Tiedän, että ajan ratasta ei voi kääntää taaksepäin, eikä ”kehitystä” pysäyttää vaikka haluaisimmekin, mutta ainakin itselleni tämä nykyaika digeineen, robotteineen, tekoälyineen ja teknologioineen on jokapäiväinen kauhistus ja jossa kauneus ja rikkaus ovat ainoat mittarit onnellisuuteen, jossa vaatimattomuus on sairautta.
Jumalaton kiire on joka paikkaan ja sutta ja sekundaa tehdään, jossa nopeat syövät hitaat ja jossa pysyvyys on syntiä.
Itse olen lapsuuteni ja nuoruuttani elänyt 50-60 luvuilla ja osin vielä 70 luvullakin, jossa elettiin kuten olivat meidän vanhempammekin eläneet. Raha ja materia ei ollut unelma, riitti kun oli leipää pöydässä. Työtä tehtiin hosumatta ja hyvään ja kestävään jälkeen pyrkien ja kaikki tehtiin ikäänkuin isältä pojalle.
Leikkisästi sanoen aikamerkkikin tuli postissa ja kiire sai aikaan vain ku…päisiä mukuloita.
Musiikilliset kokemukset ja nautinnot seurasivat omien vanhempiemme perinteitä, jossa melodinen ja sanoituksellinen kontrasti soljui saumattomasti emotionaaliseen auforiaan.
Rajat olivat rakkautta kasvatuksessa ja jos sitä ei kaikki koto-oloissaan saaneet, niin opettaja kyllä auktoriteetillaan ohjasi eksyneet lampaat takaisin turvaan turmeluksien viehätyksiltä. Itsekkin olen saanut opettajan ”ohjauksesta” nauttia, kun aina ei ihan tuo käytös, huolellisuus ja tarkkaavaisuus ollut vaaditulla tasolla, Nyt siitä opettajaa kiitän ja tukkapöllökin oli opiksi ja ojennukseksi hyvää tarkoittaen.
Ei pelätty eikä peloteltu ja mailmanloput olivat vain Jehovien houreita ja kaikki asiat hoidettiin ja kunnia-asia oli tehdä priimaa, meni siihen sitten aikaa miten paljon hyvänsä.
Väitän että suurin osa oman ikäluokkani ihmisistä sanovat, että kyllä ennen kaikki oli paremmin ja sitä mitä ei ollut kaikinajoin, niin sitä ei tarvittu. Oltiin tyytyväisiä mitä oli, eikä surtu sitä mitä puuttui.
Ei rakenneltu lapsille eikä nuorille psykiatrisia sairaalamonumentteja kuten nykyään ja annettiin ikäänkuin kaikkien kukkien kukkia omine persoonallisuuksineen, eikä sullottu pakolla samaan muottiin ( kuplaan )
Elettiin Herran nuhteessa ja kymmenen käskyä vastasi lakikirjaa, jota parhaimman mukaan noudatettiin, nykyään nämä käskyt kahlitsevat yhteiskunnan ja yksilöiden oikeuksia elää kuin pellossa, jossa vastuu on tuntematon käsite.
Olen onnellinen, että sain elää lapsuuteni ja nuoruuteni ajassa, jossa turvallisuudentunne oli kantavana teemana ilman uhkia.
Nykyään lapsien ja nuorten päivät täyttyvät ja täytetään mitä erilaisemmin uhkakuvin ja he kantavat kapeilla harteillaan koko maailman huolet ja murheet ja vaikka mistään ei ole puutetta, niin materialla ei henkistä hyvinvointia korvata, olipa sitä miten paljon hyvänsä.