Alkoholi sopii huonosti yhteen sairauteni kanssa ja sen on minulle monta kertaa hoitava lääkäri ja sairaanhoitaja sanoneet. Uuden vuoden aattona tuli vähän sorruttua kun join 15 tölkkiä sandelsia. Kuitenkin kieltäydyin kohteliaasti terävistä vaikka naapurit kovasti halusivat tarjota minulle viskiä ja konjakkia vähän ennen vuoden vaihtumista. Silloin kun otan niin pysyttelen oluessa paitsi joskus hyvä punaviini menee.
Pitäisikö lukea?
Olen lukenut melko paljon elämäkertoja (mm). Hyvin kirjoitettuja ja heikommin kirjoitettuja.
Muutamia aikoja sitten luin Vihtori Kosolan (1884- 1936) muistelmat ”Viimeistä piirtoa myöten” Esipuheensa lopulla Kosola sanoo : ”Lopuksi pyydän kiittää toimittaja Vilho Viitaa, joka nämä muistelmat on koonnut ja painokuntoon järjestänyt.
Lapualla punapaitain riisumisen 5-vuotispäivänä 1934.”
Lukukokemus oli myönteinen. Fanaatikon sijasta kohtasin sivistyneeltä vaikuttavan, persoonallisen ja isänmaallisen talonpojan.
———————————————————————
Yleissivistyksessäni on Hitlerin mentävä aukko. Hänen kirjansa ”Taisteluni” on lukematta. Näillä näkymin paikkaan tämän aukon lähitulevaisuudessa.
Onnen pieniä papanoita.
Onnellinen suomen kansa, kateutta herättää, ulkomaiset vierailijat, häpee omaa perimää.
Rajoillamme rautaa piisaa, sotakoneet vartioi, vaikka kuuluu naapurille, se ei huolta tuota lain.
Leipäjonot pitkänlaiset, onnelliset jonottaa, lotto voittoon köyhä vertaa, ruokassin tarinaa.
Juhlapuhein kunniaa me, vanhuksille tarjotaan, yksinäisnä vaipoissansa, kuolema vain armahtaa.
Nykyään ei työttömyyskään, ole meille kauhistus, Kelan luukut onnen takaa, hiki otsan kauhistus.
Nuorillemme onnen tuottaa, mobiilinen kapistus, opettajan korvaa kyllä, robottinen komistus.
Puhdas luonto onnen antaa, sitä kyllä vaalimme, vihree kulta koskematta, tupa jumi tietää sen.
Puhtaat vedet kalaa täynnä, pyytäjät vain puuttunee, kassi lohi Norjan maalta, onnen vatsat täyttänee.
Onneaan ei suomalainen, vakan alle piilota, molemmista päistään polttaa, kynttiläänsä surutta.
Velatkin on saatavia, mitäs sitä poraamaan, lapsemme ne aikanansa, maksaa hymyt naamallaan.
Mitään huonoo suomen maasta, enpä kyllä löytäne, vaikka meiltä Brysseliin on, itsenäisyys häipynyt.
Markkaakaan ei kukaan kaipaa, euro kyllä elättää, onneamme muille jaamme, vekselit kun vilistää.
Ennen meillä hädän tullen, rukoilimme jumalaa, nyt on rahan jumalasta, tullut mekka suomen maan.
Pienet ovat huolet meillä, mikäs täällä eläes, osaajat ei lopu meiltä, lähi-itä takaa sen.
Tasa arvon malli maana, suomi kyllä tunnetaan, nyt on vuoroin miehet pantu, hellan tulta vahtimaan.
Saulikin se koittaa tehdä, tarpeelista itsestään, vaikka Jenni valvoo ettei, ”pojat” pääse häsläämään.
Niksi-Pirkka
Näin autosi tuulilasi ei jäädy – apu löytyy Niksi-Pirkasta – Asuminen – Ilta-Sanomat (is.fi)
Lämmintä, jopa kuumaa vettä jäätyneelle lasille. Siinähän sitten aiheutat jännitteitä tuulilasille, varsinkin sähkölämmitteiselle ja lasi saattaa särkyä pienestäkin kolhaisusta.
Kaikenlaisia niksejä sitä saa lukeakkin.
Tais olla vähän silmä vammoja uutena vuotena
No noinkin joskus mutta kyllä se yksikin riittävä on nolla lukuun tuskinpa tullaan pääseen
Mutta kaiken kaikkiaan voi sanoa ettei niitä onneksi tullut Helsinkin alueella vain kuusI
Mutta tavoite noissa pitää olla nolla ei siitä kannata kenenkään mesota muuta nolla lukema kertoo että kansa tuntee itsestään vastuuta
Mutta on aika hyvä tulos Suomessa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
Viime vuoden vastaamattomia kysymyksiä
Vuosi kääntyi ja mieleeni tuli kerätä asioita, joita voi pitää menneeltä vuodelta jääneinä mysteereinä. Nämä ovat asioita, jotka joko joskus selviävät tai sitten eivät. Yhtä kaikki, vettä pitää Tammerkoskessa virrata ennen sitä. Seuraavat tulivat mieleeni.
Koronatoimien läpikäynti ja tieteen asema
Tarkoitukseni ei ole syyttää ketään päättäjiä kriisin hoidosta sinänsä, mutta näin iso tapahtuma tulee taatusti saamaan paljon jälkitutkintaa. Ehkä se mitä itse eniten pohdin on tieteen asema. Aika moni vallanpitäjä ympäri maailman ja Suomessakin on osoittanut vahvaa kritiikkiä, jopa vihaa tiedettä kohtaan. Minua kiinnostaa tietää siten vastaus kahteen kysymykseen: Ensinnäkin, laiminlöikö jokin päättäjä jossain merkittävässä asiassa totaalisesti varmistetun tieteellisen näkökulman, tietoisesti? Toisekseen, tekikö tiede itsessään jotain merkittäviä virheitä toimintatavoissa, eli toimi tieteellisen metodin vastaisesti? Parhaimmillaan tästä voisi saada hyviä oppeja tulevaan.
Ketkä vaikuttivat Capitolilla?
Yhdysvaltain kongressitalon valtaus heti vuoden alussa oli melkoinen shokki. Vaikka itse valtaus lopetettiin nopeasti eikä demokraattinen prosessi kärsinyt, oli tapaus monella kauhealla tapaa vailla vertaa. Minua kiinnostaa tietää mistä kaikkialta tuli polttoainetta ja mistä katalyyttejä. Trumpin syyttäminen yksin kaikesta on naurettavaa yksinkertaistamista, vaikkei hän millään muotoa viaton olekaan. Oliko vierailla valloilla osaa? Oliko Facebookilla osaa? Ounastelen, että nämä tiedot eivät tule julki koskaan.
Kaius Niemen syyttämättä jättäminen
Jo vuosia sitten alkanut tutkinta HS:n paljastettua väitettyjä puolustussalaisuuksia sai tänä vuonna jatkoa, kun toimittajia vastaan nostettiin syytteet – mutta päätoimittaja ja toimituspäällikkö jätettiin niiden ulkopuolelle. Kuten muiden lomassa mittava SK:n analyysi aiheesta pohti, päätoimittajan sulkeminen syytteiden ulkopuolelle näissä oloissa on käytännössä mahdotonta. Miten Niemi hankki itsensä pois syytteistä? Oliko se lahjontaa, kiristystä – vai, kuten pahoin pelkään – heittikö Niemi toimittajansa bussin alle? Hänen asenne on ollut trenditermiä käyttääkseni äärimmäisen toksinen ja esiintyminen ajoin kuin psykoosin vallassa. Jatkuva valehtelu alaisille ei sekään rohkaise. Mitä ihmettä tässä tapahtui? Vastaus varmasti löytyy, mutta se tarvitsee uuden sukupolven toimittajia, jotka haluavat nähdä tapauksessa metsän puilta. Tällä hetkellä keskustelua aiheesta käydään vain jumalallisten metaforien avulla. Sekava soppa.
Bonus: saako avoimen koodin kehittäjä tukea?
Joulukuussa iski yksi vakavimmista tietoturva-aukoista pitkään aikaan, liittyen log4j-nimiseen järjestelmään. Järjestelmä on laajasti käytöissä monimutkaisissa ja noh, sanalla sanoen, laiskasti ohjelmoiduissa järjestelmissä (=enemmistö Internetiä). Se vaikutti ehkä miljardien ihmisten tietoihin, kaupasta tieteeseen, valtion viranomaisista kyläkerhoihin. Kyse oli avoimen lähdekoodin järjestelmästä ja kun vika selvisi, korjaamiseen tarvittiin vapaaehtoisia. Yksi henkilö, joka ei saanut aiheesta palkkaa tai palkkiota, pisti elämänsä aikataulun sekaisin korjatakseen yhden tietoyhteiskunnan vakavimmista ongelmista. Korjauksesta hyötyivät mm. Amazon, IBM, Atlassian, Google ja lukuisat muut miljardivoittoja tekevät firmat. He maksoivat korjauksen teosta yhteensä 0 euroa. Moni on nostanut esille kysymyksen: onko tämä oikein? Minä nostan esiin kysymyksen: opitaanko tästä mitään ja keksitäänkö reilumpi tapa kompensoida vapaaehtoisia jatkossa?
P.S. Ei, minua ei tänäkään vuonna kiinnosta miten käy Tiitisen listalle.
Valittajien valtakunta, maailman onnellisin maa – eläköön Suomi !
Tästä on hyvä lähteä näilläkin palstoilla, jossa kaikki valtakunnassa on yleensä päin persettä. No, keksiikö joku vielä muuta, mitä Vesa Laitinen/ AL ei hoksannut suomalaisten kyvystä valittaa ?
Puuttuihan tuosta listasta Marinin tyttöhallitus ! Mutta, se taitaa onnistuneenkin hyvin, kun sitä ei löytynyt luettelosta. Vai tarkoittiko Laitinen, että tuo lista on juuri hallituksen syy ?
Kolumni: Suomalaisilla on riesoja vaikka muille jakaa – Kolumnit – Aamulehti
Presidentin uudenvuodenpuheesta…
Selkein näkemys siitä liitytäänkö NATO jäseneksi tulee presidentin sanomana, eli liitytään jos näin haluamme. Siinä ei paina Venäjän mielipide pätkääkään. Hyvä näin. Nyt vain prosessi päälle.
Niinistö tyrmää Venäjän ukaasit: ”Etupiirit eivät kuulu 2020-luvulle” https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9de3696a-c58c-40c9-9b77-137b579cbc45
Hyvinvointialue ja kunta
Olen huolissani. Tammikuun aikana vaaleilla päätetään yhteiskuntarakenteen rajusta muutoksesta. Uudet Hyvinvointialueet ottavat haltuunsa ja järjestämisvastuulleen sosiaali – ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen. Nyt olet Hannu asian ytimessä, sanoisi TV:n – komediasarjan Pulkkinen. Siksi haluan ehdottomasti olla mukana Pirkanmaan aluevaltuustossa.
On luojan lykky, että jäin yhden äänen päähän viime kevään kuntavaaleissa valtuustopaikasta. Silloin sapetti, ei enää. Nyt voin täysillä panostaa ja antaa tietotaitoni aluevaltuustossa, jos/kun äänestäjät niin päättävät.
Avataan miksi olen huolissani tulevasta muutoksesta ja kova halu päästä mukaan muutoksen syövereihin. Kuntademokratia ja sen itsehallinto ovat olleet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ehdoton, vankka kivijalka. Mureneeko kivijalka ja vie mennessään demokraattisen kunnallisen päätöksenteon ja sitä myötä itsehallinnon? Jääkö kuntiin tuosta kivijalasta vain muruisia ja pahimmassa tapauksessa pienten kuntien kohdalla murusetkin lakaistaan kuntaliitosten myötä historian kirjoihin.
No, kysytte, mitä tekemistä uudella aluevaltuustolla on kunnallisen demokratian ja itsehallinon kanssa, siellä kun tullaan päättämään alueemme sosiaaali- ja terveydenhuollosta ja pelastustoimesta? Hyvä kysymys, eikö vain?
Vastaan
Pirkanmaan ja koko maamme maaseutukunnat kärsivät väestökadosta ja huoltosuhteet huutavat punaisella. Toisin sanoen, vanhukset jäävät, nuorten ja keski-ikäisten hakeutuessa kasvukeskuksiin. Olin itse 4 vuotta kuntani elinvoimatoimikunnassa. Käänsimme ”kivet ja kannot”, jotta saisimme uusia asukkaita, yrityksiä ja sitä kautta elinvoimaa.
Olen lukuisissa kirjoituksissa, puheissa ja kannanotoissa kertonut kuinka oman kunnan houkuttelevuuden kannalta se arvokkain timantti saada ihmiset kiinnostumaan muuttamisesta kuntaamme, on laadukkaat, nopeat ja tasavertaiset sosiaali – ja terveyspalvelut.
Lapsiperheet, aikuiset sekä paluumuuttoa harkitsevat eläkeläiset taatusti pohtivat, jos muutamme, miten hyvät palvelut heillä tulisi olemaan.
Lapsiperheillä neuvolat, päivähoidot, koulut ja siellä kuraattori ja terveyspalvelut. Aikuisille työpaikat ja eläkeläisille/vanhuksille turvalliset ja hyvät hoivapalvelut.
Ajatellen maaseutukuntien tulevaisuuden näkymiä, on uusilla aluevaltuustoilla suuri merkitys. Kun tiedetään budjettien olevan alusta lähtien ”kiikunkaakun”, mitkä ovat aluevaltuuston keinot? Kustannustehokkuus ja keskittäminen?
Nuo kaksi sanaa: Kustannustehokkuus ja keskittäminen saavat kylmänväreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Miksi, koska olemme nähneet ja kokeneet mitä nuo toimet tarkoittavat asiakkaille, työntekijöille yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Leikkaamisia, säästöjä, palveluiden karkaamisia ja ennen kaikkea niiden heikentämisiä. Esimerkkinä vaikka vanhukset joilla ei ole hienoja tietoteknisiä laitteita, he ovat valitettavasti yhteiskunnan ”heittopusseja”.
Entä kunnat? Jos aluevaltuustot lähtevät terveyskeskusten keskittämislinjalle, tarkoittaa se samalla maaseutukuntien tappolinjaa. Kasvukeskukset kasvavat, jonot palveluihin pitenevät, pahoinvoinnit, mielenterveysongelmineen lisääntyvät, ellei pienten ja keskisuurten kuntien asukkaiden keskittämiseen keskittyviä alennusmyyntejä hillitä.
Kelkka on käännettävä. Pirkanmaan maaseutu tulee pitää elinvoimaisena. Se tehdään parhaiten panostamalla ja turvaamalla pitkin poikin Pirkanmaata sosiaaali ja – terveyspalvelut lähellä, omissa kunnissa sekä liitoskuntiin päätyneet pienten kuntien palvelut.
On myös Tampereen ja kehyskuntien etu torjua liian nopeaa ruuhkautumista, jossa palvelut eivät ehdi mukaan. Haluan kynsin hampain mukaan aluevaltuustoon. Miksi? Siksi, että aluevaltuuston on ymmärrettävä yhteistyön merkitys kuntien kesken. Kuntien näivettämiset eivät tule kuuloonkaan.
Hyvinvointialueiden perustamisissa voi olla häviäjiä, mutta jos ja kun se tehdään taiten hyvällä yhteisymmärryksellä ja yhteistyöllä toisiamme kunnioittaen ja tukien, tulemme selviämään voittajina.
Sitä työtä olen valmis tekemään panostaen ja itseni likoon laittaen – se on varma asia.
Hannu Tiainen
Kihniö
Aluevaaliehdokas – Pirkanmaa
Vasemmistoliitto
Medborgare.
Kansalaiset.
Mietin, että mistä rakentaisin uudenvuoden puheeni ainekset ja päätin puheeni aloittaa pienellä huumoripläjäyksellä,-
Pikku-Einari päätti syöttää hevoselle porkkanan, niin mietti sitten siinä, että etu vai takapäästäkö se kuuluu tehdä. Kun porkkanaa sitten alkoi takapäästä ”syöttää ” hevoselle, niin sepäs päästikin heti kovan pierun, jolloin Einari huusi hevoselle äkeissään, että älä perskeles puhalla, ei se kuumaa ole.
Toisekseen mietin, että kun sodassa ollaan, että millä nimellä sitä nimittäisin kun vihollinen on tällä kertaa hajuton ja mauton, näkemisestä puhumattakaan. Päätin nimittää sitä toiseksi veljessodaksemme, koska näyttää nyt siltä, että kansalaiset ovat toistensa kraivelissa kiinni kuka mistäkin johtuen ja sodan johto vielä kaiken kukkuraksi epämääräisillä ohjeillaan herättää vain entisestään vastarintaa kaikilla rintamilla.
”Veli-venäläinen” ei onnistunut maatamme miehittämään, vaikka he majaansa hetken pitivätkin hotelli Tornissa, mutta nyt kyllä täytyy sanoa, että nyt rakas suomineitomme on miehitetty näkymättömän vihollisen toimesta ja sitä ei tulla kukistamaan tavallisen sodankäynnin asein eikä edes uusilla lentolaivueillamme.
No, mikä neuvoksi, sen kun tietäisin/tietäisimme, niin siitä varmasti saisimme rauhan-nobelistin rintaamme samaan tapaan kun Mannerheimristejä konsanaan.
Minä uskon kuitenkin siihen, että sodatkin voitettiin sotimalla ja kova hintaa maksettiin vapaudestamme, niin koronakin voitetaan vain sairastamalla ja kova hinta tullaan silloinkin maksamaan.
Mutta toisiamme syyttelemällä ja alistamalla emme tätä sotaa voita, sillä kukaan ei varmuudella pysty sanomaan omaa doktriiniaan voittajaksi tässä taistossa, käteen voi myös jäädä musta pekka, vaikka keho muistuttaisikin neulatyynyä.
Johonkin mieltäylentävään pitäisi tämä lyhyt virsi päättää ja toivotankin kaikille Jumalan siunausta tässä uskomusoppien luvatussa maassa.