Bongattiin suurikokoinen rantakäärme. Siinä se luikerteli ja meni rantatörmään kaivamaansa koloseen. Toivottavasti ei pelästynyt meitä niin paljon että muuttaa pois. Tontillamme on runsas metsämyyräpopulaatio ja harventajaa sille on kaivattukin.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Meillä tuli keväällä puisen keittiörapun alta lähes metrin mittainen kyykäärme. Siinä se paistatteli päivää auringossa, ja minä varmaan pelkäsin enemmän, kuin se. Kannoin sen sitten aika kaus pellolle. Seuraavana päivänä tuli toinen ja se koki samanlaisen kohtalon, sen jälkeen ei ole yhtään näkynyt. Joku on kysynyt, että etkö tappanut, ja minä että miksi. Se on luontoeläin, eikä minulle ole mitään kiusaa tetehnyt. Meillä ei sieltä rapun alta ei ole minkäänlaista yhteyttä rakennuksen alle.
Nuorena koijarina tapoimme kyyn. Nyljimme sen ja kuivasimme nahan. Tein siitä kravatin ja menin 15-16 v. VPK:lle tansseihin. Oli siinä likoilla ihmettemistä.
Mie en pidä käärmeistä, olkoon sitten vaikka vaarattomia.
Naapurikylän Kaukosen miehet kertoivat, että Reidar Särestöniemellä (se kuulu taidemaaalri) oli ollut kotipihassaan lemmikkinä kaksi kyykäärmettä. Ne karttelivat muita, mutta kun Reidar tuli maitokupin kanssa ja kutsui niitä, käärmeet luikertelivat esiin koloistaan. Talossa oli ollut heinärenki, jota käärmeet olivat vistottaneet. Kun Reidarin silmä oli välttänyt, renki oli tappanut käärmeet.
Reidar oli sen verran omintakeinen, että juttu voi olla tosikin.
En tuntenut Reidaria henkilökohtaisesti, mutta olen käynyt katsomassa hänen töitään Särestön museossa. Reidarin veli, Anttu, isännöi silloin Särestöä. Anttu oli isopartainen, pitkätukkainen mies, semmoinen menninkäisen näköinen mukava äijä.
Reidar opiskeli aikoinaan taiteentekoa Leningradissa. Lopetettuaan opiskelunsa, Reidar ensitöikseen, tultuaan Suomeen, erosi kommunistisesta puolueesta. Kaukosen vasurit suuttuivat ja polttivat Reidarin Kaukosen työväentalolle lahjoittamat taulut. Ovat kulemma jälkeenpäin katuneet.
Reidar oli sen verran omanlaisensa, että juttu on tietääkseni tosi.
Käärmeet ovat vähän pelottavia kyllä, mutta hemmetisti hyötyä niistä on luonnossa.
Kaikista myrkyllisin ja pelottavin pitää olla kyyn poikanen. Se pistää heti pelotta. Aikuinen kyy pakenee. Lapsille erityisen hengenvaarallinen.
Totta maar käärmeet kuuluvat luontoon, mutta pihapiirissä ne eivät ole mukavia.
Luin taannoin jostain julkaisusta suomalaismiehestä, jolla oli Meksikossa kalkkarofarmi. Hän lypsi kalkkarokäärmeistä myrkkyä ja myi sitä Amerikan (USA) puolelle. Siitä tehtiin kuulemma tehokasta lääkettä lääketeollisuuden tarpeisiin.
Että oliko kalkkaro purrut miestä koskaan? Oli, montakin kertaa, sanoi mies. Mies väitti, ettei aikuinen ihminen kuole kalkkaron puremaan, vaan shokin ja käärmeen myrkyn yhteisvaikutukseen.
Enpä haluaisi kokeilla.
Rantakäärme on Suomessa uhanalainen ja täysin vaaraton ihmisille.
Noin juuri vaaraton on ja asiasta tietämätön voi turahtaa ruskee puntista ulos terv tepivaari