Olen näillä sivuilla vähän sellainen yksinäinen ratsasta, tai lohi joka ui aina vastavirtaan ja nytkin meinaan tehdä sellaisen blogin aiheesta, josta itselläni eikä tutuillani ole henkilökohtaista kosketuspintaa kumpaankaan, eli leipäjonoihin eikä sossun luukkuun ja tutusti siitä lentää paskaa tuulettimeen.
Sanotaan suomen olevan hyvinvointi yhteiskunta ja lottovoittajien maa tänne syntyessään.
Mutta herääkin kysymys, että onko leipäjonot sitten vain välttämätön paha taikka hyve, joka on osoitus että kaveria ei jätetä.
Oma arvioni on, että leipäjonon asiakkaista valtaosalle, ei kaikille, jono antaa mahdollisuuden olla tekemättä elämäntapa muutosta, eli voivat hakea leipää ilmaisjakelusta, että siitä säästyvät rahat käytetään janon sammuttamiseen.
Eikä suinkaan päihteet ole ainut tekijä, joka vie leipäjonon asiakkaaksi, paljon on muitakin koukuttavia asioita, jotka ovat riistäytyneet hallinnasta ja kun kerran leivässä voi säästää, niin voidaan siitä liikenevät varat käyttää koukuttavan asian ruokkimiseen.
Tuhansin lienee niitä ihmisiä, jotka elävät niukan toimeentulon varassa ja saavat helpotusta joidenkin yhteiskunnan tukimuotojen kautta, mutta heitä ei näy leipäjonoissa, sillä he ovat priorisoineet elämänarvonsa tärkeimpien asioiden ympärille, eivätkä ole lähteneet hakemaan vaikeaan tilanteeseensa helppoa ratkaisua ja kun ei ole riippuvuussuhdetta ja addiktiota suuntaan eikä toiseen, niin jonon jatkeena ei heitä näy.
Joten, yhteiskunnan sosiaalipalvelut kyllä pitävät ihmisen poissa leipäjonoista, jos asiat laitetaan tärkeys järjestykseen, eli ensin työ ( arki ) ja sitten huvit, eikä päin vastoin.
Eli Suomen kaikki ( ”Hurstin valinnat”) ovatkin vain este muutokselle, joka jää tekemättä, kun ei puututa juurisyihin.