Pohdin taannoin Iranin suuntaa ja puntaroin kolme vuotta sitten Israelin ongelmia Benjamin Netanyahun johdossa. Paljon on samaa mutta panokset kovenevat. Näkyykö Israelilla kaunis demokratia enää vain peruutuspeilissä?
Sitä saa mitä tilaa
Alkuun pitää todeta, että Israelia voi yhä pitää vapaana maana, eikä vaaleista ole raportoitu suuria ongelmia. Tähän perään on tosin todettava, että Israelissa vaalitarkkailua ei laajalti harrasteta, riippumattomasti ei lainkaan. Myös median vapauksista voi olla montaa mieltä. Toki paljon on kiinni ehdokkaistakin – maasta puuttuu laadukas tarjonta vasemmistosta, keskustasta ja jopa keskustaoikeiston puolelta. Vain äärioikeisto, ultraäärioikeisto, ja megagigasuperfasismioikeisto pitävät pesänsä kasassa. Se on merkki huonoista poliitikoista, ei välttämättä rakenteista.
Lopulta kuitenkin kansalaiset marssivat uurnille ja äänestivät. He valitsivat vihan. Tämä johtaa vaikeaan kysymykseen siitä, mihin sormella pitäisi osoittaa kun ongelmista puhutaan. Onko ns. oikein vain kritisoida poliittisia johtajia, vai pitäisikö myös muistuttaa kansan täysin tietoisesti valinneen totalitaarisia sotarikollisia johtoon? Demokratiassa kun on se ominaisuus, että väärin äänestäminen on paitsi sallittua, myös aika usein suotavaa. Jatkokysymys toki on tulokseen johtaneet syyt. Äänestikö kansa fasismia koska vaihtoehtoja ei ollut, vai oliko syynä ehkäpä vuosikausia kasvatettu pelon ilmapiiri – vai yksinkertaisesti se, että palestiinalaisalueilta alati niskaan tippuvat raketit pikkusen suututtavat? Vaikka äärimmäisen ikäviä Israelin nykyjohtajat ovatkin, se ei oikeuta millään ilveellä Hamasin ja kumppaneiden silmitöntä terroria siviilejä kohtaan.
Kaksi peruskysymystä
Minua kiinnostaa ennen muuta kaksi asiaa. Ensimmäinen koskee koko maailmaa, ja tähän myös Yle jutussaan viittaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan opetti, että tietyt rajat ylittämällä loppuu sietokyky venäjän menoon jopa Saksalta. Onko sellaista rajaa, jota ylittämällä Israel voisi saada aikaan merkittävää kritiikkiä esimerkiksi EU:lta tai USA:lta? Riittääkö holokaustikortti vieläkin estämään kaiken kritiikin? Varmuuden vuoksi: kyllä, holokausti tapahtui ja oli järkyttävä rikos ihmisyyttä vastaan, mutta historian vääryys ei ole oikeutus nykypäivän vääryydelle. Koska vihdoin oppisimme, että yhden vääryyden kuittaaminen toisella vääryydellä ei koskaan johda hyvään? En pidättele hengitystäni.
Toinen asia on Iran. Iranin uskonnollinen johto on yhä sotaisampi ja heidän aseilla tuhotaan juutalaisten muistomerkkejä pitkin Ukrainaa. Niin sitä luulisi että Israel reagoisi jollain tapaa Iranin ongelmaan – vaan täysin päinvastoin käy. Israel tuntuu antavan veriviholliselleen yhä enemmän tilaa toimia ja yhä herkemmin katsovan menoa läpi sormien. Iranin nousevien sisäisten levottomuuksien uskoisi olevan paras mahdollinen paikka tukea vallanvaihtoa, ei silitellä papiston päätä. Voiko käydä niin, että sotaisa Israel ja sotaisa Iran löytävät toisensa, tuskin virallisesti mutta todellisesti? Tämä ei lupaa hyvää huomista maailmalle, eikä etenkään Euroopalle.
Vähän keinoja tarjolla
Lopulta vain Israelin kansa on vastuussa johtajistaan ja maansa tulevaisuudesta. Niin kuin Unkarissakin kansa valitsee kirkkain silmin diktaattorin, näin tekee myös Israelin kansa. Me emme voi asialle mitään. Emme taatusti saa antaa tilaa antisemitismille tai muullekaan vihalle koko Israelin kansaa, saati juutalaisia kohtaan. Voimme kuitenkin olla tukematta demokratian tuhoa. Kuten eväämme Unkarilta EU-avustuksia, voisimme evätä ne myös Israelilta. Voimme päättää, että rahojemme käyttö silmittömään väkivaltaan ei ole okei.
Voimme. Mutta tuskin niin teemme. Toivottavasti olen väärässä.