Kun olen seurannut nyt kaksi vuotta tätä keskustelua mitä käydään mediassa koronan ympärillä ja sen tiimoilla, niin olen kyllä kaivannut keskusteluun otettavaksi mukaan muitakin asiantuntijoita ja alan ihmisiä kuin aina näitä samoja yhden totuuden torvensoitttajia.
Koska osa ihmisistä ei halua toimia lääketieteen ja laboratorieiden sekä lääkefirmojen koekaniineina eläimien sijaan ja kieltäytyvät ottamasta kehoonsa ”myrkkyä”, niin kuvittelisin eri mieltä asiasta olevien mukaanottamista studioihin ja valtamedian lähetyksiin osallistujiksi, eikä kivittää ja tuomita ja vaijentaa heidän argumenttejaan bittiavaruuteen saatanallisina säkeinä, sillä juuri se herättää ihmisissä epäluuloja ja pelkoa, kun toisin ajattelijat leimataan saatanoiksi, jotka uhkaavat ”terveiden” vapautta ja ihmisoikeuksia, kun heidät halutaan pitää vain pois silmistä, pois mielestä ”väärien” mielipiteidensä vuoksi.
En tässä ole nyt ristiretkellä ketään vastaan enkä kenenkään puolesta, päin vastoin. Sillä jos nyt joku sanoo tietävänsä totuuden tässä koronakaaoksessa, niin hänelle Nobeli myönnettököön, jos sen pystyy vielä todentamaan, mutta kun ei tällaista henkilöä ja instanssia ole, niin siksi ei rokotteiden puolustajat kuin vastustajatkaan ole oikeassa eikä väärässä, koska absoluuttista totuutta ei kukaan tiedä koronasta ja sen hoidosta tai hoitamatta jättämisestä.
Koska nyt näyttää keskusteluyhteys toimivan niidenkin kesken, jotka aseilla rauhaa haluavat rakentaa, niin suosittelisin samaa myös tässä koronasodassa, eikä lähteä omalla sananvapaudellaan tuhoamaan ja tuomitsemaan toisten sananvapautta ja oikeutta vapaassa demokratiassa, vaikka se ei aina miellyttäisikkään.
Eduskunnassakin on vain yksi totuus koronasta ja jos joku siitä joiltakin osin poikkeaa, niin heidät tuomitaan häiriköiksi, vaikka kukaan ei pysty sanomaan tämän tiedon valossa mikä nyt on käytettävissä, että kumman suuntaan totuus lopulta kallistuu, vai kallistuuko kumpaankaan, jatketaan tätä kolmekymmenvuotista sotaamme omissa poteroissamme ja huudetaan kuka mitäkin jumalaa ja toteemia tai ”Mengeleä” apuun.
Sattui tuossa silmiini juttu lehdestä, että Amerikassa on ihminen saanut sian sydämmen, luulin ensin että lautaselleen, mutta olikin sen saanut rintaansa ja nyt potilas muka jo ”röhkii” iloisesti omassa pahnu…..punkassaan.
Ihminen on sitä mitä hän syö lauloi Juisekin ennakoiden näemmä tulevaa.
Mutta jos joku vielä sanoo minulle, että hän tietää totuuden, niin minä asevarustelua suosivana pasifistina tirvaisen häntä turpiin.