En edelleenkään ole miljonääri, mutta pikkuisen olen oppinut pistään omia ja oman firman rahoja sukanvarteen. Täytyy sanoa, että jos pitää edes toista jalkaa maassa, voi löytää sijoittamisesta sekä selustan suojaa, että parempaa vaihtoehtoa lottoamiselle. Kertaan vähän kokemuksiani.
VAROITUS/HUOMAUTUS: En ole sijoitusammattilainen, en omaa alan koulutusta, allaolevat eivät ole sijoitusneuvoja puolesta tai vastaan. Luota finanssivalvonnan alaiseen toimijaan.
Perusvarmaa turvaa
Maamme pankit tarjoavat varsin hyviä perusturvallisia perussijoituksia. Keskiverto pankkien yhdistelmärahastot yhdistävät melko pienen riskin asialliseen tuottoon, joka voittaa inflaation. Pisimmälle menee Osuuspankki, joka tarjoaa säästömahdollisuuden pankin osuuksiin. Sillä saa melko pienen, mutta hyvin varman tuoton. S-pankki tarjoaa myös tylsän yllätyksettömiä säästöoptioita. Tämän tarinan moraalinen opetus on, että älä pidä rahojasi tyynyn alla tai tilillä. On isompi riski jättää rahat happanemaan tilille kuin sijoittaa ne matalalla riskillä.
Hyvä juttu on, että listalle on ilmestynyt muitakin kotimaisia toimijoita, jotka toimivat Fivan valvonnassa. Vaikkapa Titanium Oyj on ihan asiallinen optio. Myös Vauraus Oyj on mielenkiintoinen toimija, joskin heidän vastuullisuuslinjansa on vielä työn alla. Kilpailua löytyy ja se on aivan tervettä. Toki jokainen toimija ei kestä päivänvaloa, surullisenkuuluisin lienee Alexandria joka onkin saanut ansaittua huonoa mainetta.
Jännitystä tarjolla
Em. Alexandria on tullut tunnetuksi erittäin monimutkaisten ja äärimmäisen korkean riskin tuotteiden myynnistä henkilöille, jotka eivät ymmärrä mitä ostavat. Monimutkaisia strukturoituja sijoitustuotteita myyvät muutkin, kuten Front Capital, jolle annan pisteet siitä etteivät kaunistele riskiä. Vaurauden oma tuote ovat yrityslainat, jotka yhdistävät vaihtelevan suuruisen riskin äärimmäisen yksinkertaiseen asiaan. Ei tarvitse omata korkeaa talouskoulutusta ymmärtääkseen mihin vaikkapa rakennusyhtiö tarvitsee lainaa.
Panokset kovenevat. Kärkeä pitää nähdäkseni Springvest oy, jonka tuotteita suosittelen vaihtoehtona lottoamiselle. Kasvuyrityksiä, hurjia kokeiluja – on syöpälääkettä, on monenlaista erikoiselektroniikkaa, etälääketiedettä, mikrobiologiaa, polttokennoja, lentoaikamassaspektrometriaa (huh) ja vaikka mitä. Jos ostit Springvestiltä Mobidiagia vuonna 2015, sait rahasi takaisn yli kymmenkertaisena. Jos ostit Vertoa 2019, menetit joka pennin. Sijoitukset ovat pitkäaikaisia ja jättimäistä riskiä varoitetaan asianmukaisesti. Luvassa on jännitystä ja seikkailua sekä hurjia riskejä, mutta lottoon verrattuna sentäs jonkinlainen mahdollisuus jättipottiin.
Tai sitten vain pörssiin
Vanha kunnon pörssi on toki edelleen optio. Valitse muutama perusvarma firma, sijoita niihin vähä kerrallaan ja – noh, siinä se onkin. Huonoa vuonna ei tule osinkoja, perusvuonna osingoilla pääsee purilaiselle ja hyvänä vuonna pippuripihville. ”Osta ja unohda” on varsin toimiva strategia, jonka toteuttamiseen ei tarvita paljoa, rahan tai vaivan osalta. Suurin virhe on myydä kurssilaskun hetkellä, kun viisaampi liike on jatkaa ostamista ja antaa ajan tasoittaa tappiot. Kylmä pää on paras kaveri.
Oleellista on, että niin kympin kuin miljoonankin sijoittaminen laittaa rahan liikkeelle, suojelee säästäjää inflaatiolta ja pitää kansantalouden pyörät pyörimässä. On sitten puhtaasti oma valinta miten paljon tai vähän jännitystä siihen haluaa. Itse olen kokeillut vähän kaikenlaista. Kavereiden kesken puhumme joskus, miten pieni osa säästöjä on ns. ”YOLO-rahastoa”, eli sivuun laitettu pieni summa jota voi käyttää hullun kovien riskien sijoituksiin, kun sopiva sijoittajan lottopaperi tulee myyntiin. Muilta osin pidetään siis jalat maassa, mutta aina aika ajoin kokeillaan mihin asti hyppy kantaa.
P.S. Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa myös kryptovaluutoista? Ei olisi. Sitä ei voi kutsua sijoittamiseksi, koska arvonmuutos ei perustu todellisuuteen.
Parhaat piensijoitukset ovat roskalavat ja kirpputorit.
”Arvottomalla= 2 € ”, Oiva Toikan vaasilla oli 200 €:n arvo huutokaupassa.
Ruut Brürykin tuhka-astialla, Porvoon kirpputorilta ( 20 € ), arvo huutokaupassa 2 500 €.
Arvokkain ”toreilta ja turuilta” hankittu keramiikka-aarre, noin 5 000 € odottelee hyllyssä.
Thynellin messinkiset seinävalaisimet erittäin kysyttyjä.
Kun 80-luvun lopun kuumin huoneistojen saneerausaika Etelä-Helsingissä oli voimissaan, roskalavoille päätyi käsittämätön määrä vanhojen huushollien arvotavaraa.
Parhaillaan dyykkasin Kruunuhaasta kaverin asunnon jugend-ikkunoiden lyijylasipokia 25 kpl, joita sitten säilytin ”tallin vintillä”, kunnes meni hermo niiden suojelemisessa.
Nämä ovat paljon varmempia sijoituksia kuin pelaaminen pörssissä. Vaatii vain ostamisen osaamista ja paljon taidealan alan tietoa.
Pörssipelaamisessa menee hermot.
Tuommoiset muutaman tuhannen ”ehkä voitot, eivät kauas kanna”. Pitäisi sitten pyhittää koko työpäivänsä kirpputoreilla käyntiin, siis kirpputorikauppiaaksi, joskaan ei sekään mikään sijoitukseksi luokiteltava ratkaisu liene.
Pelastinhan minäkin aikanaan roskiksesta E Münthin taulun, tupakansavusn mustaama. Onneksi kaverini teki juuri öljyväritöiden puhdistuksia; kun tekjä paljastui, halusi ostaa taulun tuhannella markalla. No, minä siitä sain 5700:-, siis aika hyvä hinta, vaan pitkällekkös sillä pötkitään.
Kirpputoreilla ei kannata myydä yhtään mitään. Ainoastaan ostaa, jos ostaa.
Me olemme myyneet vain arvohuutokaupoissa, AnnaStinassa, Aleksilla tai Ekmanilla ja Bukowskilla.
Tavaroiden kauppa on pelkkää onnenkauppaa ja sitä pitäisi tehdä päätoimisesti. Lottokin on onnenkauppaa vaikka koko ajan istuisi tietokoneen vieressä.
Pörssikin on pelkkää onnenkauppaa, jos nyt ei sitten satu tuuri ja rohkeus kohdalle. Päivänä vuonna jotain, kun pankit olivat jossain ongelmissa ja niiden omistupohjia järjestettiin uudelleen. Minä olin pankissa, kun vahvasti oletettiin KOP pankin ajautuvan seuraavana yönä valtion syliin. Minä en oikein uskonut sitä ja oletin näiden silloisten meklareiden pelastavan pankin. Ihan piruuttani silloin ostin pankin osakkeita markan kappale, vaikka pankkirouvat yrittivät estellä.
Nyt sopii vain vertailla, tänään Nordean osake maksaa pörssissä noin 10 euroa kappale. Tarinan opetus on, että olisi pitänyt silloin olla rohkeutta ostaa 10 000 osaketta, tai enemmän. Ihan varmasti joku ostikin.
Pörssi on yksittäisen osakkeen osalta onnenkauppaa – mutta jos ostat viittäkin osaketta päälistalta, ja pidät niitä useamman vuoden, on lähes mahdotonta olla tekemättä voittoa sillä.
Minulla on vanhoja Sypin osakkeita jotka ostettiin aikanaan 1 000 markalla, arvo nyt noin 1 000 euroa. Ostin vielä toisen mokoman lisää Brexitin jälkeen. Nyt vain odotellaan koska saavat taas jakaa oikeasti osinkoa.
Pitkäjänteisyys näyttää olevan avaintekijä. KOP ja SYP ovat hyvä esimerkki. Jos piti osakkeet vaikka pankit olivat suurissa vaikeuksissa niin ei käynyt kuinkaan vaan teki lopulta voittoa. Erikoista on myös miten psykologia vaikuttaa ( kai sitä voi sanoa psykologiaksi?): jonkun tyypin puheet saattavat heilauttaa osakkeiden arvoa ja pörssiromahduksessa kaikki haluavat vain myydä ja tekevät romahduksen itse juuri sillä. Kun pörssi romahti USA:ssa 1929 niin eihän niiden yhtiöiden arvo ja tuotanto ollut romahtanut, ainoastaan laskenut. Mutta kun kaikki halusivat myydä osakkeensa niin niiden arvo meni nollaan.
Itse en ole sijoittanut vaikka olen sitä miettinyt vaan makuutan pientä jemmarahaa pankkitilillä. Toisaaltahan on hyvä olla pieni puskuri myös ettei tarvitse ottaa lainaa jos jokin laite hajoaa. Sijoittaminen tulee sitten sen jälkeen. Aleksandriasta kyllä yrittivät männävuosina kovasti saada asiakkaaksi mutta ei tullut ryhdyttyä. Mitä olen kuullut niin ns. indeksirahastot voisivat olla turvallinen ja jonkinlaista tuottoa tarjoava vaihtoehto. Rahastoissahan on se etu, ettei tarvitse itse miettiä lopullista sijoituskohdetta ellei halua alkaa perehtyä yrityksiin enemmän.
Neljä viiva kuusi vanhempaa vakavaraista yritystä on ihan hyvä alkuasetelma. Niitä ei tietenkään heti vaihdeta, vaan mennään näiden korona- aikojenkin yli ja monta vuotta siinä samalla. Minä suosin vanhoja kotimaisia yrityksiä, mutta kukin tehköön päätelmänsä ihan itse. Minusta ei ole neuvonantajaksi, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.
Indeksirahastot ”ETF” ovat todellakin hyvä optio jos haluaa pörssiä käyttää mutta ei halua valikoida osakkeita. Niissä on hyvin pienet sivukulut koska ovat automaattisia tuotteita. Ne ovat riskiltään keskitasoa, siinä missä pörssiosakkeetkin koska samaa tavaraa.
Itse olen kokeillut uudempia ja vanhempia yrityksiä, mutta pidän periaatteena että haluan aina tietää mistä voitto muodostuu. Haluan tietää mitä yritys tekee ja mitä sen pitää tehdä pärjätäkseen paremmin. Pörssiyrityksissä tämä on aika selvää, ”lottopapereissa” eli kasvuyhtiöissä taas pitkälti lyödään vetoa siitä että yritys saa tuotteensa valmiiksi ja ennen kaikkea osaa myydä sitä.
Se toki vaihtelee. Esim. apteekkirobotteja tekevä NewIcon on saanut tuotteen todella valmiiksi, mutta myynti vaatii melkoista osaamista ja panostusta. Toisaalta syöpähoitoa kehittävä Tilt Biotherapeutics (Akseli Hemmingin firma) on vasta vaiheen 2 testeissä. Vaan jos tuote osoittautuu niin hyväksi kuin meinataan niin ei tarvitse olla hääppöinen myyjä saadakseen sille miljardin euron hintalapun.
Aina pitää olla ns ”sukanvarressa”
Totta, oli se sitten sukanvarressa, tai tyynyn alla. Koskaan ei tiedä miten elämä kolhii.
Anoppini mainitsi termin ”tuiskupäivän vara”. Ain pittää olla talles tuiskupäivän varal.
Mielestäni se ”varallisuus pitää myöskin olla inflaatiolta suojassa ja helposti realisoitavissa. Olemme anoppini viisautta yrittäneet sisäistää.
Tästä oli hyvä esimerkki, kun vaimo hukkasi pankkikorttinsa juhannuksena. Minulta sitten kysyi, olisko sen verran käteistä, että hän saisi maksettua kauppalaskunsa. Lupasin tutkia, onko tyynyn alla muuta, kuin tomua.
Meillä taitaa asiat olla hieman toisinpäin. Kyllähän minullakin on aina jonkin verran käteistä taskussa mutta kun se loppuu; pyydän vaimolta, josko olis antaa vähän käteistä ja aina olen saanut.
Niin, ettäkö tossun alla, en enkä edes taivasalla.