Kello on puoliviisi aamulla. Ulkona rapea pakkaskeli, hieman vaille 20 astetta. Yön aikana huoneet jäähtyneet, joten tuli hellassa loimuaa. Kahvia hörpin ja kirjoitan ajatuksiani ylös. Vielä ei ole se päivä kun Coxassa oikealle polvelle näytettäisiin puukkoa tai mikä lie kirurgiveitsi se sitten tulee olemaan.
On tulotarkastuspäivä klo. 10.00. Aikainen herätys siksi, että täytyy ennen lähtöä järjestellä erilaisia toimia. Vaikka onkin kasvomaski niin kait tuo parta paholainen on ajettava, ettei kirurgi ja hoitajat vallan pelästy.
Olen jännittäjä. Kumppani Mirjam aina naureskelee, jota lähden kohta Virroilta hakemaan, kuinka jo edellispäivänä alan huolestua, ettei vaan myöhästytä. Entä jos auto ei aamulla lähde käyntiin? Jos rengas puhkeaa matkalla? Mitä sitten jos on ruuhkaa tai vaikka kolari ja täytyy kiertää muualta? On lähdettävä hyvissä ajoin. Yleensä olemme Taysin alueella jo ainakin tuntia ennen sovittua aikaa. Vasta isuessani odotushuoneessa vuoronumero hikisessä kädessä, rauhoitun.
Ja taas hermoilen. Entä jos koronan takia Mirjam ei pääse sisälle Coxaan, vain potilas itse? Joutuu raukka odottamaan kylmässä autossa? Nyt kello on varttia vaille kuusi ja pohdin kuumeisesti, joko kohta ampaisen autoon? Mitä vielä? Hellassa on tuli, ei saa peltiä kiinni. Pään raapimiseksi menee.
Kirjoittaminen loppuu just nyt. Pakko alkaa pukea ja touhuta. Takaraivossa takoo äidin sanat vuosien takaa: Ei pie myöhästyä. Siispä kone sulkeutuu ja illalla suollan loput päivän tapahtumista.
Tarina jatkuu kellon ollessa 17.08. Jännä miten pakkanen laski lähtiessä 13 asteeseen, mutta Orivedellä olikin 25 astetta. Jännittänyt olin turhaan. Ei ongelmia matkan teossa ja olimme puolituntia aikasemmin perillä.
Taas oli Coxassa kaikki huippua. On mahtavaa kuinka asiakas otetaan hienosti vastaan. Pidetään alusta loppuun kuin kukkaa kämmenellä. Sairaanhoitajan kanssa kävimme läpi leikkausta edeltävät asiat ja miehen kuntotarkastuksen. Oli niin leppoisan mukavaa, että olisi voinut pitempäänkin höpötellä.
Seuraavana vuorossa oli anestesiasairaanhoitaja (meniköhän ihan oikein titteli). Ja kas, hommat luistivat myös ohjeiden antamisen merkeissä. Sitten vain tervetulotoivotukset ja ei kun takkia niskaan.
Coxan jälkeen tapasimme ystäväni Markun. Juttua olisi riittänyt mutta pakkanen ja tuuli saivat meidät omille tahoillemme. Markku sai ison nipun vaalikuviani. Täytyyhän tamperelaisten myös päästä niistä nauttimaan.
Tulomatkalla teimme itsekin tovin materiaalin jakoa akselilla Orivesi – Ruovesi – Virrat. Ei siitä sen enempää. Tiet olivat oivassa kunnossa. Skoda ei vikuroinut, eikä lyönyt kampoihin.
Huoneet olivat viilenneet ja taas on hellassa tuli. Vilma tyttö katseli ikkunasta pihaantuloni, sisällä nuoli sormia ja paineli ulos. Vilmasta tuli mieleen, että tarjosivat Coxasta hotellihuonetta, johon voi majoittua edellisenä päivänä ennen leikkausta. Tästä täytyy pikkukisun kanssa neuvotella, mitä hän tuumaa, jos olen pois hieman pidempää. Vai vaatiiko hän lähtöni alkavaksi vasta leikkausaamuna? Eikö se niin ole, että kissa tekee mitä huvittaa ja minä teen mitä kissa haluaa:))
PS: Seuraava päiväkirja ilmestyy varmaan leikkausta edeltävänä päivänä. Sen jälkeen kirjoitan kun kykenen ja nähdään kuinka äijän kävi ja miten kuntoutus etenee.
