Katselin hetken Kokoomuksen ja kepun puoluekokouksia ja ne muistuttivat lähinnä joidenkin herännäisliikkeiden ”kokoontumisajoja”, jossa messiaanisesti julistetaan puheenjohtaja pyhimykseksi.
Kokoomus juhli jo vuoden etukäteen Orpon pääministeriyttä ja ennen kun Orpo oli lähinnä seinäruusuna, niin nyt kaikki olisivat hänen kanssaan halunnut tanssimaan orpopojan valssia.
Orpo oli onnesta mykkä(senä) ja hän liikuttuneena pyyhkikin kostuneita silmänurkkiaan Nato-nestuukiinsa, joka on ollut hänen taskussaan jo vuosi- kymmenen, odottamassa parempia, sotaisia aikoja.
Mutta nyt sanon kokoomukselle sen, että mitä korkeammalta putoaa, niin sitä enemmän sattuu.
Mutta kepu ylitti kyllä hurmoksessaan vielä kokoomuksenkin, liekkö syynä uus,-ja vanhoillislestariolaisten suuri herännäisten joukko jäsenkunnasta.
Koskaan en ole nähnyt sellaista hehkutusta ja ylistystä mitä Saarikko sai osakseen ”seurakunnaltaan”, vaikka kannatus on puolittunut ja vielä minun piti nähdä sekin päivä, että vasemmistolainen huudettiin yksimielisesti jatkamaan naulojensa lyömistä kepuarkkuun nuijallaan.
Saarikko kun lähtee kiertämään maata matkasaarnaajana, niin tupailloissa kansaa kaadetaan ja intternationaali ja työn orjat raikaa taustalla.
Väyrynenkin on nykyään kepussa vain eräänlainen koomikko, joka höpisee jostain Alkiosta ja itkee koomikon kyyneleitä kulisseissa ja sanoo, että odotettavissa on kepun ruumiinvalvojaiset, kun lähdettiin vasemmiston kynnysmatoksi ja heidän ideologiansa takuumieheksi.
Vasemmistoliittokin piti kokoustaan ja mistäs siellä muusta puhuttiinkaan kuin Natosta. Mutta vasemmiston pasifisteistakin tuli nopeasti sotilasliiton ylimpiä kannattajia, kun vaarana olisi muuten ollut ministeriauton takapenkistä luopuminen, on siinä arvoasetelmät hyvin kohdillaan, ei voi muuta sanoa.