Verta pakkiin ja tulta munille.

Tieto lisää tuskaa sanotaan ja nyt on tietoa saatavana tavallisella tallaajallakin niin että korvista savu nousee.

Nyt kun seuraa paperisia ja sähköisiä mediaviestimiä suomessa ja varmasti vähän sama kaiku on askelten Globaalistikkin, että korona perkele ja Putin saatana ovat ne, jotka mannerlaattoja liikuttelee ”uhollaan”.

Toista näistä ei pysäytä aseet vaan asenteet, kun toinen taitaa totella vain rautaa ja resähdissä mainitaan, että annetaan ulkoisesti tarpeen mukaan ja niin pitkään että ”mato kuolee”.

Koronasta ollaan suomessa sekaisin kuin seinäkello ja yritä tässä nyt sitten elää ohjeiden ja suositusten ja pienien pakkojenkin puitteissa, kun ohjeistukset ja ukaasit muuttuvat lähes päivittäin ja alueittain.  Välillä pitäisi noudattaa Kiurun ”doktriineja” ja välillä jonkun muun ”nyrkki” sanoo missä kaappi seisoo.

Pitäisiköhän tässä lähteä toteuttamaan vain ohjetta, että omin käsin….eiku eväin onneen,  mitä se sitten kenenkäkin kohdalla tarkoittaa.

Mutta Putinista ja venäjästä ollaan kyllä herttaisen yksimielisiä maassamme, siitä vain on pientä kinaa syntynyt, että nyljetäänkö karhu ennen kaatamista omin käsin, vai pitäisikö kaiken varalta huutaa setä samuli kanssamme raatteen tielle.

Minä olen lähtenyt omaa pollaani varjelemaan tältä tulvalta sillä, että en enään paljon lue enkä kuuntele ”satuja” koronaan tai Putiniin liittyen, olipa ne sitten tosia tai ei tai minkäkin tohtorin tai dosentin, ministereistä puhumattakaan lausumia.

Ajattelen tästä kaikesta, että surkoon hevonen, sillä on isompi pää ja olenpa minä mitä mieltä hyvänsä näistä ”sodista”, niin päätökset tekee kuitenkin loppupeleissä viisi ”viisata” naista ja vaikka Sauli yrittää nyt näytellä kokoaan suurempaa, niin kyllä ulkopolitiikassakin sen viimeisen sanan sanoo eduskunta jos riitapeliksi menee ulkopoliittiset doktriinit ja Sauli, tai kuka nyt presidenttinä tulevaisuudessa onkin, niin häneltä on kyllä riisuttu myös ulkopoliittIset valtaoikeudet jos perustuslakia uskotaan.

Ei maar, pitääpä alkaa huushollia lämmittämään, kun pakkanen panee parstaan ja nurkissa paukkuu.

 

 

Räjähdin nauruun!!!

Kaikenlaista sitä ”uutisoidaan”,,,vai ei ole Venäjällä aikeita hyökätä Ukrainaan 😅😅😅

Venäjän mukaan sillä ei ole aikeita hyökätä Ukrainaan – Naton ovet pysyvät auki, vakuutti Yhdysvallat https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008530539.html

Venäjällä ei ollut aikeita hyökätä ikinä minnekään!!! …🤔…..🤦…..😅😅😅

Jos Yhdysvallat nielee räpylöineen nokkineen nämä valheet ja jos näitä ”neuvotteluja” aletaan käymään vain Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä piittaamatta mitä Ukrainan agendasta, niin kuulkaas…vituix menee!

Koronatestit

Kiinasta rahtikoneellinen kotitestejä!

  • Kyllä kiinalaiset osaa.
  • Paljonko maksaisivat jos tehtäisiin Suomessa?
  • Kommentointi ei vielä toimi –

Lähes tasapeli

Luin tuossa hammashoitolan odotusaulassa pari vuotta vanhaa tieteen kuvalehteä. Oli mielenkiintoinen vertailu kissan ja koiran älykkyydestä. Toinen laji pärjäsi toisissa testeissä paremmin ja toinen taas toisissa paremmin. Yhteenlasketusti pisteet menivät niukasti koirille, mutta vain niukasti.

Poikkeusolot

https://yle.fi/uutiset/3-11279471?fbclid=IwAR3ZubUFLUQYcuVPCMvJrBEsvMuZuI7ZGZGVap_sqCSoJCfaNHUxQYpYiIk

Julkimot ja erityisesti muijat

Koko ajan tulee tuutin täydeltä lööppejä, missä joku julkimo ja erityisesti muijat matkustelevat eksoottisiin maihin tässä koronatilanteessa.

Mikä näiden korvien välissä viiraa ja missä on vastuuntunto?

Auton polttoainekulut.

Kävin eilen tankkaamassa kaasua ja bensiiniä; kaasua, 180km/vko, bensiiniä 7ltr, kaasua 6kg, siis viikon kulutus. Ei mielestäni paha.

Tarkastelin Polttoaine.net:stä  hintoja. 95E, vajaat 1,85 keskimäärin koko maassa, biokaasu Kiimassuolla, 1,55/kg.

Kyllä tuon vielä kärsii vaikka Volvoa ”juopoksi” tuítuleerataankin.

Tuo bifuel-volvo vielä vähemmän ”juoppo”.

 

Onko nyt maailma pelastunut

Kun on nostettu  pysyvästi polttoaineiden hintoja ylöspäin niin onko maailma nyt puhtaampi, onko niitä hiilinieluja lisää ja vähemmän hiilijalanjälkiä…todellisuus on sitä että sinunkin lompakossa on vähemmän rahaa…

Toisaalta kasarilla sitä pakkasta riitti…

Minun mielipiteeni.

Kari Enqvistin kolumni: Se, joka ei koskaan ole muuttanut mielipiteitään, on sataprosenttisen varmasti väärässä.

 

Olipa oikein mainio kolumni ehkä meille ihan jokaiselle; ainakin minulle.

Tarkkaan luin ja mietin lukemaani. Miten oikeaan kolumnisti osuikaan.

Kannattaa lukea ja miettiä.

Klapihommia

Niilo kirjoitti US/puheenvuoroon mukavan alustuksen, josta innostuin jatkamaan täällä.

Jatkoin omilla kokemuksillani. Olen sitä hommaa tehnyt ihan kakarasta, 10-v lähtien, aina viime vuosiin saakka kirveellä, erilaisilla klapikoneilla, traktoriruuveilla jne.. Billnäs vaan pyörimään, niin klapeja syntyy n. kuutio tunnissa.

Selvennys: lähtötilanne noin 40 cm:n pituisia koivupöllejä, tuoreita tai kuivia halosta halkaistuja. Kirves perinteinen puuvartinen ikivanha halkaisukirves. Halkaisutukkina metrin korkuinen iso tukeva pölli.

Muiden kommentit lainausmerkeissä:

”40 senttiä saattaa olla liian pitkä joihinkin tulisijoihin. Niin se on esim. pienimpään Aitokiukaseen, joka meillä on palvellut jo melkein 40 vuotta.”

40 cm:n, mitta oli vain kuvainnollinen. Entiset pöytäsirkkeliammattilaiset katkaisivat kuivaneen halkaistun halon keskeltä ja ristiin pöydällä eli neljään 25 cm pölleiksi. Nykyään ammattikoneilla saa säädettyä mitat melkein miten haluaa, klapeiksikin. Ns. pienillä kotien klapikoneilla ei tee yhtään mitään.

”Ison juuripölkyn päälle sopivan kokoinen autonrengas muutamalla ruuvilla kiinni. Halkominen renkaan sisälle on nopeaa, turvallista ja kevyttä. Fiksuimmat laittavat renkaan sisään vielä valmiiksi sopivan kantovälineen. Eikä muuten tarvi noukkia lenteleviä puita monen metrin säteeltä.
Just 2 isoa koivua ( 80 cm juuresta )portin pielistä laitettiin nurin.”

Aika kuluu juuri hankalasti halkaistavien oksaisten noukkimiseen, kun täytyy lyödä voimalla kirves molemmissa käsissä kiinni. Toisaalta taas helpommissa, kokenut billnäs-henkilö, pitää vasemmalla pöllistä kiinni loppuun saakka ja viimeinen klapi syntyy juuri sentti peukalon vierestä. Varo oksakohtaa, siitä voi terä kimmota !

Nyt ei ole pilkottavaa kuin keväisin naapurin siirtolapuutarhamökillä, mutta kieroja, kovia , vanhoja omenapuun käkkyröitä. Nuo aikaisemman klapikokemukset eivät päde tähän.

Aivan ihnteellista olisi saada varhaiskevään melkein jäisiä, tuoreita koivupöllejä käsittelyyn, siinä ei tarvitse kuin kirvestä näyttää.