Korpisoturin päivitys

Valmiina ollaan. Puolustusvoimat nostaa valmiuttaan. Proto pyörii jo valmiina ja ukot odottaa tuvassa jakkaralla. Venäjä alkaa mahdollisesti sijoittamaan ydinohjuksia Valko-Venäjälle. Ranskan presidentti puhuu pehmeitä, haaveilee EU:n yhteisestä puolustuksesta. Ruotsi sekoaa saappaisiinsa. Baltian maat valmistautuu Venäjän varalle ja moni maa antaa aseistusta sekä koulutusta Ukrainalle. Erikoista on, ei ole ainakaan tylsää. Vettä on jäällä erämökin rannoilla, huomenna se jäätyy…

Onkohan pääsikunnasakin joku ”sotasiipi” kun tuommoisia lausuu:

HS: Pääesikunnan valmiuspäällikön mukaan valmiutta on tehostettu https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008552263.html

”PUOLUSTUSVOIMAT on tehostanut valmiuttaan kiristyneen tilanteen vuoksi, sanoo pääesikunnan valmiuspäällikkö Janne Huusko Helsingin Sanomille.

Huuskon mukaan tilanne on heikentynyt jo pitempään eli pari kolme viime kuukautta”

Kristinuskosta

Tietääkseni Jeesuksesta ja hänen ihmeteoistaan on kirjoitettu Jeesuksen ollessa pitkälle yli 30-vuotias poislukien jeesuksen syntymä Beetlehemissä.

Mutta en ole mistään kuullut millainen oli Jeesuksen lapsuus ja varhaisnuoruus. Oliko hän niinkuin muutkin lapset ja teini-ikäiset.

Tämän asian otti viimeksi eräs kaverini, joka on agnostikko, esille kun juteltiin uskonnoista.

Museoidaan Tays

Kiista on varsin ajankohtainen sotekysymys?

Keskittäminen ja uusien rakennusten rakentaminen vie tukun rahaa jolla pitäisi palkata hoitajia ja lääkäreitä hoitamaan sairaita.

Eikö ne sotehoitopaikat voitaisi jakaa jo valmiina oleviin: Vammalassa voitaisiin hoitaa vaikkapa suonikohjut ja Valkeakoskella jokin toinen laji jne. Tulevassa sotessahan potilasta viedään sinne missä on ko asiaan osaajat.

Hoitajapulakin hoituisi helpommin jos kaikkia hoitajia ei tarvis haalia Tampereelta.

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008551231.html

Aiheesta AL tänään.

 

Yksisilmäiset ”asiantuntijat” ovat riski ihmisille

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008549929.html

”Perustuslakiasiantuntija Pauli Rautiaisen mukaan uudessa muodossaan passin hyväksyttävyyttä ei voitaisi enää johtaa tartuntatautilakiin kirjattujen rajoitusten hyväksyttävyydestä.”

”– Tämä vaatisi vakavan keskustelun siitä, voimmeko rajoittaa rokottamattoman elämää sillä perusteella, että etenkin hänen kuuluessa vakavan koronataudin riskiryhmään, hänellä on muita suurempi riski sairastuessaan kuormittaa sairaanhoitoa.”

On mielenkiintoista, että tämä ”asiantuntija” ottaa huomioon vain näiden rokottamattomien oikeudet ja edut.

Sen sijaan muiden oikeudesta välttää riskit ja suojata itsensä näiltä holtittomilta tämä ”asiantuntija” ei piittaa lainkaan.

Kyse ei ole pelkästään siitä sairaanhoidon kuormitettavuudesta, mutta jo se aiheuttaessaan muiden sairaiden hoidon eston ja jopa kuolemia, on riittävä peruste rokotepassille.

Lisäksi se, että nämä levittävät merkittävästi enemmän tautia, antaa muille oikeuden suojata itsensä näiltä rokottamattomilta.

Voisi kysyä, että missä on ”asiantuntijan” ammattitaito, kun hän katsoo asiaa vain yhdeltä ainoalta kantilta.

Rautiaisen kommentit ovat aiemminkin ihmetyttäneet eikä tämä erotu linjasta.

Pieni muistelo lomamatkalta

Tulee kirjoiteltua tänne ehkä turhankin kirpakoita ja  happamiakin viisauksiani että tällainen pehmennys suotaneen välipalaksi tiukoille asiapitoisille kirjoituksillenne.

Kuva vanhasta kalamajasta Ruotsista, Högakustenin eteläpuolelta Pohjanlahden rannalta, siellä pari vuotta sitten eukon kanssa ajelimme maisemia ihaillen. Joskus olen omalla veneelläkin Högakustenin jylhiä saaria ja viehättäviä pikkukyliä käynyt katselemassa.

Yksinkertaista ja kaunista etten sanoisi herttaista. Kuvittelen vanhan kalastajan eukkoineen istuvan ilta-auringossa, hörppivät siinä hiljaisuuden vallitessa Löfbergin Lilasta keitettyä porokahvia ja haukkailevan emännän itsensä leipomaa pullapitkon siivua, ehkä myös kastavat (doppaavat) pullapalaa kahvikuppiin. Paksua kermaa ja sokeria on täällä tapana kahviin laittaa. Euko välillä nipistää pelargoniasta kuivuneen lehden tai aikansa kukkineen kukinnon. Siinä se on idylli ja elämisen rauha.
Näin kesää odotellessa

Yhteydenottoja äänestäjiltä

 

Vai ei aluevaalit kiinnosta? Mitä vielä. Sain eilen maakunnasta pari puhelua, joissa jouduin tenttiin. Olin otettu ja mielissäni kuinka äänestäjät haluavat tietää ajatuksiani. Tietysti otanta on pieni, mutta toisaalta kynnys tarttua puhelimeen ja alkaa tentata, kertoo minun olevan varteenotettava ehdokas ja ihmisiä kiinnostavan aluevaalit.

Kun lisäksi Tampereelta tuli viesti, jossa kerrottiin antaneen äänensä minulle, oli päiväni pelastettu. Siitäkin huolimatta, että illansuussa tuli hieman mutkia matkaan ja jouduin perumaan erään etäkokouksen.

No, mitä kerroin? Puhuinko ummet ja lammet, kuin ruuneberi ikään, vai miten sitä sanotaan? Kerroin ajatuksistani joita olen lukuisissa kirjoituksissani tuonut esille. Korostin kuinka uudet valtuutetut ovat koko hyvinvointialueen edustajia. Tetenkin myös omien alueidensa esilletuojia ja puolestapuhujia.

Pienten – ja keskisuurten kuntien valtuutettujen yhteistyön merkitystä korostin. Kuitenkaan ei pidä vääntää vastakkainasettelua Tampereen ja kehyskuntien välille. On vain pidettävä huoli, ettei reuna-alueilla olevien kuntien yli kävellä. Se vaatii kykyä neuvotella pitkäjänteisesti ja hyvässä hengessä ja väitän itselläni näitä ominaisuuksia olevan. Räyhäämisen ja riitelyn lopputuloksena yleensä peli on menetetty.

Otin esille myös aktiivisuuteni viime valtuustokaudella ja nimenomaan sosiaali – ja terveydenhuollon kysymyksissä, muun muassa kun kotihoitoa alettiin rukata uuteen uskoon, uuden toimijan myötä. Tein valtuustoaloitteita ja toistuvasti otin kantaa terveyskeskuksemme tulevaisuuden puolesta sekä sairaalamme alasajosta. Tein myös äskettäin kuntalaisaloitteen oman sairaalamme uudenlaisesta käyttöönotosta.

Soittajat olivat huolissaan kun monet ehdokkaat ovat laittaneet pitkät listat missä kaikessa he ovat mukana – miten he muka ehtivät hoitaa kunnialla aluevaltuutetun tehtäviä? Kerroin kuinka yhdellä äänellä tippuminen valtuustosta kuudenneksi suurimmalla äänimäärällä lopetti kaikki kunnan luottamustehtäväni. Nyt sitten kaikki energiavarastot ovat käytössä, jos äänestäjät haluavat minut aluevaltuustoon.

Toki kolmannen sektorin työ Virtain Mielenterveysyhdistyksessä ottaa jonkun verran aikaa, mutta meillä on erinomainen sihteeri ja hallitus, joten olen ollut viimeajat lähinnä ”keulakuvana”. Kolmannesta sektorista aion vielä kirjoittaa, koska siitä puhutaan ja puheissa arvostetaan, mutta oikeasti siitä työstä on tehty todella hankalaa ja vaikeaa.

Kaksi puhelua kertoi, kuinka tärkeää on päästä vuoropuheluun ihmisten kesken ja pariin. Harmittaa kovasti tämä lyhyt vaaliaika ja olosuhteet jossa ei ollut kovin suuria mahdollisuuksia ihmisten tapaamisiin.

Ystävät rakkaat, ottakaa edelleen yhteyttä jos jokin asia mieltä painaa tai haluatte kysyä vaaleja askarruttavia kysymyksiä. Aluevaltuusto tarvitsee ruohonjuuritason ihmisiä, pitkin maakuntaa. Teidän kanssa yhdessä voidaan ja rakennetaan hyvät ja toimivat sosiaali – ja terveyspalvelut.

Hannu Tiainen

Kihniö

Pirkanmaan aluevaaliehdokas (vas)

”Suutari” pysyköön lestissään

Avoimuuden ja läpinäkyvyyden nimeen huudetaan ja vannotaan, mutta minä ihmettelen suuresti kun en luota Sauli Niinistöön, että mitä hän tuolla maailmalla sukkuloidessaan ja puheluillaan puhuu muille valtioidensa päämiehille.

Aina kuulee vain kun sanotaan, että taas oli Niinistö soitellut pitkän puhelun Baidenille ja langat ovat kuumana myös Kremlin isäntään päin ja koko EU.n keskuskomitean suuntaan Natosta puhumattakaan.

Kohtaamiset ja puhelut tapahtuivat ( aina ) hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta mistä minä tiedän, kun niitä keskusteluja ei julkaista, että onko ne minulle ja suomalaisille hyväksi ja miksi ne pidetään salaisina, mikä siinä pelottaa, että niiden sisällöt eivät ole kansalaisten korville suotavia.

Minulle kaikki mikä salassa ja hiljaa kulisseissa puhutaan on valetta, joka tapahtuu niiden päiden yli jotka kuitenkin ovat asian keskiössä ( kansa )

Eikä se ole mikään salassapidon ehto kun sanotaan, että ei yksinkertainen kansa kuitenkaan kykene jäsentelemään niin monimutkaisia asioita päänupissaan, että niille voisi kaiken paljastaa.

Mutta miksi sitä sitten kansalaisilta kysellään mielipidettä vaaleissakaan, eihän niitä voi päästää päättämään päättäjistäkään, tyhmiä kun ovat.

Sitten vasta kun näen ja kuulen Niinistön puheet vierailuistaan suorana ja hänen puhelunsa julkaistaan muuttumattomina, niin sitten vasta voidaan puhua avoimuudesta.

Kuinka presidentti voi poiketa niin perusteellisesti muilta vaadituista käytännöistä, että hän saattaa puhua tapaamisissaan ja puheluissaan ummet ja lammet meidän tyhmien pään menoksi.

Niinistö puhuu salassa toisille toista ja yhdelle yhtä ja päinvastoin, yrittää ehkä olla mielin kielin joka suuntaan ja saattaa unohtaa kuka on se hänen todellinen palkanmaksajansa ja työnantajansa.  Jos yrittää kaikkia mielyttää, niin siinä käy yleensä loppupelissä niin, että ei miellytä ketään.

Tiedän että tässä maassa on pyhäinhäväistys sorkkia hänen ylhäisyytensä koskemattomuutta ja yleistä Glooriaa, mutta sen jälkeen kun Niinistö myi markkamme Brysselin orjamarkkinoille lupaa kansalta kysymättä, niin en hänen tekemisiinsä ja sanomisiinsa luota.

Kyllä kansa tietää ja se voi olla ja onkin viisaampi kuin Niinistö kuvitteleekaan ”norsunluutornissaan”.

Itse tuntisin ainakin mieleni levollisemmaksi silloin,  kun tietäisin tässäkin mailmanpolitiikan kyseessä ollessa, että Sauli antaisi muiden leikkiä sotaansa ”rauhassa” ja keskittyisi harjannostajaisten avaamisiin ja peruskiven muuraamiseen, se lievittäisi varmasti peloteltua suomen kansan mieltä parhaiten.

 

Kukahan tätäkin korjausliikettä tarvitsee.

No nyt nämä siniset loikkarit ovat hylänneet  jo nimensäkkin ja siniset muuntuivat suomen korjausliikkeeksi, jolla se on mukana aluevaaleissakin 20 ehdokkaan voimin. ( ilta-sanomat )

En sano enempää, ei ole sen väärtti.

Hävettää vaikka hätä ei lue lakia

Jouduin vippaamaan omalta kummipojalta rahaa kun hätätilanne. Ei sen noin päin pitäisi mennä vaan päinvastoin kun olen kummisetä. Saan kyllä maksettua seuraavasta tilistä takaisin, mutta kuitenkin.