Mitä on vasemmistolainen politiikka?
– ei aseita – hyvinvointia kansalaisillle
– rauhaa – ei sotia
– aina työkansan ja vähäväkisten puolella, oikeiston tukemaa suurpääomaa vastaan
Siinä kiteytettynä lyhyesti millaista vasemmistopolitiikan tulisi olla. Voimakas vaihtoehto oikeistolaiselle hegemonialle, josta olemme saanet”nauttia” jo liian kauan. Vasemmiston kannatus romahti Neuvostoliiton ja muiden sosialistististen maiden kaatumisen myötä. Varsinkin kommunistit kokivat kovia pudotuksia eri maissa.
Kommunistit olivat se voima kapitalistisissa maissa, niiden parlamenteissa, jotka pakottivat myös sosialidemokraatit huomioimaan osin työväenluokan edut valtakunnan politiikassa. Oikeiston ja vasemmiston hegemoniassa, vasemmistolla oli vahva roolinsa, vaikka elimme porvarillisessa yhteiskunnassa.
-1990 – luvulla kaikki muuttui. Länsimaiden työläisten tuki ja turva, sosialistinen leiri hävisi, kuten totesin. Mitä se tarkoitti? Yhtäkkiä oikeistolainen hegemonia sai valtavan yliotteen niin Suomessa kuin muualla Euroopassa.
Meillä SKP/SKDL lakkautettiin ja perustettiin Vasemmistoliitto. Kommunismista/kommunisteista tehtiin kirosana, joka piti lakaista maton alle. Vasemmistoliitto pesi kätensä, irtautuen kommunisteista ja lähentyen sosialidemokraatteja.
Tapahtui suuri virhe. SKP/SKDL oli sodanjälkeisen Suomen suurin tekijä suomalaisen työväenluokan ja heikoimman kansanosan puolesta taistelija. Vielä tänä päivänä suomalaiset saavat nauttia niistä eduista työelämässä ja sosiaalisista saavutuksista joita kansademokraattinen liike taisteli ja kamppaili vasemmistolaisen politiikan vankkumattomana ajajana.
Tuli Lipposen hallitukset, Kataisen hallitus ja nyt Marinin hallitus, joissa yhdessäkään ei toteutettu vasemmistolaista politiikkaa. Monet puhuvat torjuntavoitoista, kun kuitenkin elämme perin juurin kovassa oikeistolaisessa yhteiskunnassa.
Kuitenkin työkansa ja pientuloiset ovat joutuneet koko ajan maksamaan kalliisti vasemmiston seikkailuista eri hallituskokoonpanoissa. Köyhyys on käsinkosketeltavaa, ja suuri kansanosa kärsii puutteesta ja kurjuudesta, leipä – ja soppajonojen yhä kasvaessa. Eduskunnassa ei tosiasiassa ole ollut vastavoimaa oikeistolaiselle uusliberalistiselle politiikan vaihtoehdolle.
Aikanaan kysyin mänttäläiseltä vasemmistodemari kansanedustaja Reijo Lindroosilta miksi demarit alistuvat oikeiston käskyläisiksi? Hänellä oli selvä vastaus. Koska demareista vasemmalla ei ole enää kommunisteja. Ennen kommunistit pakottivat demarit tekemään vasemmistolaisempaa politiikkaa. Elleivät olisi tehneet, olisi SKP/SKDL noussut ohi sosialidemokraattien.
Kun katsotaan tätä päivää ja Vasemmistoliiton roolia puoluekentässä, niin kuka löytää siitä vaihtoehdon sosialidemokraattiselle politiikalle? Tarkoitan lähinnä parlamentarismia. Halutaan olla muka päättävissä elimissä, eli hallituksessa, jotta voidaan vaikuttaa. Niitä torjuntavoittoja, joita edellä mainitsin.
Näillä niin sanoituilla torjuntavoitoilla, sitten ollaan valmiit myymään arvot ja aatteet. Asehankinnat, Nato, aseiden myyminen sotaa käyvään maahan. USA:n imperialismiin ripustautuminen, ilman kriitikin häivää. Viimeisenä hyväksyminen hoitajien kiistassa pakkolakiin.
On vastaansanomatonta, kuinka koko vasemmiston parlamentaarinen toiminta lamauttaa kenttäväkeä. Joukko ja – kansanliikkeet ovat lamassa. Kuka nyt omiaan vastaan alkaa kamppailla. Varsinkin demareista vasemmalla se näkyy kaikkein eniten.
Porukat luovuttavat. Jättävät osallistumatta, kun ei voi vaikuttaa, kun ei löydy arvoja aatetta – ”selkärankaa”. Jättävät äänestämättä. Ja kaikkein karmeinta: Jättävät suosiolla suuren aukon ihmisten hakeutua ja etsiä vaihtoehtoa esim. perussuomalaisista. Euroopan monissa maissa äärioikeistolaisissa liikkeissä.
Ja hälytyskellot eivät edelleenkään soi. Eduskuntavaalit lähestyvät. Merkkiäkään ei näy vasemmiston suunnanmuutoksesta – päinvastoin. Kansalaisia kehotetaan hallituksen taholta sietämään kurjuutta.
Ja kaikki sataa kokoomuksen ja perussuomalaisten laariin. Sitä näytään haluavan – ihanko totta?
