun kaikkinainen turvattomuus ja ”kilpajuoksu” pärjäämisen kyynärpäätaktiikoissa imee voimat ja kun tulevaisuudennäkymät pelottavat.,
Niin, jokainen elää jonkinlaisen lapsuuden. Lapsuuden kesät tuntui aina lämpimintä. Metsässä sitä oltiin ja tulia tehtiin ala-aste ikäisenä. Ei silloin liikoja kukaan vahtinut.
Kouluajastani sen verran, että ainoa asia jota eniten pelättiin oli käytösnumeron tippuminen, muusta ei niin väliksi ja urheilu oli tärkeintä ainakin itselleni ja sen tuli olla ja olikin aina 10
Mutta hyvin on pärjätty näilläkin opeilla, leipää ja sirkushuveja on riittänyt oiken annosteltuna ja vanhat opit mielessä että, normaalit asiat hoidetaan tinkimättä ja tunnollisesti, muuten eletään kuin pellossa, mitä se sitten kunkin kohdalla pitääkin sisällään.
Monasti kun näitä kokemuksiani lapsuudestani kerron nykyajan lapsille/nuorille, niin kuuluu toteamus, että kyllä teillä on ollut kurjaa.
Joten sukupolvien välinen kuilu on melkoinen arvoineen/arvostuksineen ja asenteineen.
Olipas mukava lukea Arvin avaus koska aivan samanlaisen lapsuuden vietin. Uskoisin että sillä on ollut suuri merkitys siihen että ovat jalat pysyneet maassa vaikka pää on joskus pilvissäkin ollut.
Tiedä sitten mikä on hyvä pitkän päälle mutta kovin ovat erilaiset lähtökohdat ihmisen elontaipaleemme päivinämme.
Niin Myllymatti,- kun sanotaan, että ennen oli kaikki paremmin, niin vaikka minulla ei ole siitä väitteestä empiiristä tutkimusta, niin henkisesti olemme vahvoja, joka taas on polku konaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Onhan se niinkin että ne jotka väittävät että nyt on paremmin tarkoittavat lähinnä sitä että on käytössä enemmän rahaa. Nuo lapsuuden ja nuoruuden harrastuksetkin ostetaan yhä enemmän rahalla, ikäänkuin valmiiseen pöytään menemällä.
Siinä lapsilta kuolee luovuus, kun kaiken saa valmiina ja vastaukset löytyy taivaskanavilta kuin apteekin hyllyltä.
Minulle nuoret nauravat kun ne ehdottavat jotakin vanhaa tapaa tehdä työ jollain toisella, nykyaikaisemmalla tavalla, niin minä teen kuten olen tehnyt jo viisikymmentä vuotta ja olen sen hyväksi kokenut. Sanovat jääräpääksi.
Niimpä ja näki mukanaolevana miten oma elanto hankittiin. Myös lisääntymisen keinot eläinkunnassa vaikkapa hevosen astutus ja sitten pikkuvarsaa seuratessa.
50-60 luvun taiteessa meille otettiin muutama kani, joita olikin siihen aikaan useissa perheissä ja aika tavalla ne lisääntyivät. Isä niistä sitten alkoi laittaa syötäväksikin ja oli siinä munullakin nieleskelemistä, kun omaksi lemmikiksi otettu olikin sitten omalla lautasella. Hyväähän se oli, mutta koville se otti.
Moni asia mikä lapsena oli vähän kuin tervan juontia, onkin nyt vanhana suuri nautinto
Esim. metsämarjojen, mustikan ja puolukan kerääminen on suurta juhlaa ja koskaan en ole esimerkiksi noukkuria käyttänyt, kerään käsin ( sormin ) siinä jää perkaaminen pois, kun voi marjat pistää suoraan vaikka pakkaseen, puhtaana ja kuivana.
Se on hieno tunne kun kypsät puolukat ja mustikat tuntee sormenpäissään, siinä kyllä laatu korvaa määrän.
Ja sienestämisestä puhumattakaan.
No toisilla on oma lapsuutensa hyvä asia minulla se aika loppui kun jäin orvoksi 14 vuotiaana jotenka jouduin töihin
Jotenka 14 hyvää vuotta sain sitten alkoi karu todellisuus siksi jäin eläkkeelle 55 vuotiaana
Elämää se on ollut kuitenkin terv tepivaari
Minulle tuli metsästys ja mikä metsästäjän pihvi sellanen on jossa ei ole sieniä terv tepivaari