Kun Venäjä hyökkää Suomeen, tulee samanlaisia valheita. Valmistaudu siihen nyt.

”Lavrov antoi BBC:lle harvinaisen haastattelun: ”Me emme hyökänneet Ukrainaan”

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on antanut länsimaiselle medialle vain muutaman haastattelun sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta. Nyt hän on kuitenkin puhunut BBC:lle.

– Me emme hyökänneet Ukrainaan. Me julistimme erikoissotilasoperaation, koska meillä ei ollut todellakaan muuta keinoa selittää lännelle, että Ukrainan raahaaminen Natoon olisi rikollinen teko, Lavrov sanoi.

Ulkoministeri toisti haastattelussa Kremlin virallista linjaa, jonka mukaan Ukrainassa on natseja. Lavrovia haastatellut BBC:n Venäjän-päätoimittaja Steve Rosenberg nosti esille 360 siviiliä, jotka Venäjän joukot pakottivat pysymään koulun kellarissa 28 päivän ajan Tshernihivin alueella. 10 ikäihmistä menehtyi tänä aikana, sillä kellarissa ei ollut esimerkiksi wc-tiloja tai vettä saatavilla.

– Onko tämä natsien vastaista taistelua? Rosenberg kysyi Lavrovilta.

– Tämä on suuri harmi. Mutta kansainväliset diplomaatit, mukaan lukien YK:n ihmisoikeusedustaja, YK:n pääsihteeri ja muuta edustajat ovat lännen asettaman paineen alaisia. Ja hyvin usein heillä on tapana toistaa lännen levittämiä valeuutisia, Lavrov väitti.

– Venäjä ei ole putipuhdas. Venäjä on, mitä on. Emmekä me häpeä osoittaa sitä, keitä me olemme, hän jatkoi.” (IS)

Venäjä ei hyökkää ikinä minnekkään, Venäjä on ystävällismielinen maa jota me lännessä ymmärrämme väärin. Näin se on. Pakkohan se on olla kun Hippo Lavrov sanoo näin. Olen satavarma että Venäjä hyökkää jollain asteella vielä Suomea kohti.

Tietenkin kun olen näin ”ruudinsavuinen” ja Venäjä vastainen niin minun sanomiset on huuhaata, kuten on olleet usean vuoden näillä blogeilla…

 

 

Kunnioitusta, mutta kenelle?

Jonkin verran meitä etelämpänä on toinenkin maa, joka tunnetaan pitkästä historiasta idän ja lännen välisenä porttina. Tämä maa, jota ajoin toivotaan kutsuttavan nimellä Türkiye, on kovasti pinnalla Suomessa ja Ruotsissa, sattuneesta syystä. Puheissa vaaditaan ymmärrystä ja kunnioitusta – mutta kenelle?

Paljon voin ymmärtää

Voin ymmärtää, hyväksyä ja kunnioitaa maan kansalaisten muistoja 1980-1990-lukujen terrorista, jossa kurdidemarit eli PKK todellakin silmittömästi hyökkäsi siviilien kimppuun. Monella on varmasti läheisiä, sukulaisia, tuttavia jotka kokivat karmeimman kautta tämän terrorin. Terrorismin uhrien muistoa pitää kunnioittaa. Jos Suomi ei ole tätä onnistunut tekemään, on aiheellista tarkistaa sanomaamme. Jos osaltamme kaivataan suurempaa kunnian tai myötämielisyyden osoitusta Türkiyen kansalaisten toimesta, pyyntö on kohtuullinen ja siihen voi suostua.

On niinikään mahdollista, että useiden länsimaisten voimakas tuki esimerkiksi daeshia (isis) vastaan taisteleville YPG-joukoille näyttäytyy pelottavana. Vaikka kurdien YPG onkin vahvasti eri asia kuin PKK, on perusteltua nähdä vähintään henkistä myötämielisyyttä näiden välillä. Meille YPG näyttäytyy hirveimpien terroristien väsymättömänä vastustajana. Toisille he voivat näyttäytyä hirveimpien terroristien liittolaisina. Näemme asian eri tavalla, mutta se ei edellytä ilkeämielisyyttä. Voimme avata dialogia, kuulla toista osapuolta, ymmärtää heidän huolia, osoittaa kunnioitusta heidän suuntaan. Kunnioittava ja nöyrä mutta ei nöyristelevä asenne saattaisi tehdä paljon poliittisen umpisolmun avaamiseksi.

Helppo keino on myös kunnioittaa heidän toiveita siitä, millä nimellä he haluavat maataan kutsuttavan. Luonnollisesti he omaavat siinä asiassa viimeisen sanan.

Mutta.

Kuten todettua, Türkiyen kansalaisten huolia on asiallista kuulla. Türkiyen valtion suvereniteettia omien rajojensa sisällä on kunnioitettava. Maa ja kansa on arvokas liittolainen ja potentiaalinen ystävä. Tämä inhimillisen kunnioituksen kohde on se, missä on oltava tarkkana. On yksi asia kunnioittaa kansaa, toinen asia on kunnioittaa pahuutta. Edellinen on kunnioitettavaa, jälkimmäinen paheksuttavaa.

Kyseisen maan johtoon on vilpillisin keinoin itsensä puliveivannut diktaattori, josta ei voi hyvää sanaa sanoa. Hän on julma, mielipuolinen, korruptoitunut, pikkusieluinen paskiainen, joka ei ansaitse meiltä kuin sylkäisyn päin naamaa. Erdogan osoittaa kaikkia ihmismielen pahimpia puolia. Hän rakastaa islamistiterroristeja ja paheksuu demokratiaa. Hän vangitsee tai murhauttaa jokaisen, joka uskaltaa häntä kritisoida. Hän ei kunnioita muuta kuin rahaa ja valtaa – omaansa. Moinen toiminta edellyttää yksiselitteistä paheksuntaa.

Türkiyen valtio ja kansa ei ole yhtä kuin vallan kaapannut diktaattori. Kun tunteet ovat pinnassa, tämä ero on hyvä muistaa.

Istuvan jälkeenkin tarvitaan hallitus

Elävän demokratian kannalta olisi hyvin tärkeää saada murrettua se maan tavaksi tullut harhaluulo että suurimman puolueen edustajasta tulisi muka automaattisesti pääministeri. Politiikkaan on saatava enemmän politiikkaa hallinnoinnin ja lainluvun asemesta. Puolueet ja poliittiset tahot on saatava neuvottelemaan, avoimesti kiistelemäänkin jos niin halutaan sanoa,  hallituksen muodostamisesta puhtaalta pöydältä eduskunnan käsittelyn jälkeisen äänestystuloksen mukaisesti ilman mitään ennakkoasetelmia. Tietenkään ei ole mitenkään pois suljettua että neuvotteluissa päädytään suurimman puolueen  edustajaan pääministeriksi, mutta mukavuus- ja helppokäyttöautomaatti se ei saa olla.  Hallituksen muodostamista edeltävien eduskuntavaalien tuloksesta ei vielä sinänsä voi johtaa hallitusratkaisua. Eduskunta päättää asiasta absoluuttisen itsenäisesti ilman edeltävään vaalitulokseen vetoamista  –  ilman että siitä muodostuisi eduskunnan rajoittamatonta tässä ja nyt päätösvaltaa  painostava tekijä..  Oleellista on että toimitaan eduskunnan reaaliaikaisen enemmistön tahdon mukaisesti ja että muodostettava hallitus nauttii sen (eduskunnan) luottamusta.  Kaikenlainen lobbaaminen asian tiimoilta on täysin sallittua ja hyväksyttävää kaikille. Avainsana ei saa olla ”on sovittu” vaan ”to agree to disagree”

Urheilijat pelinappuloina molemmin puolin rintamaa.

Minä olin aikaisemmin melko innokas urheilun seuraaja ja aina seurasin suurella mielenkiinnolla Venäläisten urheilijoiden edesottamuksia ja heidän menestystään.

Silloin minun mielenkiintoni lopahti lähes tyystin urheilun seuraamiseen, kun Venäjä ja Venäläiset urheilijat suljettiin kansainvälisen ”urheluperheen” ulkopuolelle, heidän kansalliseen douppingohjelmaansa vedoten.

Tätä on kestänyt jo monta vuotta ja ne harvat Venäläisurheilijat jotka kansanvälisiin urheilukilpailuihin kelpuutettiin, niin he eivät saaneet kantaa maansa värejä ja lippuja kansallishymnistä puhumattakaan.  Nöyryytettiin koko maan urheilijoita joidenkin rikkeistä mielivaltaisesti.

Nyt on sitten sota Ukrainassa ja urheilijat joutuvat taas syytettyjen penkille maansa harjoittaman politiikan seurauksena.

Kai taas jotkut idiootit syyttävät tämän kannanottoni johdosta minua Venäjän sotatoimien hyväksyjänä, vaikka sympatiani on yksinomaan urheilun ja urheilijoiden puolella ja sotaa vastaan.

Ajattelin eräänä päivänä ensitalven hiihtojakin ja taitaa joissakin tapauksissa niistä muodostua Norjan ”astmaatikkojen” jäsentenväliset ja kymmen hiihtäjän kärkeen ei sovikkaan kuin Iivo Norjalaisten lisäksi.

 

Vai ei Venäjä hyökkäisi ikinä Suomeen

Näilläkin palstoilla olen sanonut lukuisia kertoja että Venäjä hyökkää vielä Suomeen. Olemme edelleen siinä tilanteessa jossa tämä on mahdollista. Eikö ole jännä kuinka julkisesti tästä nyt puhutaan ja vielä muutama kuukausi sitten tästä aiheesta puhuneita aliarvostettiin, näin ei ole enää…

Artikkeli tässä:

 

Vähän ”taidetta” koteihin, eli vähän iloa pimeään pirttiinne.

Gallupeissa kuulla saamme, orpopojan valssi soi, parkettien partaveitsi, Sannan paikkaa hekumoi..

Tuskin Sanna kruunustansa, suosiolla luopunee, hetkeks viedään lataukseen, robotti taas hymyilee.

Ihan sama taitaa olla, kumpi maata johtanee, kuitenkin se Brysselistä, orjan leipä kapenee.

Natostakin sopuun päästiin, nyt ei ketään pelota, pasifistit kilvan takoo, auroistansa aseita.

Jotkut sitä ennustelee, että ruoka loppunee, Putini kun kylvää peltoon, ”Äkkijyrkät” poikineen.

Ihan sama ketä sinne, eduskuntaan äänestää, käskyt tulee Brysselistä, rahat matkaa etelään.

Vihreästä siirtymästä, turha meidän rutista, sillä Kremlin muurin teesit, löytyy heidän sivuilta.

Sekavaa on tämä maamme, poliittinen elämä, Saulikin ois hiljaa ollut, virhe moni vähemmän.

Nyt on sota Ukrainassa, vielä voimme hengähtää, Turkinpippuria joutuu, Suomineito nielemään.

EU muurit palelevat, idän tuuli puhaltaa, saatana kun Moskovasta, holotnaa vain tarjoaa.

Ennen kuolee kurki suolle, ennenkuin se kuivataan, Putin elää datsallansa, rauhan kyyhkyt ammutaan.

Korona ja sota meitä, koettelee tosissaan, mutta suurin pelko mulla, jos se Orpo valitaan.

Ei se ole ollut myöskään, Sannan ura hohdokas, kirkas kruunu päänsä päällä, nälän tunne jatkuva.

Herrat sanoo, kärsi kärsi, kirkas kruunu odottaa, Brysselinkin ruoskaan tottuu, nyt se jopa naurattaa.

Korona ja sota kansan, rivit ampui suoriksi, nyt kun vielä soppaan saatais, karhun lihaa jatkeeksi.

Sotimalla sodat loppuu, Rokkakin se sanoi näin, hopee ei oo häppee vaikka, vituttais se hetkittäin.

 

 

 

 

Eikö tuo dinosaurus osaa pysyä huru-ukkojen kodissaan?

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008887319.html

”Paavo Lipponen haukkuu Demokraatissa presidentti Niinistön Kultaranta-keskustelut, kokoomuksen ja median”

Säälittävää sepustelua, kun puolustelee kahta punademaria, jotka ovat omalla toiminnallaan antaneet aihetta arvosteluun.

Mooses on ollut pihalla jo vuosia eikä nykyinen puuhastelu todellakaan tuo ainakaan kunniaa – surkeaa mainetta sittäkin enemmän.

Jonkun holtittomasti kehuma Italia haaskaa muiden maiden rahaa ja vaatii taas lisää

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008886500.html

”EKP pitää tänään ylimääräisen kokouksen – Italia huolestuttaa”

Eräs Italian ministeri on jo vaatinut uutta ”elvytyspakettia” eli lisää rahaa muilta mailta.

Edellisestä paketista Italia on maksanut kansalaisilleen kokonaisia talojen remontteja ja jakaa muutenkin rahaa holtittomasti.

Kun EU jakaa tuolla tavalla rahaa, niin ei Itlaian ole tarpeen laittaa talouttaan kuntoon.

Tuolle holtittomuudelle on nyt laitettava stoppi ja lopetettava rahan jakaminen sinne.