En tiedä onko oikein kirjoittaa tämä avaus. Naapurin tyttö vietiin ruumissäkissä ja vasta viime kuussa täytti 30v. Vakavia psyykkisiä ongelmia oli ja oli monesti hoidossa osastolla psykoosin vuoksi kun ei suostunut syömään lääkärin määräämiä psyykelääkkeitä. Toivottavasti pääsi paikkaan missä on parempi olla.
Ei ollut ensimmäinen nuori uhri tässä taloyhtiössä siltä ajalta kun olen täällä asunut.
Memento mori. Miksi ei meitä kaikkia koskettavasta erittäin mielenkiintoisesta aiheesta saisi kirjoittaa? Kuoleman pelko, joka lienee meistä useimmilla — ja kuitenkin heikkoina pidetyt ihmiset tämän pelon kohtaavat ja ylittävät rajan, kuten omakin läheinen päätyi tekemään. On helppoa sanoa ”surullista”, mutta tähänhän liittyy niin paljon enemmän kaikkea muutakin kuin hyväksyttynä pidetyt sosiaaliset riitit.
Itse läheiseni kuoleman myötä kohtasin saman vanhan maailman itselleni vieraana, jossa mikään ei voinut olla enää kuten ennen, paluuta entiseen ei ollut. Myöskin yllättävää oli havahtua siihen, kuinka monia ympärillä olevia ihmisiä samanlaiset menetykset koskettivat jotakin kautta; yhtäkkiä heitä oli kaikkialla. Kuitenkin olin perheestäni ainut, joka halusi jotenkin lähentyä kuoleman kanssa, jonka toinen oli valinnut. Kai sitä halusi ymmärtää toista, joka oli itselle tärkeä. Valitsin haluta tulla sinuiksi kuolemankin kanssa, välittämättä mitä tabuja se ympärillä olevien ihmisten mielestä rikkoo.
Olin perheestäni myös ainut, joka tutki sitten aihetta ja kävin poliisinkin kirjaukset ja kuvat ruumista katsomassa: se rauhoitti.
Nyt rumuus ja multa ja paskuuden romantisointi on minulle aivan normaali ja tavallinen osa elämää, jota kannan, koska näinkin käy. Joskus käyn haudalla syömässä roskaruokaa miettien missä vaiheessa allani maatuva luuranko on lahoamisessaan. Pidän ajatuksesta että prosessi on hidas ja elättää monia ötököitä. Inhoan hartautta ja tekopyhää kynttiläsirkusta.
Kun on pitkään työskennellyt terveydenhuollossa mm.psykiatriassa niin onhan kuoleman monet kasvot tulleet tutuiksi.
”Kuolemalla on monet kasvot, eivät vain ne, jotka näyttävät katsovan, sinua, sinua, sinua” (Ismo Alanko)
Kuolema tulee meille kaikille.
Onko avaus oikein vai väärin – vain sinä osaat sen sanoa, Timo. Mutta jos koet että tästä kirjoittaminen auttaa, sitten se on ehdottomasti oikein.
Kaikki lähdemme aikanamme, mutta kun se tapahtuu ennen aikojaan, on syytäkin pysähtyä.
Oikein Kyuu.
Yksi ihan täysin perseestä oleva ihmisten ennenaikaisiin kuolemiin, ja haluttomuuteen tehdä lapsia, vaikuttava asia on ilmastonmuutosfanatismi. Tulevaisuus ei näytä hyvältä.
Ilmasto on muuttunut tuhansia vuosia, milloin lämpimämpään suuntaan, milloin kylmempään suuntaan – ja tulee muuttumaan jatkossakin, milloin lämpimämpään suuntaan, milloin kylmempään suuntaan. Siitä on ihan turha syyllistää tavallisia Suomen kansalaisia.
Minulle eilen soitti eräs työkaverini Helsingin ajoilta, kertoi minun lähimmän työkaverini kuolleen. Hän oli minun lähin tyokaverini, istuimme nokikkain työpöutiemme ääressä vuosia. Oli kuulemma kuollut sairaalassa keuhkokuumeeseen, hänellä oli peruskunto aika huono jo vuosia.
Pentti, joitain aikoja sitten oltiin, lapsuudesta asti tuntemani ja parhaan ystäväni kanssa kalassa, juteltiin niitä näitä ja suunniteltiin kaikenlaista.
No kaikenlaista ehdittiin tehdä, mutta kaikenlaista jäi myös tekemättä kun hänen tyttärensä soitti seuraavana päivänä ja kertoi isänsä kuolleen.
Perusterve urheilullinen mies, terveet elämäntavat, mutta kun aika on niin se sitten vaan on.
Tässä korostuu myös se kun Ukrainassa kuolee joka päivä siviilejä, lapsia, naisia, vanhuksia. Millainen kaaos se siellä on. Kyllä kuolema on aina lopullinen, tuli se miten hyvänsä.
Marko, hyvä huomio Ukraina ja kun ne sodan seurauksena tulleet kuolemat ovat täysin turhia, yhden kusipäisen hallinnon aiheuttamia.
Se kävi tässä mielessä.
Mikä saa aikaan että ihmiset voi huonosti?Lääkkeet, sekularismi ja huono kotikasvatus?
Varmaankin hyvin yksilöllistä ihmisten kohdalla sellainen useiden tekijöiden ja vaikuttimien summa, josta myöskin yllättävän vähän kattavaa akateemista tutkimusta, mitä itse aikanaan perehdyin itsemurhiin liittyen.
Pahaan oloon voi olla monta selittävää tekijää ihan sikiö-ajasta lähtien äidin kohdussa, puutteisiin äidin ja vauvan varhaisessa vuorovaikutuksessa (jolla on sanottu olevan yhteys siihen, miten ihminen aikuisena on taipuvainen kokemaan tunnepuolen asiat/ kiintymystä lähisuhteissa), myös perhe ja yhteisö missä lapsen tulisi päästä harjoittelemaan todellisuustestausta sekä riskin ottoa turvallisesti vaikuttanee, samoin kuin lapsuusiän koulukiusaamis-kokemukset, ja teini-iän herkässä aivojen kehitysvaiheessa ihminen lienee myös altis addiktioiden ja muiden vahvojen kokemusten vaikutuksille, joiden on sanottu luovan aivoihin pysyviä toimintamalleja.
Yksilöinä toki reagoimme syntymätemperamentinkin vuoksi eri tavoin eri tilanteisiin, toiset herkemmin kuin toiset eri asioihin. Myös ihmisen henkinen resilienssi lienee merkityksellinen, johon itse pystyy vaikuttamaan. Erilaiset aikuis-iän kokemukset kuten avioerot tai muu trauma saattavat myös yllättäen nostaa ihmisessä ison joukon kumulatiivisesti musertavia, tiedostamattomia asioita elämän varrelta, vaikka kaikki siihen asti olisi ainakin näennäisesti mennyt hyvin ja ihminen olisi luullut olevansa ”ehjä”.
Jos aihe kiinnostaa, niin kirjasuosituksena vinkkaan Tuula Uusitalon kirjaa ”Yli mahdottoman”, joka perustuu hänen väitöstyöhön.
—
Kuvaus kirjasta:
Suomessa on tehty 20 viime vuoden aikana yli 25 000 itsemurhaa. Vaikka Tuula Uusitalo haastatteli väitöskirjaansa varten vain 24 itsemurhaan päätyneen omaista, haastatteluista piirtyy mainiosti se, miten yksilöllisiä itsemurhat ovat. Myös omaisen tunnot vaihtelevat sen mukaan, onko itsemurhan taustalla hätäinen päähänpisto, harkittu kosto vai psyykkisesti tai fyysisesti sairaan ymmärrettävä halu välttyä sietämättömiltä kärsimyksiltä.
Hyvällä tuurilla itsemurhan tehneen läheisille heruu asiantuntevaa tukea, mutta silti on hyväksi, jos aiheesta voi puhua ystävien kanssa. Järkyttynyt ei kuitenkaan aina löydä sanoja, ja toivokin on aluksi täysin hukassa. Ja vaikka itsemurha on kuolema kuolemien joukossa, itsemurhiin suhtautumisen kolkko historia selittää, miksi niihin edelleen liittyy tarpeetonta häpeää ja vaikenemista. Luonteva keskustelu helpottuu, jos on jo kuullut läheisensä menettäneiden tunnoista.
Uusitalon asiantuntevasta ja sujuvasti kirjoittamasta kirjasta saa henkisiä ensiaputaitoja ja selviytymiskeinoja. Koska myrskyn silmään jouduttuaan ei jaksa keskittyä lukemiseen, selviytymisestä kannattaa lukea ennakkoon. Tosin jälkeenpäinkin lukien voi löytää omia kokemuksia.”
-Tuija Matikka, psykologi ja Tiedelehden vakituinen avustaja.
(Tiede.fi)
Surunauha ry on valtakunnallinen vertaistukijärjestö itsemurhan tehneiden läheisille.
Yhdistys on vuodesta 1997 järjestänyt toimintaa eri puolilla Suomea. Toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
(Jos haluaisit puhua jonkun kanssa juuri nyt, voit soittaa arkisin klo 9–15 numeroon 📞 044 751 9916 tai ympärivuorokautiseen MIELI ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111.)
Surunauhan kautta voi löytää oman paikkakunnan vertaistukiryhmiä, tai myös yksilötapaamisia jos ei halua mennä ryhmään, lisäksi heidän sivuilta löytyy tietoa läheisensä itsemurhan kautta menettäneille, siellä voi chattailla, ladata heidän Lohtu-sovelluksen tai katsoa tapahtumia kuten kynttiläkulkueita joita joskus järjestetään yms.
https://surunauha.net/
Kaikki me synnymne, elämme ja kuolemme, kukin omalla tavallamme, joita tapoja on lukemattomia.
Geneettis- uskonnollis – filosofisesti ihmisen elämä on seurausta aikaisemmin eletyistä perimistämme ja itse eletystä elämästä tekoineen sen tuomine karmoineen( syy-seuraus= karma ja karman laki ).
Elämä on itse palkinto tai rangaistus menneistä isiemme ja äitiemne teoista täydenettynä omasta tuomasta lisästämme tähän jatkuvaan ketjuun.
Pahin, mitä ihminen tekee itselleen ja läheisille on luulla helpottavansa itseään tappamalla itsensä ja pääsemällä tuskistaan, henkisestä tai fyysisestä ja siirtää se kärsimys, oma karmansa, läheisilleen.
”Taivaassa, tai toisessa ulottuvuudessa” hän näkee elämänsä uudelleen ikään kuin filminä puhdistetun omantunnon kautta. Eli…suurimman kärsimyksen hän kokee näkemällä oman karmansa seurauksien vaikutukset siirtäessään sen kärsimyksen itseltään muille läheisile ja täällä eläville.
Hänen perimänsä jatkaa kärsimyksen kierrettä niin kauan, kun hän on annetun oppiläksynsä oppinut ja siirtyy henkisesti seuraavalle tasolle.
Ihmisen fyysinen perimä henkisine karmoineen kulkevat käsi kädessä niin kauan kunnes olemme oppiläksymme suorittaneet maan päällä, jolloin sidos fyysiseen katkeaa tasolla 7 ja jatkamme henkisessä ruumiissamme, astraalitasolla.
Kiitos Liisa, tärkeitä neuvoja.