Huomasin tuossa aamukahvia hörppiessäni, että taas on tehty yksi Gallup Niinistön seuraajasta. ( MTV-3)
Olihan siinä yllättäviäkin piirteitä ainakin demareiden piiripäättäjien osalta, kun heidän suosikkinsa ei ollutkaan ”bileprinsessa”, vaan Eero Heinäluoma, Ja jos minulta kysytään suosikkiani, kun oman puolueen ehdokas suljetaan ulkopuolelle, niin Heinäluoman kannalle kallistun minäkin.
Ja jos nyt sallitaan ja miksi ei sallittaisi tässä sananvapauden luvatussa maassa, niin Niinistön uudenvuodenpuheen ulkopolitiikan osuudesta en hurraahuutoja ja glooriaa muiden tavoin hehkuttaisi, sillä näin pienen maan presidentin en soisi uhon ja uhkailun tielle lähtevän ja yhtyvän siihen joukkohysteeristen laumaan, jota on ilma sakeana muutenkin, olipa naapuri minkälainen hyvänsä.
Tämä kannanottoni ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin hyväksymässä venäjän toiminnan, mutta niin pitkään kun maidemme suhteet ovat ”normaalit”, luottamukselliset ja diplomatiaan suuntautuvia, niin tuomaroimaan ei pidä lähteä, viisas väistyy ja se ei suinkaan ole nöyristelyä vaan tervettä nöyryyttä.
Hoidetaan maidemme väliset suhteet, EU.sta huolimatta kahdenkeskisen kunnioituksen ilmapiirissä ja nyt kyllä mielestäni Niinistö lähti karhun kaatoon muiden tavoin, vaikka meidän venäjäsuhteessamme ei siihen ole aihetta antanutkaan.
Minusta Niinistöltä pääsi pahasti mopo karkaamaan ja näyttääkin ikäväkseni siltä, että kun loppu lähenee niin uho lisääntyy ja toivotaan, että me suomalaiset emme joudu hänen uhonsa ja uhkailunsa välikappaleeksi.
Tämän puheensa johdosta Niinistö voi kyllä unohtaa uuden Helsingin hengen kokoontumisesta ainakaan suomen maaperälle, sillä hänen päsmäröintinsä ja tuomarointinsa ei ole jäänyt naapurilta huomaamatta.
Olen yksinkertainen, isänmaallinen mies ja ajattelen asioita pragmaattisesti vain suomineidon etua katsoen, joten hoidetaan me oma tonttimme naapuriin nähden moitteetta ja liennytyksen ilmapiirissä ja jos muut toimivat toisin, niin se olkoon heidän tapansa toimia.
Natojäsenyydestä sanon vielä sen verran, että jos jäsenyyttä päätetään hakea, niin tehdään sekin hiljaisen diplomatian tavoin ilman jossiteluja ja uhkailemalla sillä venäjää, koska jos osaamme oman peltomme kyntää, niin venäläiset suhtautuvat meihin samoin kuin tähänkin asti, ollaanpa jäsenenä tai ei.
Kun muistellaan kuinka Kekkonen osasi luovia taitavasti idän ja lännen välillä ja kun naapurina oli suljettu, totalitaarinen yhteiskuntakomento, niin kauppa kävi ja ”henki haisi” molempiin suuntiin ja sen vielä sanon, että vaikka maaperällemme rahdattaisiin kuinka paljon tulivoimaa, niin se ei meitä pelasta jos ”ilotulitus” alkaa.
Me sodanjälkeen syntyneet olemme saaneet elää rauhan aikaa ja vaikka kunnioitammeksin sodanaikaisia sankaritekoja ja taistelijoita, niin ”Raatteen tien” diplomatialla ei rauhaa rakenneta.
