Ilta-Sanomien vaalitentissä demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto totesi, varmasti ihan vilpittömän hyvällä tarkoituksella, miten toisen asteen opintoja eivät voi pärjätä. Tämä heijastelee laajalti yhteiskunnassa olevaa ajatusta siitä, että yliopistoilla on de facto monopoli osaamiseen. Niin paljon kun arvostankin yliopistojamme, pelkään tämän asenteen ampuvan itseään jalkaan.
Monta tietä maaliin
Lähestyn asiaa keksityin parivertailuin. Ensimmäisessä vertailussa on kaksi pitkäaikaistyötöntä. Toinen on tipahtanut railojen läpi pahasti, on alkoholismia, huumeita, rikostaustaa, terveys ja ihmissuhteet mennyttä. Toinen on tehnyt koko ajan vapaaehtoistyötä, seuraa yhteiskuntaa, pitää itseään kunnossa ja omaa mukavasti kavereita. Tilastollisesti he ovat molemmat syrjäytyneitä.
Entäpä jos näitä jälkimmäisen kaltaisia tapauksia on kaksi, eli pitkäaikaistyöttömiä, joilla on kuitenkin elämä tasapainossa. Toisella on peruskoulun paperit, toisella voimakas akateeminen tutkinto. Toinen heistä on tilastollisesti vakava ongelmatapaus, toinen ei.
Vastaavia pariesimerkkejä löytyy eri yhtälöillä monia. Niin poliittisissa puheissa kuin tilastoissakin tunnumme muuttavan henkilön ihmisarvoa riippuen hänen akateemisista saavutuksistaan. On toki hatunnoston arvoinen suoritus saada yliopistotason tutkinto, ei moista saavuta ilman kovaa työtä. Se ei kuitenkaan kerro ihmisarvosta mitään, eikä myöskään tyhjentävästi osaamisesta. Jos yksi on opiskellut yliopistossa kymmenen vuotta kestävää rakentamista, toinen on rakentanut kymmenen vuotta taloja, kummalla on enemmän osaamista? Ei tähän voi vastata, sillä heillä on eri tyyppistä osaamista.
On väärin sanoa, että taloja rakentanut olisi yhteiskunnassa kyvytön pärjäämään. Näin kuitenkin sanotaan ja siinä samassa implikoidaan korkeamman asteen oppilaitoksilla olevan osaamisen monopoli. Heillä on kriittisen tärkeä osa osaamisessa, enkä minä taatusti haluaisi mennä lääkärille jolla ei ole aiheen koulutusta. On kuitenkin selvä ero siinä, onko oppilaitoksilla monopoli, vai merkittävä asema.
Osaaminen syntyy haasteesta
Olen huolissani, kun yliopisto suhtautuu opintosisällöstä annettavaan kritiikkiin henkilöön käyvällä vastauksella, tai aksioomia heittelemällä. Yliopisto on tieteellisen metodin tyyssija. Kun yliopisto haastetaan ja sitä kohtaan ollaan kriittisiä, pitäisi yliopiston olla vahvimmillaan. Sen pitäisi avosylin avata debatti kaikkea asiallista kritiikkiä kohtaan. Jos osoittautuu, että kritiikin esittäjä on oikeassa, yliopisto voittaa, sillä tällöin osaaminen laajenee. Jos osoittautuu, että yliopisto on oikeassa, yliopisto voittaa, sillä se on saanut vahvemman pohjan tiedolle. Ainoa tapa hävitä on olla käymättä tätä debattia.
Tiede ei ole staattinen, kuten tiedon monopolissa. Tiede on tapa edetä eteenpäin. Niin tieteen, kehityksen kuin yliopistojenkin historian parhaat päivät ovat niitä, jolloin terävä kritiikki on pakottanut oppimaan alati uutta. Synkimmät hetket taas koostuvat ajoista, jolloin tietyt opit ovat absoluuttisen kiistattomia ja ajatuskin niiden haastamisesta koetaan hyökkäyksenä vähintään yliopistoa, pahimmillaan yhteiskuntaa vastaan.
Osa yhteiskuntaa
En missään nimessä haluaisi ottaa senttiäkään pois oppilaitoksilta, jos minä asiasta päättäisin. Itse asiassa komppaan taannoista Suomen Kuvalehden esseetä ”Lukio meni rikki” (maksumuurin takana), jossa opettaja Arno Kotro toivoo, ettei opettajia jatkuvasti ohitettaisi kun puhutaan opettamisesta. Opettajat ansaitsevat kunnianpalautusta ja heitä sietäisi kuulla ennemmin kuin poliitikkoja, kun puhe on opettajien osaamisen ytimestä. Ei se ole hääppöinen opettaja, joka pomppaa kun poliitikko käskee. Fiksu opettaja on se, joka kysyy ”miksi?” ja vaatii asiallisen vastauksen.
Pitääkö minun taas siteerata Sokratesta? Meinaan niinhän se oli että viisain kreikkalaisista oli hän, joka tiesi ettei tiennyt. Viisauden alkulähde ei ole tiedossa, vaan tiedon puutteessa ja uteliaisuudessa. On mielekästä omata hyvä yleissivistys, on mestarillista kruunata se laadukkaan kritiikin taidolla.
Meillä näyttää olevan yleinen poliittinen muka tasa-arvoa ajava ideologia, minkä mukaan kaikista pitää kouluttaa akateemisia ja mieluimmin tohtoreita.
Valitettava tosiasia on, että osa kansalaisitamme ei siihen kykene ja osa ei halua.
Osalle se käsillä tekeminen on sopivinta työmallia eikä sitä pidä halveksia tai aliarvostaa.
Tasa-arvoa ei ole kaikkien pakkokouluttaminen, vaan se, että jokaiselle annetaan mahdollisuus päätyä itselleen sopivaan koulutukseen ja ammattiin.
Aika monisärmäinen juttu tuo koulutus/osaaminen, varsinkin jos tarkastelee vain kahta ääripäätä.
Kyllä mielestäni työpaikan saantiin, varsinkin nykypäivin, opinnoilla ja koulutuksella on varsin iso merkitys. Kauppojen kassat ovat väärällään merkonomeja sekä tradenomeja, joiden, varsinkin tradenomien koulutus on kassahenkilöksi varsin ylimitoitettu. Toisaalta, meidän nuorimmasta polvesta poika sai juuri it-alan maisterinpaperit, ei kerinnyt hakemaan edes työpaikkaa, kutsuttiin töihin aiempaan työharjoittelupaikkaansa. Työnantaja oikein kannusti jatkamaan opintoja työn ohella.
Omalta kohdaltani sanoisin; valmistuttuani peruskoulutuksen (ei peruskoulu) jälkeen, sain haluamani työpaikan ja jatkokoulutuksin siinä menikin sitten runsaat 25 vuotta.
Kyllä mielestäni tarvitaan sekä yliopistotasoisia, että ammattikoulutustasoisia tekijöitä.
Tämän aamun uutisoinnissa juuri todettiin, että ammatillisen tutkinnon suorittanut saattaa päästä paremmille palkoille kuin akateemisesti koulutettu.
Uutisessa todettiin, että mm hitsaustaitoinen LVI-asentaja voi yltää jopa 4500€ kuukausipalkkaan.
Missä töissä oleviin törmää ?
Heitä näkee etupäässä kaupungilla ja maalla kulkiessa:
– talkkarit, huoltoyhtiön miehet/naiset
– puistotyöntekijät
– rakennusmiehet/naiset
– rekka ym. sorakuskit miehet/ naiset
– maatalouskonemiehet/naiset
– roska-autojen kuljettajat miehet/ naiset
– taksikuskit, bussikuskit, ratikkakuskit
– kaupan/torimyyjät
– palvelupisteet
– sairaalahenkilökunta
– poliisit, järjestysmiehet/naiset
Harva heistä on yliopistoihmisiä.
Sitten on niitä konttorirottia, tietotyöläisiä tietotöllöjensä ääressä, joita ei näy missään, kun vasta ip-lenkillä kusettamassa koiriaan ja hurjastelemassa työpäivän jälkeen kotiliikenteessä. Se on ”raskasta” työtä se !
Ja sitten opiskelijoita, se on tosin kovaa ja vastuullista työtä
Jos fyysisestä ja omin silmin todetusta päättelee, oikeissa ”töissä” ovat nuo ensimmäiset todetut.
Muut tekevät mitä tekevätkin, käsin koskettelematonta työtä, joihin törmäät puhelimessa, töllössä, radiossa, mediassa, laskuissa jne…
Pääosin he ovat ns. ”koulutettua” väkeä.
Minähän siis olen IT-alalla työnantaja. Työntekijöistäni 0%:lla on alan koulutus.
On ihmisiä joilla on loistava osaaminen koulutuksesta, sitten on niitä joilla on surkea osaaminen koulutuksesta huolimatta ja niitä joilla on loistava osaaminen ilman koulutusta.
Koulutus auttaa todella paljon, muttei tee automaattisesti autuaaksi.