On psyykkinen tila jossa oleva ei helposti itse sitä tunnista, vaan kokee olevansa terve, vaikka on vaaraksi muille ja ennen kaikkea itselleen.
Itse olin pari kertaa psykoosissa 2000-luvun alussa, ennen kuin ymmärsin hakeutua sairaalahoitoon, jossa minulle psykiatrian ylilääkäri sai todennettua oikean diagnoosin ja oikean lääkityksen, jota ennen oli kokeiltu ihan vääriä lääkkeitä jotka vain pahensivat oloani.
Osastohoidossa sain myös vertaistukea muilta potilailta sen 3 viikon aikana jonka siellä vietin.
ps. Toivottavasti kukaan ei säikähdä tätä avaustani koska haluan vain olla rehellinen.
Muutamilla läheisillä ollut myös tällaista, ja joskus lueskelin sellaisia terveydenhuollon ammattilaisten neuvoja läheisille, että miten olisi hyvä toimia sellaisessa tilanteessa, jos tällainen kohdalle sattuu. Rauhallisuus oli noissa ohjeissa, valojen himmentäminen, rauhallinen juttelu sekä turvallisen hätäpoistumistien varmistaminen sen varalta, jos henkilö tällaisessa tilassa sitten kävisi vaaralliseksi tahtomattaan. Neuvottiin myöskin ohajaamaan keskustelua rauhassa siihen, että miltä toisesta tuntuu, haluaisiko ehkä jotakin syötävää tai juotavaa — ikään kuin palauttaa tilannetta arkisiin miellyttäviin ja rauhoittaviin asioihin.
Varmaan aikamoinen tarina sinullakin ollut kulkea, mutta hyvä kuulla, että olet päässyt hallintaan ja löytänyt sopivat keinot jotka sinulle toimii. Kivaa torstai-iltaa sinne.
Kiitos samoin 🙂
Hienoa että sait apua, ja haluat kertoa siitä muillekin. Siitä on apua. Kiitos kun autat muita.
🙂
Vähän aikaa sitten luin myös kirjailija Juha Hurmeen kertomuksen siitä miten oli joutunut psykoosiin. Vai oliko se jossain ohjelmassa? Pitäisi päästä eroon ajatuksesta että psyykkiset sairaudet ovat jotenkin muita sairauksia hävettävämpiä.
Norppa
Olen valitettavasti huomannut että psyykkinen sairaus ei ole vieläkään kaikilta osin sosiaalisesti hyväksytty sairaus Suomessa, toisin esim. kuin syöpä.
Olen joitain kymmeniä psykoosipotilaita kohdannut, mutta en koskaan kahta samanlaista.