Huomenna Hämeenlinnaan

Mennään sinne tyhjentämään ystäväni isän asuntoa josta roudataan tarpeetonta tavaraa kaatopaikalle ja tienaan keikasta vähän ruokarahaa.

Lähtö Lahdesta aamu yhdeksältä kohti Hämeenlinnaa.

Huijausko?

Tällainen tuli sähköpostiini.

En vaan tiedä, mikä tämä on, joten en todellakaan kuittaile mitään.

Mitä sanoo Kyuu?

Suomalaiset pelkäävät sotaa

Eilen 2.8 2022 uutisoitiin suomalaisten pelkäävän sotaa. Kummallista? Meille on eri gallupein kerrottu suomalaisten haluavan liittyä Natoon, sen tuoman turvan takia. Miten tässä nyt näin on käynyt?

Emmekö elä ”herran kukkarossa” vaikka Nato hakemus on jätetty ja turvatakuita luvattu? Yhdysvaltalaisia sotakoneita pörrää taivaallamme. Sota-aluksia saapuu satamiimme ja yhteisiä sotaharjoituksia järjestetään.

Mikä hätä meillä. Olemme maailman suurimman aseteollisuuden ja asevarustelun USA: n turvallisessa kainalossa. Kaiken lisäksi USA, Eu ja Suomi aseistavat Ukrainaa miljardeilla ja taas miljardeilla ja näin kohta Venäjä on lyöty lopullisesti, niin voimme nukkua yömme rauhassa – mikäli uskomme valtamedioita?

Eikä siitä kannata huolta kantaa vaikka USA kerjää verta nenästään Kiinan kanssa. Jos USA:n toive toteutuu ja Aasiassa syttyy sota, olemme luojan lykky isoimman sotilasmahdin kavereita. Saamme olla rauhaa ja rakkautta rakastavan läntisen demokratian puolella, kun iso ja paha Kiina lyödään kaukana Aasiassa.

Voi myös olla, että joudumme terroristihyökkäyksen kohteeksi, kun kaverimme USA meni tappamaan muslimijohtajan. No, mutta mitä emme olisi valmiit ottamaan vastaan rakkaan ystävämme tähden.

Miten kyllin voimme kiittää viisaita päättäjiämme, jotka veivät meidät Natoon, eivätkä vaatimuksista huolimatta kuunnelleet tyhmää kansaansa.

PS. Olkaa rauhallisia. Pelko unohtuu kyllä syksyn ja talven tullen, palellessa ja mahan kuristessa nälässä. Toki sota, kunnon asevarustus, sotimalla pelastettu ”läntinen arvomaailma” ovat tärkeämpiä kuin omien kansalaisten nälkä ja vilu.Vai onko?

Hannu Tiainen

Kihniö

Sähkön hintaan 10-kertaisia korotuksia

”Olis hyvä talo myynnissä Käringillä. Tuli syksyn sähkösopimuksen hinnat ja 46,90 snt/kWh. Muutos +34snt/kWh. Mitähän niinku vittua, suoraan sanottuna? Laskuopin mukaan meillä tulee menemään talvikuukausina 2500€/kk sähköön. Eli heipat omakotiasumiselle.”

”Rikkaassa norjassa valtio tukee 80% jos sähkön hinta ylittää 7 senttiä .suomessa ei varaa tukea kertoo @MikaLintila Miljardeja kyllä on vaikka velaksi kun tuetaan italialaisten taloremontteja jne.”

Tälläisiin keskusteluihin törmännyt tuolla netin sopukoissa …

Miltä kuulostaa. Kenenkä perse kestää moisia korotuksia. Sekä kuinka vanha ukkeli tai mummeli tulee pärjäämään syrjäseuduilla kun se sähkölämmitys on ainut millä he pärjää, puusavottaan klapeja eivät jaksa lähteä enää tekemään…

Siinä nähdään myös että mm Norja ei jätä asukkaitaan kuseen. Suomi kylläkin…

Maaseudun Tulevaisuus 01/2022

”Ruotsin hallitus seuraa Norjaa ja lupaa kansalaisille tukea sähkölaskuihin, kertoo Ruotsin radio.

Sähkölaskut ovat paisuneet Pohjoismaissa viime aikoina jättimäisiksi. Pakkanen paukkuu, mutta sähkötuotanto on ollut niukkaa vähäisen vesi- ja tuulivoiman takia. Monella on käytössä vaihtuvahintainen pörssisähkö, jonka hinta on pompannut pilviin.”

Muualla tähän oltiin varauduttu jo viime talvena mutta ei Suomessa…koska?

Terroristijohtaja Ayman al-Zawahiri on kuollut

Ayman al-Zawahiri, joka tapatti tuhansia ihmisiä, saatiin pelistä pois.

Moskovassa elelevä terroristijohtaja, joka on tapattanut kymmeniä tuhansia ihmisiä, on vielä peleissä mukana.

*

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3afd7f64-386b-4a48-8828-02f125f9683e

Terroristijohtaja Ayman al-Zawahiri on kuollut – näin Osama bin Ladenin kakkosmiehestä tuli al-Qaidan aivot

Egyptiläinen kirurgi oli al-Qaidan aivot ja vuosikymmenten aikana hän suunnitteli terrori-iskuja, jotka vaativat tuhansia ihmishenkiä.

On tahoja, joiden kanssa tehty sopimus on kuin veteen piirretty viiva

Mielestäni Venäjän hallinon (Putinin) ja Afgaanihallinon (taleban) kansa tehdyllä sopimuksella on yhteinen piirre – ennemmin tai myöhemmin putin ja taleban pettää sopimuksen.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c39d9960-6c26-42ff-8392-c4bd907477e0

Yhdysvallat on tappanut al-Qaidan johtajan

Virkamies sanoo talebanien rikkoneen Yhdysvaltojen kanssa Dohassa 2020 tehtyä sopimusta, joka lopulta johti Yhdysvaltojen lopulliseen vetäytymiseen Afganistanista. Virkamiehen mukaan on selvää, että taleban-johtajat olivat tietoisia al-Zawahirin läsnäolosta Kabulissa.

Nyt on kesä ja sähkön hinta Suomessa on 472,54 €/MWh – karkeasti 10-kertainen viime kesään nähden

Suomen ydinvoimalat tuottavat parhaillaan sähköä normaalisti nimellistehollaan (noin 2619 MW). Sähkön tuonti nettona on myös melkoisen yleisellä tasolla (1645 MW). Haitallisen sattumavoiman tuulivoiman tuotanto Suomessa on parhaillaan vain 219 MW, vaikka tuulivoiman kapasiteetti Suomessa on melko tasan 4000 MW.

Olisi jo aika päättäjien järkiintyä ja lopettaa haitallisen sattumavoiman tuulivoima rakentaminen Suomeen:

https://jput.fi/Verovaroin_tuetaan_tuulivoimahui.htm

Suomeen TÄYTYY rakentaa ydinvoimaa, ydinvoimaa ja ydinvoimaa.

https://jput.fi/Suomelle_hyotya_ydinvoimasta.htm

 

No on sillä metkut

En kyllä ole Ohisalon kanssa samaa mieltä kyllä ne vanhempain vapaat kuuluu lapsen vanhemmille

Ei meille isovanhemmille mistään kohtaa kun nyt ollaan uudistamassa hoitovapaata tehdään asiat vanhempien koriin

Mistä ne isovanhemmat vois saada jotain hoitovapaata

Mutta noinhan se kehittelee aivan uskomattomia asioita no saahan sitä miettiä hänkin aivan mitä haluaa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Trump turmeli republikaanit.!

”Republikaanisenaattori Josh Hawley ilmoitti äänestävänsä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä vastaan”

”Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden käsittely on senaatin asialistalla maanantaina Yhdysvaltain aikaa. ”(01.08.2022 MTV)

Yllätyitkö, minä en. Trump ajoi neljä vuotta Yhdysvalloissa agendaa jossa NATO pitää kaataa tai siihen ei saa tulla lisää jäseniä. Putinia hän piti arvossa ja kuten arvata saattaa kusihan valuu aina ylhäältä alas ja tässä nähdään se kuinka oppi on mennyt republikaaneihin…Trump hymyilee onnellisena.

55 centtia

Tuon verran on tilillä ja eläkkeen maksupäivä vasta ensi perjantaina. Vielä löytyi kylmästä paketti broilerin koipireisiä, mutta sitten pitää olla muutama päivä syömättä jos en saa mistään vipattua vähän ruokarahaa.

Minun ennätys on 6 päivää syömättä aikoinaan kun olin opiskelija. Pari kaveria tuli silloin käymään ja veivät minut pikapikaa mcdonaldsin autokaistalle. Olin silloin kuulemma ollut valkoinen kuin lapin talvi.